Ilpo, Tuure

Urheilu

Valikko

Kenteris ja Thanou oikeuteen väärästä valasta

Ateenan olympialaisissa 2004 melkoisen skandaalin järjestäneet kreikkalaiset pikajuoksijat Kostas Kenteris ja Ekaterina Thanou joutuvat oikeuteen väärästä valasta.

Maanantaina alkava oikeudenkäynti pohjaa kaksikon väitteisiin moottoripyöräonnettomuudesta ennen heidän poisjäämistään dopingtestistä Ateenan olympialaisten alla.

Juoksijoiden ohella oikeudessa on myös heidän valmentajansa Christos Tzekos, jota syytetään kiellettyjen aineiden maahantuonnista.

Mukana jutussa ovat myös kaksi väitetyn moottoripyöräonnettomuuden silminnäkijää sekä seitsemän Kenteristä ja Thanouta sairaalassa hoitanutta lääkäriä. Kenteristä ja Thanouta syytetään väärien tietojen antamisesta, ja tohtoreita väärän todistuksen antamisesta koskien heidän vammojaan.

Sydneyn olympiakisoissa 2000 kultaa 200 metrillä juossut Kenteris ja Sydneyn 100 metrin hopeanainen Thanou olivat Kreikan suurimmat mitalitoivot odotetuissa kotikisoissa. Skandaali alkoi kaksikon jäätyä saapumatta dopingtestiin olympiakylässä päivää ennen olympialaisten alkua, ja syyksi siihen he väittävät olleen onnettomuuden.

Juoksijat viettivät sairaalassa neljä päivää skandaalin puhjettua. He vetäytyivät kisoista itse, ennen kuin kansainvälinen olympiakomitea ehti potkaista heidät pois. Myöhemmin Kenteris ja Thanou saivat kahden vuoden kilpailukiellon testin välttelystä.

(STT-DPA)

  • Doping
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kevätmyräkkä iskee Suomeen lauantaina: Tuulenpuuskat 20 m/s – merellä myrskyä ja 4-metrisiä aaltoja

  2. 2

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  3. 3

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  4. 4

    Haapajärvellä traaginen onnettomuus – pakettiauto suistui tieltä, kuljettaja kuoli

  5. 5

    Koululääkärille sakot 11-vuotiaiden kaksospoikien kuolemasta

  6. 6

    Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

  7. 7

    Suku ei hyväksynyt naisen seurustelua turvapaikanhakijan kanssa Kauhavalla – veli syyllistyi kolmeen pahoinpitelyyn

  8. 8

    Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

  9. 9

    80-vuotias pisti taskuun muutaman irtokarkin – kilohinnaksi tuli yli 4000 euroa

  10. 10

    Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

  3. 3

    Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

  4. 4

    Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

  5. 5

    Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

  6. 6

    NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

  7. 7

    Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

  8. 8

    Punkki puri perheenäitiä karmein seurauksin piknikillä Helsingissä: Annukka unohti jopa oman nimensä

  9. 9

    Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

  10. 10

    68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  3. 3

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  4. 4

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  5. 5

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  6. 6

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  10. 10

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kevätmyräkkä iskee Suomeen lauantaina: Tuulenpuuskat 20 m/s – merellä myrskyä ja 4-metrisiä aaltoja

  2. 2

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  3. 3

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  4. 4

    Haapajärvellä traaginen onnettomuus – pakettiauto suistui tieltä, kuljettaja kuoli

  5. 5

    Koululääkärille sakot 11-vuotiaiden kaksospoikien kuolemasta

  6. Näytä lisää