Merja

Urheilu

Valikko

Kari-Pekka Kyrö pian poliisin juttusille dopingjupakassa

Hiihdon dopingjupakan ruotiminen alkaa pian toden teolla keskusrikospoliisissa.

- Joitain pohjatöitä on tehty, mutta tutkintatoimia ei ole vielä aloitettu, kertoi tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Pauli Huuskonen KRP:n Jyväskylän-yksiköstä torstaina.

Hänen mukaansa lisätutkinta on tarkoitus käynnistää aiemmin kerrotun mukaisesti kuunvaihteessa. Lisätutkinnassa kuullaan ensin maastohiihdon entistä päävalmentajaa Kari-Pekka Kyröä. Tämän jälkeen päätetään muiden henkilöiden kuulemisesta.

Lisätutkintaa hiihdon dopingsotkuista pyysi keskusrikospoliisilta Valtakunnansyyttäjänvirasto kesäkuussa. Lomien ja työkiireiden takia sen alkaminen venyi.

Sysäyksen tutkinnalle antoivat lähinnä Kari-Pekka Kyrön puheet. Kyrö on väittänyt, että Hiihtoliitossa vallitsi 1990-luvulla systemaattinen dopingkulttuuri.

Yksi tähän liittyvä kysymys on, ovatko Suomen Tietotoimistoon (STT) liittyvässä dopingjutussa asianomistajina esiintyneet hiihtovaikuttajat esittäneet joiltakin osin perättömiä tietoja. STT julkaisi vuonna 1998 uutisia, joille ei löytynyt pohjaa oikeudessa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

  2. 2

    AFP: 30 kiloa lähti, jalka kuhisi matoja – Nepalissa kadonnut trekkaaja löytyi hengissä 47 päivän jälkeen

  3. 3

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  4. 4

    Yhdysvallat kertoi Pohjois-Korea -strategiastaan – maailman sulkeutunein maa halutaan ”keskustelun tielle”

  5. 5

    Leipäjonossa käyvä Markku kertoo Ylelle miltä tuntuu, kun taskussa on vain 35 senttiä – ”Yhteiskunta potkii päähän”

  6. 6

    Nuorten nakukuvaharrastus huolestuttaa poliisia – intiimit kuvat leviävät WhatsAppin kautta

  7. 7

    Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

  8. 8

    MTV: Poliisi tutkii päiväkodissa tapahtuneita pahoinpitelyitä – uhrit 5- ja 6-vuotiaita

  9. 9

    Onko tässä maailman seksikkäin DJ? 22-vuotiaan Demin vähäpukeiset kuvat villitsevät somessa

  10. 10

    Maratoonari vilautti tietämättään – nettihitiksi nousseen kuvan naiselta yllättävä paljastus

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  2. 2

    Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

  3. 3

    Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

  4. 4

    Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

  5. 5

    Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

  6. 6

    Järkyttävä perhesurma hiljensi Hirvensalmen: kuolleen pojan lakkiaisia juhlittiin viime vuonna

  7. 7

    Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

  8. 8

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  9. 9

    Näin Sipilän hallituksen uudet päätökset muuttavat arkeasi – asumistuki, päivähoitomaksut, työttömyys...

  10. 10

    Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  3. 3

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  4. 4

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  10. 10

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

  2. 2

    AFP: 30 kiloa lähti, jalka kuhisi matoja – Nepalissa kadonnut trekkaaja löytyi hengissä 47 päivän jälkeen

  3. 3

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  4. 4

    Yhdysvallat kertoi Pohjois-Korea -strategiastaan – maailman sulkeutunein maa halutaan ”keskustelun tielle”

  5. 5

    Leipäjonossa käyvä Markku kertoo Ylelle miltä tuntuu, kun taskussa on vain 35 senttiä – ”Yhteiskunta potkii päähän”

  6. Näytä lisää