Oliver, Olivia, Oiva

Urheilu

Valikko

Phelps meni melkein sanattomaksi

Julkaistu:

Olympiahistorian menestynein urheilija. Siinä titteli, jota Michael Phelps sai maistella keskiviikkona Pekingissä.

- Ööh... olen melkein sanaton. Halusin olla olympiaurheilija jo pienenä. Ja nyt olen historian menestynein olympiaurheilija. Ei se ole vielä oikein uponnut tajuntaani, mutta kyllä se aika coolilta kuulostaa. Aika makeeta, Phelps kuvaili lehdistötilaisuudessa.

Yhdenkin olympialaisen kultamitalin voittaminen voi olla urheilijalle uran huippukohta. Phelpsillä oli keskiviikkona koossa 11. Britannian yleisradioyhtiön BBC:n lastenkanavan toimittajan pyynnöstä Phelps vertasi voittamisen tunnetta jouluun, syntymäpäivään ja lottovoittoon.

- Olympiakulta ei katoa minnekään. Olet aina olympiavoittaja. Synttärit on joka vuosi, samoin joulu. Olympiakultaa voi voittaa vain tietyn määrän, ja se tunne kun kuuntelen kansallislaulua kultamitali kaulassa on hienointa mitä olen urheilussa kokenut, Phelps kertoi.

Phelps oli kouluvuosinaan levoton. Hän ei malttanut pysyä luokassa paikallaan, mutta Pekingissä 23-vuotias Phelps on esittänyt mestariteoksen keskittymisen taiteessa. Kahdeksaan kultamitaliin tähtäävä urakka vaatii vähintään 17 kilpailulähtöä.

- Nämä ovat kolmannet olympialaiseni. Olen ollut tällaisissa tilanteissa aiemminkin myös MM-tasolla ja oppinut niistä. Tiedän miten saan energiani riittämään koko kisojen ajan seitsemäksi, kahdeksaksi tai yhdeksäksi päiväksi, Phelps sanoi.

Neljä vuotta sitten Ateenassa hän ui saman ohjelman kuin Pekingissä. Silloin tuloksena oli kuusi kultaa ja kaksi pronssia.

- Juuri energian säästäminen on suurin asia, minkä olen neljän viime vuoden aikana oppinut.

Siitä Phelps kiittää valmentajaansa Bob Bowmania.

- En olisi tässä kenenkään muun valmentajan avulla. Hän on uskomattoman älykäs ja perinpohjainen.

  • Peking2008
Näitä luetaan!
  1. 1

    Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

  2. 2

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  3. 3

    Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

  4. 4

    Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

  5. 5

    51 paikkakunnan ennuste: Tällainen on lakkiaisviikonlopun sää

  6. 6

    Isisin lippu nousi salkoon Filippiinien Marawissa – jo 103 kuollut taisteluissa ja teloituksissa

  7. 7

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  8. 8

    Fanit hylkäsivät nuoren Laura Voutilaisen – katkera sopimusriita oli lopettaa uran: ”Yleisö koki, että heitä on vedetty nenästä”

  9. 9

    Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

  10. 10

    Elias, 7, kirjoitti ilmastonmuutoksesta presidentille – sai hauskan vastauksen myös Lennu-koiralta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

  2. 2

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  3. 3

    Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

  4. 4

    Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

  5. 5

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  6. 6

    Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

  7. 7

    Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

  8. 8

    Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

  9. 9

    Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

  10. 10

    JJ Lehto loukkaantui karting-onnettomuudessa Vantaalla – SM-kisat peruttu

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  4. 4

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  5. 5

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  6. 6

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  7. 7

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  8. 8

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  9. 9

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  10. 10

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

  2. 2

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  3. 3

    Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

  4. 4

    Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

  5. 5

    51 paikkakunnan ennuste: Tällainen on lakkiaisviikonlopun sää

  6. Näytä lisää