Atso

Urheilu

Pelaako Miklu tänään?

Julkaistu:

Suomalaisilla futisfaneilla riittää jännittämistä illan Mestarien liigan pelissä. Mikael Forssell lensi Chelsean mukana puolivälierien toiseen osaotteluun Müncheniin ja on mukana kokoonpanossa, kun Chelsea kohtaa Bayernin.

Polvivammasta toipuva Forssell teki kauden odotetun comebackin ensimmäisessä osassa viime keskiviikkona. Kolmessa minuutissa hän ei ehtinyt päästä peliin mukaan.

Ennen illan ottelua Forssell nostettiin suureen rooliin, kun hän saapui pakolliseen lehdistötilaisuuteen yhdessä kuntovalmentaja Rui Farian kanssa.

Forssell jäi tilaisuudessa kuitenkin statistiksi. Kaikki huomio keskittyi siihen, aikooko Faria olla yhteydessä toimitsijakiellossa olevaan manageriin José Mourinhoon.

- Mourinho on saanut meidät uskomaan, että voimme voittaa kaiken. Tämä henki on pelaajissa myös tiistaina Münchenin olympiastadionilla, Forssell kertoi.

Bayern hävisi avausosan 2-4, mutta Michael Ballackin loppusekuntien rankkarimaali jätti alkuasetelmat herkullisiksi. Bayern tarvitsee 2-0- tai 3-1-voiton jatkaakseen välieriin.

Suomen maajoukkuekärjen kentällepääsy riippuu paljon ottelun luonteesta. Osakkeita nostaa se, että serbikärki Mateja Kezman jäi nielurisatulehduksen takia Lontooseen.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  2. 2

    Hyvästi Suomi! – Näin Putin jätti Savonlinnan, Niinistöä odotti karumpi kyyti

  3. 3

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  4. 4

    Niinistön ja Putinin tapaamisesta uutisoitiin maailmalla – Yksi asia nousi ylitse muiden

  5. 5

    Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

  6. 6

    Itä-Savo: Kansalainen viritti Putinille tylyn protestin mäntyjen väliin

  7. 7

    Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

  8. 8

    Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

  9. 9

    Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

  10. 10

    Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

  11. Näytä lisää

    ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

  4. 4

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  5. 5

    Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

  6. 6

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  7. 7

    Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

  8. 8

    Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

  9. 9

    Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

  10. 10

    Miss Suomen kuumat tunnelmat narubikineissä – paljastava peppukuva ihastuttaa: ”En saa silmiäni irti teistä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  6. 6

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  7. 7

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  8. 8

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  9. 9

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  10. 10

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  2. 2

    Hyvästi Suomi! – Näin Putin jätti Savonlinnan, Niinistöä odotti karumpi kyyti

  3. 3

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  4. 4

    Niinistön ja Putinin tapaamisesta uutisoitiin maailmalla – Yksi asia nousi ylitse muiden

  5. 5

    Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

  6. Näytä lisää