Varpu, Vaula

Urheilu

"Projekti Karalahti" etenee yksi etappi kerrallaan

Julkaistu:

Oulun Kärppien päävalmentaja Kari Jalonen haluaa edetä Jere Karalahden kanssa rauhassa, yksi etappi kerrallaan.

Samalla tavoin hallitseva Suomen mestari teki viime kaudella Josef Boumediennen kanssa. Tuolloin puolustaja sai kuntoutua vakavasta vammastaan rauhassa ja oli keväällä yksi Kärppien avainpelaajista.

Kärpät käy nyt poikkeuksellisesti kahdesti päivässä jäällä, koska suuri joukko oululaistaustaisia NHL-pelaajia (mm. Niklas Bäckström, Josef Boumedienne, Janne Niinimaa ja Joni Pitkänen) harjoittelee Kärppien kanssa. Yhteen harjoitukseen kaukalo täyttyisi pelaajista.

- Etenemme Jeren kanssa rauhassa ja hyvin suunnitelmallisesti. On vaikea arvioida, milloin hän on omassa huippukunnossaan, mutta kai se tuollaiset parikymmentä liigapeliä vaatii. Eli marraskuussa voidaan nähdä normaali Jere - ellei tule loukkaantumisia tai muuta, Jalonen arvioi.

- Ja olemme sillä tavalla onnellisessa asemassa, että meidän ei tarvitse peluuttaa Jereä puolta tuntia pelissä.

Karalahti itse on toiveikas pääsemään kuntoon nopeastikin. Hän sanoo harjoitelleensa "jonkin verran", lenkkeilleensä, käyneensä puntilla ja luistelleensa kavereiden kanssa Helsingissä muutaman viikon.

- Maanantaina mentiin aika kovaa. Oli kaksi jääharjoitusta, punttia ja lenkkiä päälle, joten se oli aika kova päivä, Karalahti virnistää.

- Uni tuli aika helposti. Voi olla, että olin ensimmäisissä harjoituksissa liian innoissani aluksi. Sitten piti alkaa katsella, että oho, täällähän mennään aika kovaa. Mutta sitä tänne tultiin hakemaan, Karalahti sanoo.

Tiistaina, Karalahden toisena päivänä Oulun Kärppänä, valmennusjohto päätti järjestää puolustajalle räätälöidyn, "palauttavan harjoituksen", kuten Jalonen määritteli. Karalahti ei käynyt aamulla jäällä, vaan harjoitteli Kärppien kuntovalmentajan Harri Hakkaraisen tarkan valvonnan alla.

- Nyt on tärkeintä saada jalat käymään ja jo pelkästään se auttaa, että paino putoaa. Ja tällä harjoittelulla ja elämäntapamuutoksella se putoaa väkisin.

Keskiviikkona Karalahti aikoo asettua Ouluun myös niin, että menee katsomaan asuntoja. Vaimo Susanna ja koulun aloittanut Ronja-tytär saapuvat kaupunkiin perjantaina.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Karhu hyökkäsi ihmisen kimppuun – jahtasi yksinäistä miestä lintumetsällä

  2. 2

    Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

  3. 3

    Onko tässä Idols-koelaulujen kiusallisin tilanne? Mira, 20, yrittää anella tiensä jatkoon – ”Tämä ei ole huutokilpailu”

  4. 4

    Autoliitto tyrmää Trafin kampanjan: ”Eiväthän ihmiset osta autoja sillä silmällä...”

  5. 5

    Tältä näyttää Ellen Jokikunnaksen tuore aviomies Jari – ihana tunnelmakuva

  6. 6

    Venäjän maahanlaskujoukkojen komentaja vakavassa kolarissa – hurja video autokolonnan riskiohituksesta julki

  7. 7

    Gay-kommentti oli liikaa – Ensitreffit alttarilla -Petrin möläytykselle täystyrmäys tv-katsojilta: ”Se tuosta avioliitosta”

  8. 8

    Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

  9. 9

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  10. 10

    Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  2. 2

    Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

  3. 3

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  4. 4

    Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

  5. 5

    15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

  6. 6

    Idols-tähti Jani Wickholm laihtui 30 kiloa paleodieetin avulla – ”Voin sanoa olevani ihan eri mies”

  7. 7

    Säteilevä morsian! Juontaja Ellen Jokikunnas meni naimisiin – häät järjestettiin pikavauhtia

  8. 8

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  9. 9

    Suuri poliisioperaatio Jalasjärven Koskuella – Omakotitalosta löytyi haavoittunut nainen ja pihasta kuollut mies

  10. 10

    Helsingissä etsitty 15-vuotias tyttö löytyi terveenä Turusta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  6. 6

    Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

  7. 7

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  8. 8

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  9. 9

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  10. 10

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Karhu hyökkäsi ihmisen kimppuun – jahtasi yksinäistä miestä lintumetsällä

  2. 2

    Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

  3. 3

    Onko tässä Idols-koelaulujen kiusallisin tilanne? Mira, 20, yrittää anella tiensä jatkoon – ”Tämä ei ole huutokilpailu”

  4. 4

    Autoliitto tyrmää Trafin kampanjan: ”Eiväthän ihmiset osta autoja sillä silmällä...”

  5. 5

    Tältä näyttää Ellen Jokikunnaksen tuore aviomies Jari – ihana tunnelmakuva

  6. Näytä lisää