Jaakko, Jimi

Urheilu

Valikko

Kjell Carlströmin talli neljänneksi nopein Italiassa

Julkaistu:

Yhdysvaltain Christian Vandevelde voitti maantiepyöräilyn Italian ympäriajon ensimmäisen etapin lauantaina. Vandevelde kiirehti Sisilian Palermossa 28,5 kilometrin etapin aikaan 26.32.

Joukkueajona poljetun avausetapin nopein talli oli Vandevelden edustama Slipstream. Yhdysvaltalaistalli voitti toiseksi tulleen tanskalaisjoukkueen CSC:n kuudella sekunnilla.Kjell Carlströmin edustama Liquigas oli etapin neljänneksi nopein kahdeksan sekuntia voittajaa hitaampana.

- Me ajoimme joukkueena hyvin. Harmittaa niukka tappio. Meitä hieman hidasti eteemme juossut koira, jota jouduimme väistelemään, ja meiltä tuhlaantui siinä aikaa. Vaikka kisa on vasta alussa, niin tärkeää oli kuitenkin saada jo nyt eroa kokonaiskilpailun kannalta tärkeisiin kilpailijoihin, Carlström sanoi.

Jussi Veikkasen Francaise des Jeux oli 22 joukkueesta hitain.

- Voi sanoa, että meillä meni tämä päivä ulkoiluksi. Tämä päivä harmittaa. Mutta huomenna meidän pitää näyttää jo ihan toisenlaisia otteita, Veikkanen sanoi.

Kilpailu jatkuu sunnuntaina 206 kilometrin pituisella etapilla.

Maantiepyöräilyn Italian ympäriajo:

1/20 etappi, joukkueaika-ajo 28,5 km:1) Slipstream 26.322) Team CSC 26.383) High Road 26.384) Liquigas (Kjell Carlströmin talli) 26.405) Barloworld 26.456) LPR Brakes 27.0022) Française des Jeux (Jussi Veikkasen talli) 27.58.Seuraava etappi: 11. 5. Cefalu-Agrigento 207 km.

  • Pyöräily
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

  2. 2

    24 vaimoa ja 145 lasta: uskonlahkon johtajalle pitkä vankeustuomio Kanadassa

  3. 3

    Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

  4. 4

    Karhu telkesi saunaan, sudelta taju pois harjanvarrella – Oiva ja Pirkko, 71, sitkuttavat keskellä Suomen itäisintä erämaata

  5. 5

    Taksi Helsingin välitysjärjestelmä kaatui: ”Emme pysty välittämään ajoja autoille”

  6. 6

    Lentäjillä on salainen järjestelmä, joka auttaa välttämään inhottavia työkavereita hienotunteisesti

  7. 7

    Venäläiset sota-alukset pyysivät suomalaisporukan troolaria vaihtamaan kurssia: ”Ottivat yhteyden Viron rannikkovartioston kautta”

  8. 8

    Lähes tonnin painavaa siitossonnia yritetään nostaa purosta jo toista päivää Salossa

  9. 9

    Suomalaismiehistö kohtasi Venäjän jättimäisen ydinsukellusveneen Itämerellä: ”Päätimme pitää terveen etäisyyden”

  10. 10

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  11. Näytä lisää

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  3. 3

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  4. 4

    Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

  5. 5

    Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

  6. 6

    Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

  7. 7

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  8. 8

    Bikineissä poseeraavalta Suvi Pitkäseltä raju tilitys lapsiystävällisestä hotellista – perheloma alkoi pettymyksellä: ”Järkytys oli taattu”

  9. 9

    Risto Laitilan vastaanotolla: Nämä oireet voivat olla merkkejä syövästä

  10. 10

    Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  6. 6

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  7. 7

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  8. 8

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  9. 9

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  10. 10

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

  2. 2

    24 vaimoa ja 145 lasta: uskonlahkon johtajalle pitkä vankeustuomio Kanadassa

  3. 3

    Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

  4. 4

    Karhu telkesi saunaan, sudelta taju pois harjanvarrella – Oiva ja Pirkko, 71, sitkuttavat keskellä Suomen itäisintä erämaata

  5. 5

    Taksi Helsingin välitysjärjestelmä kaatui: ”Emme pysty välittämään ajoja autoille”

  6. Näytä lisää