Mauno, Maunu

Urheilu

Päävalmentaja Kyrö: Emme uskoneet jäävämme kiinni

Julkaistu:

Hiihdon ex-päävalmentaja Kari-Pekka Kyrö otti täyden vastuun joukkueensa dopingpuuhasteluista.

Kyrön mukaan aineita käytti kaikkiaan kuusi urheilijaa, osa heistä Viron Otepäässä ennen Lahtea, osa vasta Lahden kisakylässä. Muut urheilijat eivät hommaan osallistuneet.

- Päävalmentajana ja tiimin johtajana haluan pyytää anteeksi, että yritimme väärin keinoin ja varsinkin kotikisoissa, Kari-Pekka Kyrö sanoi keskiviikon tiedotustilaisuudessa.

Kyrö kertoi, että hän oli saanut tietää usean muun maan käyttäneen plasmanlaajentajaa 1999 Ramsaun MM-kisoissa.

- Teimme heti sama vuonna kokeiluja. Keskeytimme kokeet, kun aineet tulivat kielletyiksi, Kyrö kertoi.

Muutamille urheilijoille oli kokeiluista jäänyt Kyrön mukaan niin hyvä kuva ja hyvät vaikutukset, että aineet otettiin uudestaan käyttöön ennen Lahden MM-kisoja.

- Ennen kisoja yritimme omia reittejä selvittää jääkö näistä aineista kiinni. Meidän tietolähteiden perusteella ei olisi pitänyt jäädä.

- Niiden tietojen varassa lähdettiin hakemaan luvattomilla epäreiluilla tiedoilla vielä parempia tuloksia, Kyrö sanoi.

- Haluaisin kuitenkin sanoa, että me olemme rikkoneet urheilun sääntöjä. Emme ole kuitenkaan syyllistyneet rikokseen, Kyrö puolusteli.

- Suomen hiihtoliitossa ei ole mitään systemaattista ja laajaa dopingkulttuuria, Kyrö painotti.

- Tapahtuma osoittaa, että tämä on harrastelijoiden puuhastelua, joka koskee aika pientä joukkoa.

Välinerikkojen vuoksi Lahdessa kahdesti keskyttäneen Janne Immosen ei Kyrön mukaan "annettu hiihtää maaliin". Mika Myllylä sen sijaan oli Kyrön mukaan aidosti sairas.

iltasanomat.fi 28.2.2000 klo 17.55

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  2. 2

    Tiedottaja: Toinen puukottajan uhreista oli lehtisiä jakanut Jehovan todistaja

  3. 3

    Turussa loukkaantunut tukholmalainen Hassan Expressenille: Yritin auttaa kuolevaa naista, kun puukottaja iski minua veitsellä

  4. 4

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  5. 5

    Kuvakooste Turun rukoushetkestä: Presidentti Niinistö saapui Tuomiokirkkoon, sisäministeri Risikko pyyhki silmäkulmiaan

  6. 6

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  7. 7

    Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

  8. 8

    Kuvat: Poliisi tutki kerrostaloa Turun Varissuolla – etsityn pakettiauton haltija asuu talossa

  9. 9

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  10. 10

    Eurojackpotista tuhdit voitot Suomeen – Tänne meni päävoitto 47 miljoonaa euroa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  5. 5

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  6. 6

    Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

  7. 7

    Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

  8. 8

    Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

  9. 9

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  10. 10

    Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  6. 6

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  7. 7

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  8. 8

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  9. 9

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  10. 10

    Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  2. 2

    Tiedottaja: Toinen puukottajan uhreista oli lehtisiä jakanut Jehovan todistaja

  3. 3

    Turussa loukkaantunut tukholmalainen Hassan Expressenille: Yritin auttaa kuolevaa naista, kun puukottaja iski minua veitsellä

  4. 4

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  5. 5

    Kuvakooste Turun rukoushetkestä: Presidentti Niinistö saapui Tuomiokirkkoon, sisäministeri Risikko pyyhki silmäkulmiaan

  6. Näytä lisää