Elviira, Elvi

Urheilu

Valikko

Ilves eteni Jokerien vastustajaksi

Julkaistu:

Ilves ei jättänyt ratkaisevassa pudotuspelikarsinnassa Lukkoa vastaan selittelyille sijaa, vaan takoi raumalaisyleisön harmiksi voittolukemat 5-2 (2-0, 0-1, 3-1).

Näin Ilves eteni torstaina alkavaan puolivälieräsarjaan Jokerien vastustajaksi. Vastus kovenee, mutta Ilves-maalivahti Tuukka Rask saattaa pelata voittoja myös helsinkiläisistä. Lukolle mies oli melkein mahdoton ohitettava.

Tälläkin kertaa raumalaisjoukkue hallitsi peliä näennäisesti, mutta pahimmat maalipaikat tulivat lopulta Ilvekselle. Ottelun ehdoton ratkaisuketju oli Perttu Lindgrenin, Jussi Pesosen ja Toni Koiviston muodostama kolmikko. Liukasliikkeinen Koivisto oli niin kovalla pelipäällä, että hänelle kirjattiin tehot 2+2.

Ottelun voittomaali ja ehdoton ratkaisuosuma syntyi Koiviston lavasta ajassa 44.13. Numerot muuttuivat 1-3:een, kun Koivisto miltei piti pilkkanaan Lukko-puolustajia ja maalivahti Tom Lawsonia, joka hävisi maalivahtien taiston melko selvästi.

- Pelimme vähän nitkahti Ilveksen kolmanteen maaliin. Siitä toipuminen vei kymmenen minuuttia. Ei ollut kirjoitettu meille tätä peliä, pettynyt Lukko-valmentaja Mika Toivola totesi.

Ilveksen valmentaja Sakari Pietilä hymyili leveästi useiden tv-kameroiden loisteessa. Hän muisti kehua avainpelaajiaan.

- Kaikki puolustavat todella hyvin. Rask oli parempi kuin Lawson ja Koivisto on nopeampi kuin kiekko.

Raskin, Koiviston ja kumppaneiden lisäksi Ilveksen leiristä löytyy kokemusta. Se näyttää olevan vahvuus tiukoissa pudotuspeleissä.

Taisteluilme oli kova Raimo Helmisellä, Jyrki Lumpeella ja Mikko Peltolalla.

- Ja oli todella hienoa katsella, miten esimerkiksi Viitakosken Vesa hyppi kiekkojen eteen alivoimalla. Joukkue taistelee upeasti, Sakari Pietilä kiitteli.

(STT)

  • ilves
Näitä luetaan!
  1. 1

    Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

  2. 2

    Kim Kardashian joutui rajun tylytyksen kohteeksi salaa otettujen peppukuvien vuoksi – syyttää nyt paparazzeja kuvamanipuloinnista

  3. 3

    PS-ryhmän jättäneeltä Veera Ruoholta suorat sanat Juvosen paluusta perussuomalaisiin: ”Niin kova houkutus ihmisille, että he eivät välitä edes puolueen huonosta maineesta”

  4. 4

    Simon Elo piikitteli entisiä puoluetovereitaan: perussuomalaisella matematiikalla tätä voi pitää voittona

  5. 5

    Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

  6. 6

    Lastensa tapon yrityksestä syytetty äiti mielentilatutkimuksiin – myönsi sytyttäneensä kodin tuleen

  7. 7

    Löytyykö lantiostasi muodikas kurvi? Nyt halutaan ”viululanteet”

  8. 8

    Hankintapaperit paljastavat: Peltipoliisien tekniikkaa muutetaan – satsaus miljoonia euroja

  9. 9

    Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

  10. 10

    Mika Salolla selvä mielipide Räikkösen ja Bottaksen kolarista – ”Oli vähän väärässä paikassa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

  2. 2

    Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

  3. 3

    Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

  4. 4

    Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

  5. 5

    Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

  6. 6

    Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

  7. 7

    Festarikansa jätti jälkeensä täystuhon – sikailukuvat Glastonburyn festivaaleilta kertovat kaiken: siivouskulut yli 800 000 euroa

  8. 8

    Siru, 47, työskenteli Prisman kassalla juhannusyön suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt ikimuistoisimman ostohetken

  9. 9

    Tiesitkö ”salanappulasta”, jolla saat heti lisää tilaa lentokoneessa?

  10. 10

    Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  5. 5

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  6. 6

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  7. 7

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  8. 8

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  9. 9

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  10. 10

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

  2. 2

    Kim Kardashian joutui rajun tylytyksen kohteeksi salaa otettujen peppukuvien vuoksi – syyttää nyt paparazzeja kuvamanipuloinnista

  3. 3

    PS-ryhmän jättäneeltä Veera Ruoholta suorat sanat Juvosen paluusta perussuomalaisiin: ”Niin kova houkutus ihmisille, että he eivät välitä edes puolueen huonosta maineesta”

  4. 4

    Simon Elo piikitteli entisiä puoluetovereitaan: perussuomalaisella matematiikalla tätä voi pitää voittona

  5. 5

    Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

  6. Näytä lisää