Uuno

Urheilu

Valikko

TamU otti askeleen kohti mestaruutta

Julkaistu:

Veikkausliigan kohuseuran ja ilopillerin FC Hongan flirttailu futisjumalien kanssa otti eilen takapakkia, kun Tapiolassa tahkottiin odotettu kärkiottelu Tampere Unitedia vastaan järkyttävissä olosuhteissa. TamU voitti 3-1 ja pelistä jäi kuva, että kentällä nähtiin Suomen mestari mallia 2006.

Vettä piisasi vaakatasossa taivaalta, jonka hallitseva väri oli tummanharmaa. Ja koska Tapiolassa ei ole valoja, 90 minuuttia kului kirjaimellisesti hämärässä. Niin hämärässä, että esimerkiksi Tampere Unitedin kokenut keskikenttämies Jarkko Wiss toivotti liigalisenssit ja muut romukoppaan, mikäli pelejä jatkossa pelataan yhtä pimeässä.

- Hämäräsokeana en välillä nähnyt kentällä yhtään mitään. Valot ja äkkiä tänne, Wiss sanoi pelin jälkeen.

Hongan nokkamies Jouko Pakarinen lupasi, että ensi kaudella näin huonoista olosuhteista ei Tapiolassa enää kärsitä.

- Saamme valot stadionille jo tämän vuoden puolella. Ja kehitämme katsomoita. Teemme kaikkemme, ettei katsojien tarvitsi kärsiä tämänkaltaisista sattumista. Että täällä pystytään keskittymään hyvän jalkapallon seuraamiseen, vaikka sataisi tai olisi pimeää. Ensi kaudella täällä räjähtää, Pakarinen ilmoitti ja kollega Jouko Harjunpää nyökytteli vieressä.

Illan tulokset:
FC Honka-TamU 1-3
KuPS-MIFK 1-2
Haka-KooTeePee 3-1
MyPa-Inter 1-0
TPS-HJK 1-4
Jaro-FC Lahti 1-2

Näitä luetaan!
  1. 1

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  2. 2

    Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

  3. 3

    Mies painui pinnan alle Naantalissa –  pelastusoperaatio päättyi tuloksettomana

  4. 4

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  5. 5

    Automatkustaja: Älä tee tätä vaarallista virhettä – voi olla kohtalokas!

  6. 6

    Kuva: Tulikuumaa höyryä purkautui Helsingin ydinkeskustaan – liikenne Mannerheimintiellä katkaistu

  7. 7

    Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

  8. 8

    Poliisilla suuroperaatio Kotkassa: Useita asevarkaudesta epäiltyjä otettu kiinni

  9. 9

    Ovatko tässä Suomen upeimmat terassit? Kokoa yli 300m2, uima-allas, kaikki herkut

  10. 10

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  2. 2

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  3. 3

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  4. 4

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  5. 5

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  6. 6

    Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

  7. 7

    CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

  8. 8

    Unohda perinteinen lankku! Nämä keskivartaloliikkeet ovat paljon parempia selälle

  9. 9

    Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

  10. 10

    Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  5. 5

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  6. 6

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  7. 7

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  8. 8

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  9. 9

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  10. 10

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  2. 2

    Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

  3. 3

    Mies painui pinnan alle Naantalissa –  pelastusoperaatio päättyi tuloksettomana

  4. 4

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  5. 5

    Automatkustaja: Älä tee tätä vaarallista virhettä – voi olla kohtalokas!

  6. Näytä lisää