Atso

Urheilu

Tourin johtaja joutuu lonkkaleikkaukseen

Julkaistu:

Ranskan ympäriajon kärkeen siirtynyt amerikkalainen Floyd Landis on harvinaisen rampa huippu-urheilijaksi. Kunhan ympäriajo on ohi, Landis menee leikkaukseen, jossa hänelle laitetaan tekolonkka.

- Voi olla, että tämä on urani viimeinen Ranskan ympäriajo, Landis sanoi eilen.

Saattaa olla, että hänen koko huippu-uransa päättyy.

30-vuotias Landis loukkasi lonkkansa pahasti kolme vuotta sitten. Hän kaatui kotimaisemissaan Kaliforniassa jyrkässä alamäessä hiekkatiellä. Kun etupyörä lipesi alta, hän kaatui ja tuli maahan oikealle lonkalleen.

- Kipu lonkassa oli käsittämättömän kova, joten tajusin, että nyt kävi pahasti, Landis kertoo.

Hän ei silti osannut pelätä niin pahaa kuin lopputulos oli. Lonkka murtui, ja lonkkaluun verenkierto loppui.

Lonkkaa on yritetty korjata leikkauksella kolmesti, mutta verenkiertoa ei saatu kuntoon. Vähitellen reisiluun pään luuytimen solut alkoivat kuolla ja lonkka kulua. Tuo tila saattaa syntyä myös esimerkiksi pitkäaikaisesti steroidien käytöstä tai alkoholismin seurauksena.

Tavallinen kuolevainen rukoilisi kivuissaan jo leikkaukseen pääsyä, mutta Phonak-tallin Landis jatkaa kisaa.

Chicagolainen ortopedi Richard Berger sanoo, että Landisin ajaminen kivun ja kärsimyksen keskellä on hieno osoitus päättäväisyydestä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi: Nainen kuoli Helsingin yliajossa

  2. 2

    Helsingin yliajo: Päihtynyt kuljettaja ajoi väkijoukkoon punaisella Jaguarilla

  3. 3

    Poliisi: Loukkaantuneet kolmea eri kansallisuutta

  4. 4

    Oivallatko sinä? Hyvin simppeli optinen arvoitus leviää vauhdilla – "Alle 60 sekuntia on todella vaikuttava tulos"

  5. 5

    Silminnäkijä STT:lle: Yliajosta epäilty ajoi järjetöntä vauhtia ennen turmaa

  6. 6

    Mies ajoi päin väkijoukkoa Helsingin keskustassa – 1 kuollut, 4 sairaalaan, useita muita loukkaantunut

  7. 7

    Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

  8. 8

    Venäjän valtion lentokoneeseen lastattiin Lappeenrannassa laatikkokaupalla Koskenkorvaa ja konjakkia

  9. 9

    Ratkaisu simppeliin optiseen arvoitukseen

  10. 10

    Mikä puserrus! Järjettömän treenattu Britney Spears, 35, hurmasi – rintavako näkyi avoimesti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  2. 2

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  3. 3

    Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

  4. 4

    Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

  5. 5

    Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

  6. 6

    Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

  7. 7

    Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

  8. 8

    Robert Enke teki itsemurhan, leski avautuu nyt salatusta kaksoiselämästä: ”Edes lähimmät ystävät eivät tienneet”

  9. 9

    Näkemiin, Suomi! Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

  10. 10

    Venäjän valtion lentokoneeseen lastattiin Lappeenrannassa laatikkokaupalla Koskenkorvaa ja konjakkia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  5. 5

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  6. 6

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  7. 7

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  8. 8

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  9. 9

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  10. 10

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi: Nainen kuoli Helsingin yliajossa

  2. 2

    Helsingin yliajo: Päihtynyt kuljettaja ajoi väkijoukkoon punaisella Jaguarilla

  3. 3

    Poliisi: Loukkaantuneet kolmea eri kansallisuutta

  4. 4

    Oivallatko sinä? Hyvin simppeli optinen arvoitus leviää vauhdilla – "Alle 60 sekuntia on todella vaikuttava tulos"

  5. 5

    Silminnäkijä STT:lle: Yliajosta epäilty ajoi järjetöntä vauhtia ennen turmaa

  6. Näytä lisää