Ilpo, Tuure

Urheilu

Valikko

Intohimoinen fani ryntäsi halaamaan Ronaldinhoa

Jalkapallon supertähti Ronaldinho oli eilen harjoittelemassa muun Brasilian joukkueen kanssa tulevia MM-kisoja varten. Sveitsin Weggisissä sijaitsevan kentän laidalle oli kerääntynyt noin 5000 innokasta futisfania, jotka halusivat nähdä edes vilauksen suosikeistaan.

Kesken harjoitusten vaaleahiuksinen nainen hyppäsi yhtäkkiä aidan yli kentälle ja juoksi halaamaan idoliaan Ronaldinhoa. Pallotaituri ei ollut tilanteesta moksiskaan vaan suhtautui halaukseen lähinnä naureskellen ja hyvästeli naisen, kun tämä kuljetettiin viheriöltä pois.

Naisen lisäksi kentälle pääsi ainakin neljä muuta fania. Turvallisuusviranomaisen mukaan poliisi pidätti tilanteen jälkeen viisi henkeä kuulusteltaviksi. Yksi pidätetystä oli juovuksissa, ja hän löi poliisia.

Joukkueen valmentaja Carlos Alberto Parreira kertoi, että pelaajat vain nauttivat karnevaalin tapaisesta ilmapiiristä. Heitä fanien ryntäys ei haitannut.

Brasilia on harjoitellut pienessä Weggisin kylässä maanantaista lähtien. Hallitsevat maailmanmestarit kohtaavat Saksan MM-turnauksen avauslohkossaan Kroatian, Australian ja Japanin. Joukkue on hakeutunut tarkoituksella rauhalliseen paikkaan, mutta se on vetänyt kylään mukanaan tuhansia faneja ja noin 800 toimittajaa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  3. 3

    Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

  4. 4

    Mies katosi Kauhajoella 2015 – löytyi kuolleena kilometrin päästä autostaan

  5. 5

    NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

  6. 6

    Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

  7. 7

    Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

  8. 8

    Sporttinen kaunotar! Lola Odusoga, 39, julkaisi meikittömän selfien

  9. 9

    Tuore maatalousministeri pitää kaupan omia brändejä markkinahäirikköinä

  10. 10

    IL: Markus Pönkä ei saapunut kärsimään tuomiotaan – voi olla aseistautunut ja vaarallinen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

  2. 2

    Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

  3. 3

    Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

  4. 4

    Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

  5. 5

    68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

  6. 6

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  7. 7

    Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

  8. 8

    24-vuotias näyttelijäkaunotar on ”liian seksikäs” elokuviin – ministeriö kielsi povipommilta kaikki esiintymiset vuodeksi

  9. 9

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  10. 10

    Punkki puri perheenäitiä karmein seurauksin piknikillä Helsingissä: Annukka unohti jopa oman nimensä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  3. 3

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  4. 4

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  7. 7

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  10. 10

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  3. 3

    Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

  4. 4

    Mies katosi Kauhajoella 2015 – löytyi kuolleena kilometrin päästä autostaan

  5. 5

    NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

  6. Näytä lisää