Manu, Manne, Immo

Urheilu

Valikko

Seurustelevat MM-ykköset

Huh. Ei tulisi ihan heti mieleen, kun miettii illan treenikuvioita. Ensin pelataan pöytätennistä 21 pisteeseen asti, sitten aloitetaan kahden minuutin päästä peli sulkapallokentällä. Kaupan päälle tulevat täysmittaiset erät squashia ja tennistä.

Näin toimivat racketlonin pelaajat. Suomessa kehitetty peli on kuin mailapelien triathlon. Ehtiikö pelaaja tekemään enää mitään muuta kuin treenata?

- Kyllä ehtii. Laji on tuore ja palkintorahat eivät ole niin suuria, että se elättäisi. Kyllä joutuu - ja pääsee - työelämässä olemaan, nelinkertainen MM-kultamitalisti Mikko Kärkkäinen naurahtaa.

Iisalmelainen, Tampereella asuva Kärkkäinen, 27, on lopputyötä vajaa diplomi-insinööri. Hän on pari viime vuotta ollut pääasiassa työelämässä. Espoossa asuva seurustelukumppani Michaela Björnström, 23, sen sijaan opiskelee neljättä vuotta lääkäriksi.

Racketlonissa pelataan lajeja tässä järjestyksessä: pöytätennis, sulkapallo, squash ja tennis.

- Samaa pelaajaa vastaan pelataan jokaista neljää yksittäistä lajia aina 21 pisteeseen asti. On kaksi syöttöä per pelaajaa, jonka jälkeen on syötönvaihto. Kun pisteitä on 21, peli loppuu, mutta pitää kuitenkin olla kahden pisteen ero. Sitten siirrytään seuraavaan lajiin. Se, kummalla on enemmän pisteitä neljän lajin jälkeen, on voittanut koko ottelun, Kärkkäinen selventää.

Hiki valuu. Vielä kun pakkaan lisätään turnaus, jossa on henkilökohtaisten pelien lisäksi joukkuekisa tai (seka)nelinpeli, otteluita kertyy huimasti. Kärkkäinen muistelee taannoista turnausta, jossa hän pelasi kymmenen ottelua kolmessa päivässä.

- Kyllä sitä rupesi olemaan väsynyt, ja tuli energianpuute.

Kärkkäinen ja Björnström ovat alan pioneereja. Kärkkäisellä on maailmanmestaruuksia jo neljä, Björnströmillä tuli loppuvuodesta MM-hopeaa. Yhdessä he ovat voittaneet sekanelinpelin MM-kultaa.

Racketlonin ABC

Racketlon on mailapelien jälkeläinen, joka on saanut alkunsa Suomesta. Ensimmäiset SM-kisat pelattiin 1988 Helsingin Talissa. Racketlon-nimi keksittiin 2001 ja silloin pidettiin ensimmäiset MM-kisat.

Lajit pelataan tässä järjestyksessä: pöytätennis, sulkapallo, squash ja tennis. Yhden lajin jälkeen siirrytään heti seuraavaan.

Jokainen laji pelataan 21 pisteeseen, ja kaikissa lajeissa syötetään 2 kertaa peräkkäin, jonka jälkeen syöttövuoro vaihtuu.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

  3. 3

    6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

  4. 4

    Liki 50 ihmistä etsi kadonnutta Harrya, 33, viikonloppuna – poistui kotoaan helmikuussa jälkiä jättämättä

  5. 5

    F1-varikolla levisi ihmeellinen huhu Kimi Räikkösestä – Niki Lauda tyrmäsi puheet suomalaisen heikkoudesta

  6. 6

    Jukka Haapalainen hölmistyi Jorma Uotisen kommenteista – kuittasi viiltävästi tuomarikollegalleen: ”Ootko harkinnut poliittista uraa?”

  7. 7

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  8. 8

    Venäläiskaupunki uppoaa hiljalleen maan sisään: jopa 100 metriä syvät vajoamat vieneet jo koulun ja pätkän rautatietä

  9. 9

    Poliisilla uusi tieto kadonneesta 33-vuotiaasta Harrysta – vihjeitä kaivataan yhä

  10. 10

    Liukuportaiden vika aiheutti pelottavan tilanteen Hongkongissa – ihmiset paiskautuvat toisiinsa videolla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  2. 2

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  3. 3

    Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

  4. 4

    Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

  5. 5

    Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

  6. 6

    Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

  7. 7

    Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

  8. 8

    Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

  9. 9

    Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

  10. 10

    Sebastian Vettel upeaan voittoon F1-kauden avauksessa! Bottas palkintopallille vahvalla ajolla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  3. 3

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  4. 4

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  5. 5

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  6. 6

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  9. 9

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  10. 10

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

  3. 3

    6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

  4. 4

    Liki 50 ihmistä etsi kadonnutta Harrya, 33, viikonloppuna – poistui kotoaan helmikuussa jälkiä jättämättä

  5. 5

    F1-varikolla levisi ihmeellinen huhu Kimi Räikkösestä – Niki Lauda tyrmäsi puheet suomalaisen heikkoudesta

  6. Näytä lisää