Elviira, Elvi

Urheilu

Valikko

Baarikansa pettyi Teroihin

Julkaistu:

Urheilubaarissa Helsingin keskustassa tunnelma on kirjaimellisestikin tiivis ja kuuma keihäsfinaalin alkaessa. Odotuksetkin ovat vielä korkealla.

- Toivon, että Tero Järvenpää voittaa. Pitkämäellä on jo maailmanmestaruus, Jaakko Pyykkölä sanoo.

Pelkällä etunimellään esiintyvälle Jarkolle kelpaa mitali, toi sen kuka tahansa. Toiveet nousevat Teemu Wirkkala paiskaistua kolmannella heitollaan kilpailun neljänneksi ja jatkokierroksille.

- Kerrankin suomalaisurheilijalla piti hermot oikeassa paikassa, Jarkko juhlii.

Tero Järvenpään yliastuttu 88-metrinen kirvoittaa pettymyksen pintaan. Hymyt hyytyvät viimeistään Norjan Andreas Thorkildsenin heitettyä voittoheittonsa.

- Se oli siinä, Jarkko vahvistaa.

- Voi perkele. Tosi paska juttu. Katsotaan neljän vuoden kuluttua, hän jatkaa Latvian Ainars Kovalsin kiilattua kakkoseksi.

Myös Jörn Rohleder ja Johannes Ikonen ovat pettyneitä lopputulokseen.

- Tulos olisi tyydyttänyt, jos kilpailu olisi loppunut viidennen kierroksen jälkeen. Jossiteltavaa jäi vain Järvenpään yliastumisesta, miehet pohtivat.

  • Peking2008
Näitä luetaan!
  1. 1

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  2. 2

    ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

  3. 3

    Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

  4. 4

    ”Suomi ensin” palasi Rautatientorille – poliisi vienyt mielenosoittajia väkisin maijaan

  5. 5

    Hausjärven neljä vainajaa löytyivät Ollin mailta – ”Poliisi kysyi, tiedänkö mitään uhreista”

  6. 6

    Hannun perintöaarre osoittautui arvokkaaksi – tästä on maksettu 300 euroa, mutta Hannu ei löydöstään luovu

  7. 7

    Donald Trump teki tökerön etikettivirheen golfkentällä – ”Mitä hiivattia!”

  8. 8

    Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

  9. 9

    Juho Eerola: ainakin kaksi harkitsee vielä paluuta perussuomalaisiin

  10. 10

    Video: HIFK:n pelaajat raivona – tekikö Lahti törkeän epäurheilijamaisen osuman? Maalintekijältä tiukka kuitti tilanteesta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

  2. 2

    Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

  3. 3

    Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

  4. 4

    Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

  5. 5

    Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

  6. 6

    Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

  7. 7

    Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

  8. 8

    Festarikansa jätti jälkeensä täystuhon – sikailukuvat Glastonburyn festivaaleilta kertovat kaiken: siivouskulut yli 800 000 euroa

  9. 9

    Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

  10. 10

    Suomi ensin -johtohahmo raudoissa maijaan, yleisö hurrasi poliisille – näin mielenosoitusleirin purkaminen eteni Helsingissä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  5. 5

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  6. 6

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  7. 7

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  8. 8

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  9. 9

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  10. 10

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  2. 2

    ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

  3. 3

    Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

  4. 4

    ”Suomi ensin” palasi Rautatientorille – poliisi vienyt mielenosoittajia väkisin maijaan

  5. 5

    Hausjärven neljä vainajaa löytyivät Ollin mailta – ”Poliisi kysyi, tiedänkö mitään uhreista”

  6. Näytä lisää