Teresa, Tessa, Terttu

Urheilu

Valikko

Minea Blomqvistilla edessä isot kisat

Golfin suurlupauksen Minea Blomqvistin viime vuosi onnistui yli kaikkien odotusten. Ensimmäisen ammattilaiskautensa lopussa naisten Euroopan kiertueella pelaava suomalainen löytyi rankingista seitsemänneltä sijalta. Kauden kohokohtia olivat ensimmäinen kiertueen turnausvoitto Unkarissa sekä historiallinen 62:n lyönnin kierros naisten British Openissa.

Kukaan muu maailmassa ei ole onnistunut vastaavaan Major-turnauksessa, ei edes Tiger Woods.

Tämä kausi ei ole sujunut ihan samoissa merkeissä. Moni voisi pitää Minean suorituksia jopa hieman vaisuina, mutta Minni itse ei kuitenkaan näe asiaa niin.

- Viime vuonna oli useita sellaisia kisoja, jotka saivat paljon julkisuutta. Tänä vuonna ei ole vielä ollut sellaisia. Sen takia ihmisillä saattaa olla semmoinen kuva, että kausi olisi alkanut huonosti.

- Kyllä siellä silti on joukossa ihan hyviä sijoituksiakin. Tuloksissa se ei ole vielä näkynyt, mutta eteenpäin on menty. Swingi on vakaampi kuin viime vuonna ja lähipeli on parantunut.

Minni ei myönnä että hänellä olisi ulkoisia menestyspaineita.

- Kyllä paineet tulevat ihan minulta itseltäni. Minulla on tietyt tavoitteet, jotka haluan saavuttaa.

Seuraava tavoite on heinäkuun lopussa, jolloin pelataan vajaan kahden viikon sisällä kaksi kauden pääkisaa. Ensin Ranskassa Evian Masters, ja heti perään British Open.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

  2. 2

    Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

  3. 3

    Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

  4. 4

    Tältä näyttävät Pohjois-Korean massiiviset tykistöharjoitukset: ”Suurimmat koskaan”

  5. 5

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  6. 6

    Suomi-sateliitin kuvat paljastivat hätkähdyttävän muutoksen Intiasta – vertaa kuvia vuosilta 2012 ja 2016

  7. 7

    Suomenhevosen siitosura toi tuhansia jälkeläisiä ja miljoonia euroja – 28-vuotias legenda pääsi ansaituille eläkepäiville

  8. 8

    Tuore ennuste: Vapun säästä tulossa kostean viileä, mutta sen jälkeen tapahtuu käänne – ”Lämpötila pääsee kipuamaan”

  9. 9

    Kätilöopisto suljetaan kiireellisesti – sisäilmavaurioiden laajuus tuli yllätyksenä

  10. 10

    Punkkien levittämä vaarallinen aivotulehdus iski Kotkaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  2. 2

    Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

  3. 3

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  4. 4

    Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

  5. 5

    Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

  6. 6

    Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

  7. 7

    Näin Sipilän hallituksen uudet päätökset muuttavat arkeasi – asumistuki, päivähoitomaksut, työttömyys...

  8. 8

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  9. 9

    Poliisi Hirvensalmen tragediasta: Isän kuolemaan ei uskota liittyvän rikosta

  10. 10

    Lappilaisyrittäjää syytetään suurista veropetoksista: ahneus kasvoi vuosi vuodelta – näin verottajan kiinnostus heräsi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  3. 3

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  4. 4

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  5. 5

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  6. 6

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  7. 7

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  10. 10

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

  2. 2

    Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

  3. 3

    Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

  4. 4

    Tältä näyttävät Pohjois-Korean massiiviset tykistöharjoitukset: ”Suurimmat koskaan”

  5. 5

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  6. Näytä lisää