Martta

Urheilu

Valikko

Nyströmeille historiallinen pronssi Euroopan kiertueella

Julkaistu:

Suomen urheilu teki viikonloppuna uuden aluevaltauksen, kun Nyströmin kaksossiskot Erika ja Emilia ottivat pronssia ja kaikkien aikojen suomalaissijoituksen beachvolleyn Euroopan kiertueen avauskisassa Itävallassa.

23-vuotiaat Nyströmit tekivät kovan ratkaisun, kun muuttivat Kreikkaan piiskuriksi tiedetyn Spiros Karachaliosin valmennukseen. Jopa viiden tunnin brutaalit treenipäivät kantoivat nyt hedelmää. Kaksosten sponsorisopimukset mahdollistavat täysipäiväisen ammattimaisen harjoittelun, ja Karachalios matkustaa kaksosten mukana myös kaikkiin kilpailuihin.

- Fysiikka on kehittynyt todella paljon. Olisi ihme, jos ei niillä treenimäärillä kehittyisi, Wienin lentokentältä tavoitettu Erika sanoi.

Emilia kilpaili Itävallassa kovassa vatsataudissa. Jos hän ei juossut kentällä pallon perässä, hän ravasi hotellihuoneen sängyn ja wc:n väliä.

- Hän oli todella huonossa hapessa välillä. En tiedä, mistä sairaus iski, sillä meillä on rautavatsat ja vesijohtovettäkin juodaan kaikkialla paitsi Venäjällä ja Kiinassa.

Nyströmit lensivät sunnuntaina illalla Singaporeen, ja turnausrumba jatkuu viikko/kisa-tahdilla ilmeisesti syyskuuhun asti. Elokuussa Suomessa, Maarianhaminassa, järjestetään maan ensimmäinen maailmankiertueen osakilpailu.

- Kisoja on ohjelmassa 30, ja kaikkiin mennään ainakin niin kauan kuin olympiapaikka on varma.

Pekingiin on turnausten kautta jaossa 23 paikkaa, ja Nyströmien rankingsijoitus noussee kirkkaasti vesirajan yläpuolelle. Heidän yläpuoleltaan putoaa vielä brasilialaisia ja kiinalaisia pareja maakohtaisten edustuskiintiöiden takia.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Mihin katosi yksi yleisurheilun vihatuimmista dopinghuijareista? ”Ura jatkuu kyllä”

  2. 2

    Muodoistaan tunnettu Instagram-suosikki Meri, 21, nauttii sinkkukesästä pikkubikineissä – ”Miehen pitää olla menestynyt”

  3. 3

    Putinilla mystinen seuralainen takapenkillä Karjalassa – villit huhut alkoivat heti kiertää Venäjällä

  4. 4

    Tee se itse -rakentajan viemärivilppi paljastui – Ulosteita valui talon alle vuosikymmenien ajan

  5. 5

    Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

  6. 6

    Nettiselaimiin tärkeä muutos: Jopa tekijä neuvoo luopumaan vaarallisesta ohjelmastaan

  7. 7

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  8. 8

    Ihotautien professori: ”Ihosyöpäpotilaita tulee nykyään ovista ja ikkunoista” – katso, kuulutko riskiryhmään!

  9. 9

    MTV: Särkylääkkeiden haittoja ei oteta riittävän vakavasti – ”Otetaan lähes joka kipuun ja lähtöön”

  10. 10

    Sharon Stone, 59, on vieläkin tyrmäävä näky – upeavartaloinen näyttelijä julkaisi kuvan bikineissä: ”Jumalatar”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  2. 2

    Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

  3. 3

    Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

  4. 4

    Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

  5. 5

    Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

  6. 6

    Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

  7. 7

    Uutisankkuri Heidi Suomi, 42, avautui yllättäen vaikeasta tabuaiheesta – ”Jos vaikka tapaisin miehen...”

  8. 8

    Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

  9. 9

    Suomalaisen radiojuontajan luksusloma sai dramaattisen käänteen – käsittämätön moka aiheutti karvaan pettymyksen

  10. 10

    Lopeta jo se hamstraaminen – Ainakin nämä tavarat voi heittää heti pois

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  6. 6

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  7. 7

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  8. 8

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  9. 9

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  10. 10

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mihin katosi yksi yleisurheilun vihatuimmista dopinghuijareista? ”Ura jatkuu kyllä”

  2. 2

    Muodoistaan tunnettu Instagram-suosikki Meri, 21, nauttii sinkkukesästä pikkubikineissä – ”Miehen pitää olla menestynyt”

  3. 3

    Putinilla mystinen seuralainen takapenkillä Karjalassa – villit huhut alkoivat heti kiertää Venäjällä

  4. 4

    Tee se itse -rakentajan viemärivilppi paljastui – Ulosteita valui talon alle vuosikymmenien ajan

  5. 5

    Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

  6. Näytä lisää