Usko

Urheilu

Valikko

Pelicansin alamäki jatkuu

Pelicansin alamäki jääkiekkoilun SM-liigassa jatkuu. Torstaina sitä vauhditti vaisun alkukauden pelannut Helsingin IFK viemällä 5-1 (4-0, 1-0, 0-1) -voiton Lahdesta. Tappio oli pitkään liigan kärjessä olleiden lahtelaisten viides kuudella viime kierroksella.

Ottelu ratkesi heti alussa vieraiden mentyä ensi erän puolivälin jälkeen 4-0-johtoon. Maaleista ainakin kaksi oli torjuttavissa, mutta hienon alkukauden pelannut Pelicansin maalivahti Antti Niemi ei ollut vireessä. Hänen tilalleen tuli Tommi Satosaari, mutta jäähyjen sävyttämä peli oli jo ratkennut.

- Antille sattui nyt pari lipsahdusta. Olen kuitenkin tyytyväinen koko joukkueen työmoraaliin. Ryhmä jaksoi selkeässä tappioasemassa yrittää loppuun saakka. Paikkoja oli, mutta IFK ja sen maalivahti Jan Lundell pelasivat hyvää alivoimaa, sanoi Pelicansin päävalmentaja Hannu Aravirta.

Lundell torjui 37 laukausta ja Pelicans pääsi yrittämään kymmenkunta kertaa ylivoimalla, jolla vain Marko Jantunen onnistui.

Pelicansin valmennusjohto yritti herätellä joukkuetta lähtemällä otteluun uusituin kokoonpanoin, mutta palaili pelin vanhetessa entisiin.

- Tässä tilanteessa on turha lähteä pohtimaan kentällisiä. On vain laitettava mietintämyssy päähän ja keskusteltava rauhassa seuraavan pelin haasteista, jutteli Aravirta.

Helsingin IFK:n tyrmäysiskun tehokkain pohjustaja oli Stephen Guollan viisikko, jossa laidoilla pelaavat Ryan Vesce ja Ilkka Pikkarainen sekä puolustajina Hannu Pikkarainen ja Teemu Laakso. Sekä Guolla että Vesce keräsivät 1+1 pistettä.

Ottelun tiastot

Pelicans-HIFK 1-5 (0-4, 0-1, 1-0)
1. erä: 2.50 Ryan Vesce (Stephen Guolla-Hannu Pikkarainen) 0-1 yv, 3.27 Jerry Ahtola (Janne Keränen) 0-2, 8.18 Guolla (Vesce) 0-3 sr, Pelicans aikalisä 8.18, 11.59 Teemu Laakso (Pasi Nielikäinen-Keränen) 0-4.
2. erä: 34.45 Jermu Porthen (Lennart Petrell-Arttu Luttinen) 0-5.
3. erä: 44.13 Marko Jantunen (Suhonen-Matias Loppi) 1-5 yv im.
Jäähyt yht: Pelicans 6x2 min ja Tuukka Mäkelä 10 min = 22 min, HIFK 11x2 min = 22 min.
Torjunnat: Antti Niemi P 6+(0)+(0)=6 (vaihto 11.59/0-4), Tommi Satosaari P 2+12+3=17 (pois 43.29-44.13 ja 50.08-50.25 ja 50.37-52.09), Jan Lundell H 11+12+14=37.
Tuomarit: Reijo Ringbom (Petri Lindqvist ja Jani Pesonen)
Yleisöä: 4 335

Näitä luetaan!
  1. 1

    Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

  2. 2

    Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

  3. 3

    Kiira Korpi kuuli 15-vuotiaana lausumansa kommentin: ”Herranjestas, olenko mä sanonut noin?”

  4. 4

    Uusi F1-paljastus: Valtteri Bottaksen pienellä virheellä suuri merkitys

  5. 5

    Entinen teini-idoli Pikku G palasi lavalle 10 vuoden tauon jälkeen! Liput myytiin loppuun alle tunnissa: ”Ensimmäinen reaktio oli, että ei”

  6. 6

    Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

  7. 7

    Huippulupauksen sikailu aloitti vihanpidon – NHL-ottelu leimahti liekkeihin

  8. 8

    Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

  9. 9

    10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

  10. 10

    Kevätsää jojoilee ääripäästä toiseen: loppuviikko alkaa lumisateella – päättyy jopa 12 asteen lämpöön

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

  2. 2

    Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

  3. 3

    25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

  4. 4

    Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

  5. 5

    Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

  6. 6

    Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

  7. 7

    10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

  8. 8

    Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

  9. 9

    25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

  10. 10

    Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  3. 3

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  4. 4

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  5. 5

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  6. 6

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  7. 7

    25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

  8. 8

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  9. 9

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  10. 10

    Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

  2. 2

    Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

  3. 3

    Kiira Korpi kuuli 15-vuotiaana lausumansa kommentin: ”Herranjestas, olenko mä sanonut noin?”

  4. 4

    Uusi F1-paljastus: Valtteri Bottaksen pienellä virheellä suuri merkitys

  5. 5

    Entinen teini-idoli Pikku G palasi lavalle 10 vuoden tauon jälkeen! Liput myytiin loppuun alle tunnissa: ”Ensimmäinen reaktio oli, että ei”

  6. Näytä lisää