Oliver, Olivia, Oiva

Urheilu

Valikko

Jorma Kontion ohjastama Sahara Dynamite helposti finaaliin

Julkaistu:

Keuruulaisen Oskari Mäenpään kasvattama Sahara Dynamite on rekisteröity Ruotsissa syntyneeksi, ja sinne Mäenpää sen myös on myynyt. Suomalaiskytkökset eivät kuitenkaan jää siihen, sillä Sahara Dynamitea valmentaa Tukholman lähistöllä Timo Nurmos ja sitä ajaa kilpailuissa Jorma Kontio.

Sahara Dynamite on voittanut Ruotsin tärkeimmät ikäluokkakilpailut Kriteriumin sekä Derbyn ja kerännyt palkintorahoja 20 kilpailussa yli puolen miljoonan euron edestä.Perjantaina nelivuotias ori juoksi ensimmäisen kerran Suomessa. Se oli mukana ikäluokan oriiden ja ruunien Kasvattajakruunun välierässä ja voitti leikittelevän helposti.

Loppukilpailu ajetaan samalla radalla jo lauantaina. Tiukimman haasteen ottelussa 20 000 euron ykköspalkinnosta heittää toinen välierävoittaja Shorthanded Goal, jota ohjastaa sen valmentaja Mauri Jaara.

Metsämäen ohjelmassa on lauantaina myös kylmäveristen Pohjoismaiden mestaruus, josta suomalaisjoukkueen suurin toivo Auraus joutuu jäämään pois.

- Oikea takajalka oli perjantaiaamuna turvoksissa. Kävimme illalla Laukaan klinikalla, ja siellä selvisi, että hankositeessä on verenpurkauma. Kolmen viikon päästä on kontrollikäynti. Valmennukseen tulee nyt tauko, mutta lauantain lähtö olisi ollut joka tapauksessa Aurauksen viimeinen tällä kaudella, valmentaja Jenni Särkelä kertoi.

Perjantaina ratkaistiin jo rodun monté-mestaruus. Siinä norjalaiset Lykke Knut ja Atom Lynet karistivat muut kannoiltaan heti alkumatkasta.

Näitä luetaan!
  1. 1

    300 auton suurratsia Länsisatamassa – vaarallinen henkilö vältti poliisin haavin

  2. 2

    Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

  3. 3

    Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

  4. 4

    Temptation Island loppui: Jonne avasi samantien Elämänpeli-blogin – paljastuksia tv-sarjan kulisseista

  5. 5

    Some täyttyi tuesta Niinistölle, mutta yksi asia ihmetyttää

  6. 6

    Pikkutyttö kuoli kolarissa Mikkelissä

  7. 7

    SK: Eroavalle Jääskeläiselle maksetaan yli 90 000 euron palkka

  8. 8

    Ylen toimitusjohtaja Kivinen: nämä asiat olivat Jääskeläiselle vaikeita

  9. 9

    Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

  10. 10

    Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  2. 2

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  3. 3

    Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

  4. 4

    Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

  5. 5

    Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

  6. 6

    Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

  7. 7

    Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

  8. 8

    Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

  9. 9

    Räikkönen seisoi naama peruslukemilla F1-kisan palkintopallilla – entisen F1-kuskin kekseliäs kuva leviää netissä

  10. 10

    Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  4. 4

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  5. 5

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  6. 6

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  7. 7

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  8. 8

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  9. 9

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  10. 10

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    300 auton suurratsia Länsisatamassa – vaarallinen henkilö vältti poliisin haavin

  2. 2

    Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

  3. 3

    Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

  4. 4

    Temptation Island loppui: Jonne avasi samantien Elämänpeli-blogin – paljastuksia tv-sarjan kulisseista

  5. 5

    Some täyttyi tuesta Niinistölle, mutta yksi asia ihmetyttää

  6. Näytä lisää