Elviira, Elvi

Urheilu

Valikko

Kahdeksan kullan tavoittelija

Julkaistu:

Viisi henkilökohtaista matkaa ja kolme viestiä ovat uimari Michael Phelpsin todennäköinen ohjelma Pekingin elokuisissa olympialaisissa.

Amerikkalaisen suunnitelmia voivat vielä rukata menossa olevat Yhdysvaltain olympiakarsinnat, sillä toistaiseksi Phelps on varmistanut kisapaikkansa vasta neljässä lajissa.

Jos karsinnat sujuvat loppuviikolla Phelpsin suunnitelmien mukaan, uintitähti kisaa Pekingissä 100 ja 200 metrin perhosuinnissa, 200 metrin vapaauinnissa sekä 200 ja 400 metrin sekauinnissa. Kolme viestiä siihen päälle, niin Phelpsillä on mahdollisuus rikkoa maanmiehensä Mark Spitzin olympiaennätys. Spitz ui Münchenin kisoissa vuonna 1972 huikeat seitsemän olympiakultaa.

Phelps, 23, jätti olympiakarsinnoissa väliin 200 metrin selkäuinnin keskiviikkona. Alun perin Phelps oli ilmoitettu Nebraskan karsintoihin peräti yhdeksään lajiin.- Halusimme pitää vaihtoehdot auki, Phelpsin valmentaja Bob Bowman perusteli.Valmentaja ja uimari tiesivät hyvin, ettei sellainen urakointi kahdeksassa kisapäivässä olisi välttämättä palvellut Pekingin kisoja, joiden alkuun on vajaa kuukausi.

Vaikka Phelps onnistuisi varmistamaan olympiapaikkansa kaikilla henkilökohtaisilla matkoilla, hänen pääsynsä Yhdysvaltain 4x100 metrin vapaauintiviestiin ja 4x100 metrin sekauintiviestiin ei ole vielä varmaa. Todennäköistä se on, sillä keskiviikon alkuerissä Phelps ui satasen vapaassa toiseksi nopeimman ajan 47,92. Sekauintiviestissä Phelpsin osakkeita nostaisi 100 metrin perhosuinnin ykkössija ensi lauantaina.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi epäilee: Kaksi nuorta pahoinpiteli ja ryösti 70-vuotiaan ambulanssikuntoon kauppakeskuksen hississä Espoossa

  2. 2

    Mika Salolla selvä mielipide Räikkösen ja Bottaksen kolarista – ”Oli vähän väärässä paikassa”

  3. 3

    Hankintapaperit paljastavat: Peltipoliisien tekniikkaa muutetaan – satsaus miljoonia euroja

  4. 4

    Harvinainen video paljastaa, millaista on elämä Isisin pääkaupungissa – kaduilla merkkejä lähestyvästä uhkasta

  5. 5

    Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

  6. 6

    Kansanedustaja Arja Juvonen palaa perussuomalaisten eduskuntaryhmään

  7. 7

    Max Verstappenin kiukuttelu kävi kalliiksi – nuorukaiselle lätkäistiin hurjat sakot

  8. 8

    Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

  9. 9

    Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

  10. 10

    Sebastian Ahon uusi joukkuekaveri ei halua luopua pelinumerostaan – aloitti hulvattoman kaupankäynnin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

  2. 2

    Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

  3. 3

    Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

  4. 4

    Tiesitkö ”salanappulasta”, jolla saat heti lisää tilaa lentokoneessa?

  5. 5

    Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

  6. 6

    Siru, 47, työskenteli Prisman kassalla juhannusyön suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt ikimuistoisimman ostohetken

  7. 7

    Tätä et nähnyt tv-lähetyksessä: Räikkönen raivosi ennenkuulumattomalla tavalla tiimilleen

  8. 8

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  9. 9

    Video: nyt tulee kunnon tulipunainen hellemassa kohti Suomea – kunnes se törmää ”helteidentorjunta­bunkkeriin”

  10. 10

    Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  5. 5

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  6. 6

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  7. 7

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  8. 8

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  9. 9

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  10. 10

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi epäilee: Kaksi nuorta pahoinpiteli ja ryösti 70-vuotiaan ambulanssikuntoon kauppakeskuksen hississä Espoossa

  2. 2

    Mika Salolla selvä mielipide Räikkösen ja Bottaksen kolarista – ”Oli vähän väärässä paikassa”

  3. 3

    Hankintapaperit paljastavat: Peltipoliisien tekniikkaa muutetaan – satsaus miljoonia euroja

  4. 4

    Harvinainen video paljastaa, millaista on elämä Isisin pääkaupungissa – kaduilla merkkejä lähestyvästä uhkasta

  5. 5

    Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

  6. Näytä lisää