Reija

Urheilu

Kelkkailuturmassa kuollut Kumaritashvili haudan lepoon - "Jos radan aita olisi ollut korkeampi, Nodar olisi täällä"

Julkaistu:

Vancouverin olympialaisissa surmansa saanut ohjaskelkkailija haudattiin lauantaina kotimaassaan Georgiassa. Nodar Kumaritashvili laskettiin maan lepoon kotikaupungissaan Bakurianissa, joka sijaitsee noin 170 kilometrin päässä maan pääkaupungista Tbilisistä.

Paikalle oli kerääntynyt parituhatta surijaa.

- Halusin järjestää sinulle häät. Sen sijaan meillä on nyt hautajaiset, vainajan isä David Kumaritashvili sanoi.

Kumaritashvili sai surmansa Whistlerissä ohjaskelkkailun harjoituksissa viime viikon perjantaina. Hän oli kuollessaan 21-vuotias.

Asiantuntijoiden mukaan kuolemaan johtanut onnettomuus perustui kelkkailijan tekemään inhimilliseen virheeseen, mikä on aiheuttanut närkästystä Georgiassa.

Edesmenneen kelkkailijan setä ja valmentaja, Felix Kumaritashvili, sanoi uutistoimisto AFP:lle hautajaisten yhteydessä, että kuolintapaus johtui huonosti suunnitellusta radasta.

- Voin varmuudella sanoa samaa kuin mitä koko kelkkailuyhteisö ympäri maailman sanoo: Jos radan aita olisi ollut korkeampi, Nodar olisi täällä kanssamme tänään.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Suuri poliisioperaatio Jalasjärven Koskuessa – mukana pelastushelikopteri, poliisi vaikenee yksityiskohdista

  2. 2

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  3. 3

    VM: Hallituksen budjetti leikkaa 37 euroa pienituloisimmilta – rikkaille satoja euroja lisää

  4. 4

    HS: Tuomittu lastenraiskaaja iski jälleen – uhri 12-vuotias tyttö

  5. 5

    Katso suora lähetys eduskunnasta – Näin alkoholilaista taitetaan peistä!

  6. 6

    Pikkuruisissa minishortseissa rullaluisteleva mies on päivystänyt Helsingin kaduilla jo 21 vuotta – pitää itseään supersankarina

  7. 7

    Seksi kuoli avioliiton ja lasten myötä – ”Velvollisuudesta viisi minuuttia kerran kuussa”

  8. 8

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  9. 9

    Joensuun seksuaalirikosepäilty luovutettiin Saksasta Suomeen – epäillään lapsen törkeästä hyväksikäytöstä

  10. 10

    21-vuotias itäsuomalainen nainen parahtaa: ”Suomalaisuus on häviämässä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  3. 3

    Tältä Krista Kosonen näytti teininä – sopimattomat vaatteet huvittavat jälkeenpäin: ”90% enkeli”

  4. 4

    Näitkö tämän pizzataksin? Soita hätänumeroon!

  5. 5

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  6. 6

    Pitävätkö Touko Aallon kommentit turvapaikkapolitiikasta paikkansa? Viranomaiset vastaavat

  7. 7

    Tarkista tietokoneesi: Tietoturvaohjelman mukana levisi vaarallisia haittaohjelmia miljooniin Windows-koneisiin

  8. 8

    Lionel Messi myi autonsa Petteri Koposelle – futistähden viesti auton kunnosta huvitti suomalaista

  9. 9

    Tolppakamera räpsähti – syyttäjä päätti olla nostamatta syytettä auton omistajaa vastaan

  10. 10

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  3. 3

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  4. 4

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  5. 5

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  6. 6

    Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

  7. 7

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  8. 8

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  9. 9

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  10. 10

    Jari Sillanpään fanit järkyttyivät laulajan huume-epäilystä – rajua tilitystä Facebookissa: ”Nyt meni kuppi nurin”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suuri poliisioperaatio Jalasjärven Koskuessa – mukana pelastushelikopteri, poliisi vaikenee yksityiskohdista

  2. 2

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  3. 3

    VM: Hallituksen budjetti leikkaa 37 euroa pienituloisimmilta – rikkaille satoja euroja lisää

  4. 4

    HS: Tuomittu lastenraiskaaja iski jälleen – uhri 12-vuotias tyttö

  5. 5

    Katso suora lähetys eduskunnasta – Näin alkoholilaista taitetaan peistä!

  6. Näytä lisää