Alvar, Auno

Urheilu

Seppälän tehtävä on mahdoton

Julkaistu:

Kaksi vuotta sitten Hanna-Maria Seppälä teki ikimuistoista uintihistoriaa. Seppälä voitti ensimmäisenä suomalaisnaisena uinnin MM-kultaa, kun hän kauhoi Barcelonassa sensaatiomaisesti ensimmäisenä maaliin 100 metrin vapaauinnissa.

Tänään illalla alkaa kahden vuoden takaisen maailmanmestaruuden puolustaminen.

Tehtävää voidaan kuvailla yhdellä sanalla: mahdoton.

Maailmalla on paineltu tänä vuonna niin kovaa kyytiä, että 20-vuotiaan Seppälän täytyisi parantaa omaa ennätystään roimasti, jotta MM-kulta uusiutuisi. Seppälän Barcelonan MM-finaalissa uima ennätys on 54,37.

Tilastot kertovat, että MM-kultaan on uitava alle 54 sekunnin. Myös muihin mitaleihin yltääkseen Seppälän on parannettava omaa ennätystään.

Urakka on mahdottoman kova, sillä Seppälä ei ole lähelläkään Barcelonan kuntoa. Seppälä on lämmitellyt kahdessa sivulajissaan, 50:n ja 100 metrin selkäuinneissa, mutta jäänyt niissä kauaksi kauden parhaistaan saati omista ennätyksistään.

Seppälä tietää itsekin tilanteensa. Tavoitteenasettelu on maltillinen.

- Tavoitteeksi olen asettanut finaalipaikan, Seppälä ilmoittaa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

  2. 2

    Jari Sillanpään kohtalotoverit kertovat kivuliaasta sairaudesta – ”Olen pelännyt, että kuolen tähän”

  3. 3

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  4. 4

    Vegaaniruokavalio aiheutti Lotta Näkyvälle erittäin kiusallisen vaivan – kärsi 9 kuukautta ja luovutti: ”En ole enää vegaani”

  5. 5

    Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

  6. 6

    Suomalaisartistien luottokitaristi kertoo, millaista on työskennellä tähtien kanssa – eräs laulaja kyvyiltään poikkeuksellinen: ”Jotain uskomatonta”

  7. 7

    Taas uusi protesti Trumpia vastaan, myös NHL-tähti sivalsi presidenttiä

  8. 8

    Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

  9. 9

    179 Finnairin matkustajaa jäi jumiin Maltalle teknisen vian vuoksi – ”Monella on huomenna työpäivä”

  10. 10

    Äärioikeisto AfD ottamassa historiallisen voiton Saksassa – ”Lähdemme jahtaamaan Merkeliä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

  2. 2

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  3. 3

    Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

  4. 4

    Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

  5. 5

    Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

  6. 6

    Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

  7. 7

    Sara Sieppi yltä päältä vihreässä limassa MTV:n suorassa lähetyksessä: tyrmistynyt ilme kertoo kaiken – katso kuvat!

  8. 8

    Kulkukoiralauma yllätti turistin Kreikassa: Soitti hädissään perheelleen – löytyi seuraavana aamuna raadeltuna

  9. 9

    Trump suuttui NBA:n tähtipelaajalle, epäsi Valkoisen talon kutsun koko joukkueelta – seuralta viileä kuitti presidentille

  10. 10

    ”Instagramin vihatuin mies” esitteli ökykartanonsa – silmitöntä pröystäilyä: yksityiskokki ja 45000 euron puku

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  6. 6

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  7. 7

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  8. 8

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  9. 9

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  10. 10

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

  2. 2

    Jari Sillanpään kohtalotoverit kertovat kivuliaasta sairaudesta – ”Olen pelännyt, että kuolen tähän”

  3. 3

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  4. 4

    Vegaaniruokavalio aiheutti Lotta Näkyvälle erittäin kiusallisen vaivan – kärsi 9 kuukautta ja luovutti: ”En ole enää vegaani”

  5. 5

    Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

  6. Näytä lisää