Mauno, Maunu

Urheilu

Tihinen: Riski kostautui

Julkaistu:

Hannu Tihinen oli harmissaan siitä, että EM-kisojen isäntämaa Sveitsin kisat loppuivat jo alkulohkoon. Asia selvisi, kun Turkki kaatoi vaikeissa olosuhteissa Sveitsin viime hetkien maalilla 2-1.

- Voi hyvänen aika mikä loppu. Sveitsi yritti riskillä voittomaalia ja se kostautui. Siinä oli mukana vähän tyhmänrohkeutta, sillä tasapelillä he olisivat olleet vielä pelissä mukana. Tappiolla peli onselvä jo ennen Portugali ottelua, Tihinen pohti.

- Kyllä Sveitsillä oli paikat ratkaista peli nyt ja myös ensimmäisessä ottelussa. Nyt oli tuurikin vähän vastaan ja näin kävi.

Sveitsille jää jossiteltavaa, sillä joukkueen ehdottomasti tärkein pelaaja, Alexander Frei loukkaantui avausottelussa. Lisäksi Tshekki pelin loppuhetkillä jäi erotuomareilta selvä rangaistuspotku viheltämättä ja Turkkia vastaan ratkaisumaali oli ikävän kimmokkeen puolustajan jalasta.

- Onnikin oli Sveitsiä vastaan. Olisi ollut mukava nähdä heidät jatkopeleissä. Jossiteltavaa varmasti jäi, mutta kisat ovat nyt heiltä peliä vaille valmiit.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Isis ottaa vastuun Siperian sarjapuukotuksesta

  2. 2

    Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

  3. 3

    Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

  4. 4

    Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

  5. 5

    IS SEURAA: Pääministeri Juha Sipilä ylistää kauhun hetkellä toimineita turkulaisia

  6. 6

    Venäjällä sarjapuukotus Siperiassa, kahdeksan haavoittui

  7. 7

    Radiojuontaja avautuu suhdetragediastaan: avomies petti parin yhteisessä vuoteessa – ”Sain kirjeen nuoremmalta naiselta”

  8. 8

    Mikko Koivu ylistää poliisin toimintaa Turussa: ”Olemme erittäin kiitollisia”

  9. 9

    KRP: Uhreiksi valikoitui naisia – molemmat kuolleet suomalaisia naisia, loukkaantuneista kuusi naista ja kaksi miestä

  10. 10

    Aftonbladet: Poliisi pelkää iskuja Turun pakolaiskeskuksiin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  5. 5

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  6. 6

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  7. 7

    Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

  8. 8

    Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

  9. 9

    Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

  10. 10

    Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  6. 6

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  7. 7

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  8. 8

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  9. 9

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  10. 10

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Isis ottaa vastuun Siperian sarjapuukotuksesta

  2. 2

    Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

  3. 3

    Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

  4. 4

    Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

  5. 5

    IS SEURAA: Pääministeri Juha Sipilä ylistää kauhun hetkellä toimineita turkulaisia

  6. Näytä lisää