Juha, Janne, Jani

Urheilu

Valikko

Väyrysestä tuli Hollannin mestari

Julkaistu:

Eindhovenissa taitaa tänä aamuna olla pää kipeänä aika monella. Kaupungin ylpeys PSV varmisti eilen Hollannin jalkapallomestaruuden ja sitä piti tietenkin juhlia kunnolla.

Bileiden lähtölaukaus oli ottelu Groningenia vastaan Philips-stadionilla. Tuloksena vaisu 1-1-tasapeli, mutta pistekin riitti mestaruuden varmistamiseen, kun ainoa jäljellä ollut kilpailija AZ hävisi Amsterdamissa Ajaxille 0-1.

PSV:n kippari Philip Cocu kohotti mestaruuslautasen yläilmoihin lähes 34000 kannattajan hurratessa. Mestaruus oli seuran historian yhdeksästoista. Viime vuodet ovat olleet PSV:lle hyviä. Seitsemän vuoden aikana mestaruuksia on peräti tullut viisi.

Stadionin tyhjettyä alkoi uusi juhla Eindhovenin kaupungintalon edustalla.

- Ihmisiä oli paikalla aivan merenä. Tunnelma oli erittäin hyvä, PSV:n suomalaisvahvistus Mika Väyrynen kuvaili puhelimitse hetki tilaisuuden jälkeen.

Väyrysen puheen taustalta kuului äänekästä pelaajien laulua. Valmentaja Guus Hiddink vannoi jo ennen ottelua, että hänen suojateillaan on lupa ottaa ilo irti, jos mestaruus tulee.

Railakkaalta riemu myös kuulosti. Sen seasta erottui juuri ja juuri rauhallinen suomalainen ääni.

- Tässä on vähän kaksijakoiset fiilikset. Toisaalta voitin mestaruuden jo ensimmäisellä kaudella täällä, toisaalta tänään meni taas koko peli penkillä. Siksi fiilis ei ole yhtä hyvä kuin joillakin toisilla, Väyrynen sanoi.

Nilkkavamman takia koko syksyn huilannut Väyrynen on tällä kaudella pelannut vain yhdeksän peliä, joissa on syntynyt yksi maali. Kautta on jäljellä vielä kahden liigaottelun ja cupin finaalin verran.

- Tavoitteena olisi päästä pelaamaan niissä. Olen koko kevään odottanut peliaikaa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

  2. 2

    Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

  3. 3

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  4. 4

    Nuoria loukkaantui ulosajoissa juhannusyönä Liperissä ja Jyväskylässä

  5. 5

    Yllätyskäänne! Jori Lehterä kaupattiin NHL:ssä

  6. 6

    Katri Helenan vuosikymmeniä kestänyt juhannusperinne katkesi

  7. 7

    Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

  8. 8

    Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

  9. 9

    Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

  10. 10

    Miro Heiskanen tähditti historiallista varausluokkaa – ”Ihan uskomaton juttu”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

  3. 3

    Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

  4. 4

    NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

  5. 5

    Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

  6. 6

    Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

  7. 7

    Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

  8. 8

    Espoolainen Anna havahtui ulkoa kuuluneeseen pamaukseen – ulkona leijui sankka musta savu

  9. 9

    Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

  10. 10

    Puna-armeijan vyöry pysähtyi Ihantalaan – venäläissotilas kertoi hirvittävästä näystä Stuka-pommituksen jälkeen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  2. 2

    8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

  3. 3

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  4. 4

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  5. 5

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  6. 6

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  7. 7

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  8. 8

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  9. 9

    Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

  10. 10

    Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

  2. 2

    Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

  3. 3

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  4. 4

    Nuoria loukkaantui ulosajoissa juhannusyönä Liperissä ja Jyväskylässä

  5. 5

    Yllätyskäänne! Jori Lehterä kaupattiin NHL:ssä

  6. Näytä lisää