Minja, Miisa

Urheilu

Kimi ajoi loppuun ilman takajarruja

Julkaistu:

Kimi Räikköselle oli eilisessä Ranskan GP:ssä tarjolla palkintopallisijoitus, mutta edessä hidastelleet veivät mahdollisuudet.

Neljännestä ruudusta startannut Räikkönen ohitti Michael Schumacherin lähtökiihdytyksessä, ja hän pysyi sillä sijalla kisan loppupuolelle asti.

MM-sarjaa johtava Schumacher ohitti Kimin viimeisen varikkopysähdyksen yhteydessä.

- Olin kolmantena melkein koko kilpailun, ja juutuin hitaampien autojen taakse. Vaikka niille näytettiin sinistä lippua, ne eivät antaneet ohitustilaa, pettynyt Räikkönen kommentoi.

Suomalainen ei pystynyt uhkaamaan Schumacheria kisan lopussa.

- Vasen takajarrulevy rikkoutui eikä minulla ollut takajarruja viiden viimeisen kierroksen aikana, Räikkönen ihmetteli.

Schumacher MM-johto Räikköseen kasvoi kahdeksaan pisteeseen. Maailmanmestaruustaiston kannalta Kimi pitää huolestuttavimpana Williams-tallin vahvaa panosta viime kilpailuissa.

- Ne tuntuvat todella vahvoilta nyt. Meidän on tehtävä lujasti töitä saadaksemme heidät kiinni.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

  2. 2

    Sara Sieppi yltä päältä vihreässä limassa MTV:n suorassa lähetyksessä: tyrmistynyt ilme kertoo kaiken – katso kuvat!

  3. 3

    Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

  4. 4

    490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

  5. 5

    Valokuvaaja otti 80 000 kuvaa meri­matkalla Punaiselta­mereltä Hongkongiin – syntyi henkeä­salpaavavan kaunis video

  6. 6

    Kunniatohtoriksi nimitetyn Sauli Niinistön seremoniassa kävi kömmähdys – kuitattiin norjalaisvitsillä

  7. 7

    Tilanne kärjistynyt Alahärmän yläkoululla tappelujen jälkeen – jatkuva vartiointi päällä

  8. 8

    Huhut vellovat Kylie Jennerin, 20, raskausuutisen ympärillä: kuka on lapsen isä? Ex-poikaystävä väitti vauvaa omakseen

  9. 9

    Iranin toimet kuin Kim Jong-unin oppikirjasta – ”Piditte siitä tai ei, aiomme auttaa Syyriaa, Jemeniä ja Palestiinaa”

  10. 10

    Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

  2. 2

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  3. 3

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  4. 4

    Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

  5. 5

    Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

  6. 6

    Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

  7. 7

    Suomen elämänlanka voisi katketa kriisitilanteessa – tämä on huonosti tunnettu uhka

  8. 8

    Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

  9. 9

    6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

  10. 10

    ”Instagramin vihatuin mies” esitteli ökykartanonsa – silmitöntä pröystäilyä: yksityiskokki ja 45000 euron puku

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  6. 6

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  10. 10

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

  2. 2

    Sara Sieppi yltä päältä vihreässä limassa MTV:n suorassa lähetyksessä: tyrmistynyt ilme kertoo kaiken – katso kuvat!

  3. 3

    Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

  4. 4

    490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

  5. 5

    Valokuvaaja otti 80 000 kuvaa meri­matkalla Punaiselta­mereltä Hongkongiin – syntyi henkeä­salpaavavan kaunis video

  6. Näytä lisää