Sauli, Saul

Urheilu

Valikko

Norjalainen kestävyysurheilija narahti eposta

Norjalaisten toiveet kahdesta tai kolmesta mitalista ensi viikon EM-yleisurheilussa kokivat tiistaina kolauksen.

Kävelijä Erik Tysse paljastui positiivisen dopingnäytteen antajaksi. Tysse, 29, on miesten 20 kilometrin kävelyssä Euroopan tämän kauden tilastojen kolmonen.

Norjan yleisurheiluliiton mukaan Tysse antoi kiellettyä ainetta sisältäneen näytteen toukokuussa Italiassa. Näytteestä löytyi viitettä ns. uuden sukupolven epo-hormonista cerasta.

Parhaimmillaan arvokisojen 50 kilometrillä viidenneksi yltänyt Tysse kiistää syyllistyneensä vilppiin, mutta hän on toistaiseksi kilpailukiellossa. Tyssen asianajajan Gunnar Martinin mukaan urheilijaa mietityttävät näytteen analysointi ja tulosten tulkinta.

Norjan suurin mitalitoivo EM-kisoissa Barcelonassa on keihäänheittäjä Andreas Thorkildsen, joka on lajinsa tilastoykkönen. Mitalia uumoillaan myös pikajuoksija Jaysuma Saidy Ndurelta miesten 200 metrillä.

  • Doping
Näitä luetaan!
  1. 1

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  2. 2

    Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt käynnissä – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

  3. 3

    Näin monta pakolaista kotikuntasi vastaanottaa tänä vuonna – katso 220 kunnan lista

  4. 4

    NHL:n suomalaisvahti on vastannut kriitikoille – Patrik Laine joutui sivuun

  5. 5

    Verstappen puhui Räikkös-jahdistaan – huolestuttavia merkkejä uhkakuvan toteutumisesta

  6. 6

    6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

  7. 7

    Hyytävä väite: Murhasiko Hollywoodin seksisymboli Lana Turner rakastajansa? Puistattavia yksityiskohtia julki

  8. 8

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  9. 9

    Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

  10. 10

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  2. 2

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  3. 3

    Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

  4. 4

    Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

  5. 5

    Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

  6. 6

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  7. 7

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  8. 8

    6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

  9. 9

    Sebastian Vettel upeaan voittoon F1-kauden avauksessa! Bottas palkintopallille vahvalla ajolla

  10. 10

    Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  2. 2

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  3. 3

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  4. 4

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  5. 5

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  6. 6

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  7. 7

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  8. 8

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  9. 9

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  10. 10

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  2. 2

    Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt käynnissä – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

  3. 3

    Näin monta pakolaista kotikuntasi vastaanottaa tänä vuonna – katso 220 kunnan lista

  4. 4

    NHL:n suomalaisvahti on vastannut kriitikoille – Patrik Laine joutui sivuun

  5. 5

    Verstappen puhui Räikkös-jahdistaan – huolestuttavia merkkejä uhkakuvan toteutumisesta

  6. Näytä lisää