Ilpo, Tuure

Urheilu

Valikko

Maalivahti Sami Sinkkonen: Kieltäydyin kolmesti lahjuksista

Jalkapallon Veikkausliigan pelaajille on tarjottu lahjuksia useita kertoja. Eilen nimettömänä pysyttelevä kenttäpelaaja kertoi IS Urheilussa ottaneensa vastaan tuhansia euroja rahaa siitä hyvästä, että hän varmistaa joukkueensa tappion. Hän tietää lisäkseen kaksi liigapelaajaa, jotka ovat syyllistyneet samaan.

Pimeän rahan tarjoilu ei suinkaan ole jäänyt näihin kolmeen pelaajaan. Nyt kaksi maalivahtia kertoo, kuinka heitä on yritetty lahjoa.

Viime kaudella IFK Mariehamnissa pelannut Sami Sinkkonen kertoo kieltäytyneensä lahjuksista peräti kolmeen kertaan. Rahaa olisi tullut, jos hän olisi suostunut varmistamaan joukkueelleen tappion. Neuvottelut ovat päättyneet kuitenkin lyhyeen.

- Olen vastannut heti, että ei kiitos, ei kuulu minulle.

Tapauksista on Sinkkosen mukaan jo aikaa.

- Sellaiset kolme tai neljä vuotta, hän muistelee.

Sinkkosen kertomus vahvistaa IS Urheilun tietoja, joiden mukaan pelaajille rahaa tarjoavat vedonlyöjät eivät ole ilmaantuneet Veikkausliigaan aivan viime aikoina, vaan toiminta on jatkunut jo pitkään. Lahjuksia ei ole tarjottu seuroille tai joukkueille, vaan yksittäisille pelaajille.

Myös toinen viime vuosina jalkapallon Veikkausliigassa pelannut maalivahti myöntää IS Urheilulle joutuneensa lahjontayrityksen kohteeksi. Kyse oli huomattavasta rahasummasta.

Maalivahti kertoi tyrmänneensä ehdotuksen Sinkkosen tavoin heti.

Lue lisää lahjusskandaalista päivän Ilta-Sanomista.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

  2. 2

    Oho! Mestarijoukkue Tappara teki oharit kannattajilleen

  3. 3

    Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

  4. 4

    Torijuhlien toinen puoli: Tapparan fanit lähtivät koteihinsa jo hyvissä ajoin ennen keskiyötä – ”Ymmärtäähän sen”

  5. 5

    Pohjois-Korea tuhoaa kongressirakennus Capitolin uudella propagandavideolla, Valkoinen talokin on tähtäimessä

  6. 6

    Tillerson: Kim Jong-un ei ole ”hullu” – Kiina varoitti Pohjois-Koreaa pakotteista

  7. 7

    Turvapaikanhakijat häiriköivät kauppakeskuksessa – kolme vietiin putkaan

  8. 8

    68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

  9. 9

    Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

  10. 10

    United Airlines ja lentoyhtiön väkivaltaisesti koneesta poistama mies pääsivät sopimukseen korvauksista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  2. 2

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  3. 3

    Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

  4. 4

    Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

  5. 5

    Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

  6. 6

    Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

  7. 7

    Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

  8. 8

    68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

  9. 9

    Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

  10. 10

    Opiskelijoiden K18-bileet seikkailupuistossa ihmetyttävät Kuopiossa: ”En välttämättä menisi heti aamulla muksun kanssa sinne”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  3. 3

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  4. 4

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  10. 10

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

  2. 2

    Oho! Mestarijoukkue Tappara teki oharit kannattajilleen

  3. 3

    Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

  4. 4

    Torijuhlien toinen puoli: Tapparan fanit lähtivät koteihinsa jo hyvissä ajoin ennen keskiyötä – ”Ymmärtäähän sen”

  5. 5

    Pohjois-Korea tuhoaa kongressirakennus Capitolin uudella propagandavideolla, Valkoinen talokin on tähtäimessä

  6. Näytä lisää