Ilpo, Tuure

Urheilu

Valikko

MM-karsintalohkojoen ennakkoastelmat

Euroopan MM-karsinnat alkoivat täydellä rähinällä lauantaina. Suomen jalkapallomaajoukkue viettää vapaata viikonloppua. IS esittelee alkuasetelmat lohko lohkolta.

Euroopan kiintiö MM-kisoissa on 13 paikkaa. Yhdeksän lohkovoittajaa suoraan lopputurnaukseen. Kahdeksan parasta kakkosta pelaavat neljästä viimeisestä paikasta.

Suomi aloittaa keskiviikkona ottelulla Saksaa vastaan. Tässä lohkot ja alkuasetelmat:

LOHKO 1: Portugali, Ruotsi, Tanska, Unkari, Albania, Malta.

Asetelma: Ruotsille sattui kerrankin vaikea lohko. Tanska haluaa hyvityksen EM-karsinnan tappiolle. Juopunut fani ryntäsi Parkenilla tuomarin kimppuun, ja Ruotsi määrättiin 3-0-voittajaksi. Ruotsi pohtii pelisysteemiä ja jopa 3-5-2 on ollut harkinnassa. Tirana on paha paikka.

Avaus: Albania-Ruotsi, Unkari-Tanska, Malta-Portugali.

LOHKO 2: Kreikka, Israel, Sveitsi, Moldova, Latvia, Luxemburg.

Asetelma: Miten tällainen lepokoti on päässyt syntymään? Valmentaja Otto Rehhagelilla kaikki saumat kirkastaa sädekehäänsä Kreikassa. Luxemburg voitti edellisissä karsinnoissa kerran (ensimmäinen täysi potti 12 vuoteen).

Avaus: Israel-Sveitsi, Moldova-Latvia, Luxemburg-Kreikka.

LOHKO 3: Tshekki, Puola, Pohjois-Irlanti, Slovakia, Slovenia, San Marino.

Asetelma: Tshekinmaalla paikallispelejä. Pohjois-Irlanti väläytti EM-karsinnoissa ja heittää maalitykki David Healyn johdolla kapuloita rattaisiin.

Avaus: Slovakia-Pohjois-Irlanti, Puola-Slovenia.

LOHKO 4: Saksa, Venäjä, Suomi, Wales, Azerbaidzhan, Liechtenstein.

Asetelma: Saksa ja Venäjä tunnetaan, mutta myöskään Wales ei ole helppo. Tosin John Toshackin joukkue vammakierteessä. Suomi kohtaa Liechtensteinin ensi kerran.

Avaus: Wales-Azerbaidzhan, Liechtenstein-Saksa.

LOHKO 5: Espanja, Turkki, Belgia, Bosnia-Hertsegovina, Armenia, Viro.

Asetelma: Vammat koettelevat Fifa-rankingin uutta ykköstä eli Espanjaa. Fernando Torres ja David Silva ovat sivussa avauksesta. Uusi valmentaja Vicente del Bosque luottaa Bosniaa vastaan 4-1-4-1-systeemiin. Belgifutis sai Pekingistä uutta potkua.

Avaus: Armenia-Turkki, Belgia-Viro, Espanja-Bosnia.

LOHKO 6: Kroatia, Englanti, Ukraina, Kazakstan, Valko-Venäjä, Andorra.

Asetelma: Englannilla kaikki paineet, toinen peräkkäinen karsintafloppi olisi kestämätöntä. Kroatia sattui jälleen samaan lohkoon, joka on tasokas. Englannilla pelaajapulaa. Manageri Fabio Capello valitsi avauspeliin jopa Fulhamin Jimmy Bullardin. Kazakstan otti jo varaslähdön voittamalla Andorran 3-0.

Avaus: Andorra-Englanti, Kroatia-Kazakstan, Ukraina-Valko-Venäjä.

LOHKO 7: Ranska, Romania, Serbia, Liettua, Itävalta, Färsaaret.

Asetelma: Ranska pääsee kisoihin yleensä rimaa hipoen. Ranskan vanha kaarti vihdoin sivussa, mutta Thierry Henry jatkaa ja on uusi kapteeni. Karim Benzema sylkee maaleja. Romania ja Serbia ovat tasokkaita vastustajia. Liettua ja Itävalta ottavat kotonaan yllätyspisteitä.

Avaus: Itävalta-Ranska, Romania-Liettua, Serbia-Färsaaret.

LOHKO 8: Italia, Bulgaria, Irlanti, Kypros, Georgia, Montenegro.

Asetelma: Olisi hassua, jos 2006 mestari Italia jäisi ulos kisoista. Tämäkään ei ole helppo lohko. Kapteeni Fabio Cannavaro on palaamassa Marcello Lippin taas valmentamaan azzurri-ryhmään. Kypros nuiji EM-karsinnoissa kotonaan Irlannin 5-2 ja jätti Saksan 1-1-tasapeliin.

Avaus: Kypros-Italia, Georgia-Irlanti (Mainzissa), Montenegro-Bulgaria.

LOHKO 9: Hollanti, Skotlanti, Norja, Makedonia, Islanti.

Asetelma: Hollannilla lienee liikaa laatua muille. Skotlanti härnäsi EM-karsinnoissa Italiaa ja Ranskaa.

Avaus: Makedonia-Skotlanti, Norja-Islanti.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

  2. 2

    Yksi loukkaantunut Tampereen kerrostalopalossa – pelastuslaitos: Talo tuhoutuu kokonaan

  3. 3

    Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

  4. 4

    Pohjois-Korea tuhoaa kongressirakennus Capitolin uudella propagandavideolla, Valkoinen talokin on tähtäimessä

  5. 5

    Tillerson: Kim Jong-un ei ole ”hullu” – Kiina varoitti Pohjois-Koreaa pakotteista

  6. 6

    Torijuhlien toinen puoli: Tapparan fanit lähtivät koteihinsa jo hyvissä ajoin ennen keskiyötä – ”Ymmärtäähän sen”

  7. 7

    Oho! Mestarijoukkue Tappara teki oharit kannattajilleen

  8. 8

    Turvapaikanhakijat häiriköivät kauppakeskuksessa – kolme vietiin putkaan

  9. 9

    Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

  10. 10

    68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  2. 2

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  3. 3

    Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

  4. 4

    Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

  5. 5

    Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

  6. 6

    Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

  7. 7

    Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

  8. 8

    68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

  9. 9

    Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

  10. 10

    Opiskelijoiden K18-bileet seikkailupuistossa ihmetyttävät Kuopiossa: ”En välttämättä menisi heti aamulla muksun kanssa sinne”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  3. 3

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  4. 4

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  10. 10

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

  2. 2

    Yksi loukkaantunut Tampereen kerrostalopalossa – pelastuslaitos: Talo tuhoutuu kokonaan

  3. 3

    Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

  4. 4

    Pohjois-Korea tuhoaa kongressirakennus Capitolin uudella propagandavideolla, Valkoinen talokin on tähtäimessä

  5. 5

    Tillerson: Kim Jong-un ei ole ”hullu” – Kiina varoitti Pohjois-Koreaa pakotteista

  6. Näytä lisää