Maarit, Reetta, Marketta

Urheilu

Valikko

Peetu Piiroinen keräsi ison yleisöjoukon Hyvinkään torille

Julkaistu:

Torin täydeltä väkeä juhli maanantai-iltana lumilautailija Peetu Piiroisen hopeamitalia Hyvinkäällä.

Edes lunta vihmova talvisää ei pelästyttänyt torikansaa, sillä ilmassa oli suuren kansanjuhlan tuntua makkarankäryineen.

Hopeamitalisti itse oli hieman vaivaantunut suuren yleisöjoukon edessä.

- Jännittää, kun on näin paljon porukkaa. Tämä oli yllätys, että tänne tuli näin paljon porukkaa, hämillinen Piiroinen sanoi mikrofoniin.

Piiroinen voitti hopeamitalin Vancouverin olympialaisissa pari viikkoa sitten. Kisakaupungista hän suuntasi lähes saman tien Japaniin autoyhtiö Toyotan kutsukilpailuun Sapporoon. Eikä hän Japanista maanantaina iltapäivällä palannut tyhjin käsin. Piiroinen selosti vaatimattomaan tyyliinsä, kuinka suomalaiset olivat napanneet Sapporosta kolmoisvoiton.

- Antti Autti oli kolmas, Eero Ettala toinen, Piiroinen selitti.

Oman ykkössijansa mainitsemisen Piiroinen kertoi ohimennen ja viimeisenä. Toriyleisö oli tilanteen tasalla ja kajautti taas "Peetu on paras" -huudon.

Peetu haluaa
kirkastaa hopean

Vancouverin kisamatkaa Piiroinen muisteli hyvillä mielin, vaikka reissun alussa meinasi masennus iskeä.

- Ekat treenit peruttiin, kun siellä oli niin lämmin.

Viimeisenä treenipäivänä lumilautailijat pääsivät harjoittelemaan ja itse kisassa paineet olivat ohi ensimmäisen laskun jälkeen eli lumilautailijoiden kielellä:

- Kun eka rani ländäs, lähti paineet pois.

Piiroisen kausi jatkuu kiireisenä toukokuun puoliväliin asti. Seuraava kisamatka on vuorossa jo keskiviikkona, jolloin hän suuntaa Norjaan. Kevään kuluessa kisataan Ranskassa ja Yhdysvalloissa ja jossakin välissä käväistään Rukalla.

Hopeamitaliaan esitellyt Piiroinen toivoi, että pääsisi kirkastamaan sen neljän vuoden kuluttua seuraavissa olympialaisissa.

- Tässä se nyt hengailee, yllättävän painava se on, hän kuvaili palkintoaan.

Hyvinkään kaupunki lupasi Piiroiselle heti hopeamitalin voiton jälkeen 3 500 euroa. Palkintosumma on herättänyt paikallislehden tekstiviestipalstalla vilkkaan keskustelun, onko summa liian pieni.

Yksi asia hyvinkääläisiä kuitenkin tyydyttää. Kun Piiroiselta kysyttiin, muuttaako hän jossain vaiheessa esimerkiksi Yhdysvaltoihin, vastaus oli lyhyt ja ytimekäs:- Never. (Ei koskaan)

  • Vancouver2010
Näitä luetaan!
  1. 1

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  2. 2

    Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

  3. 3

    Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

  4. 4

    Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

  5. 5

    Markus luuli metallinpaljastimen piipittäneen kuparikolikon vuoksi – kiven alta paljastui uskomattoman harvinainen muinaisesine

  6. 6

    Syöpään kuolleen Michael Nyqvistin suomalaissyntyiseltä leskeltä upea ele – keksi nerokkaan idean: ”Voi tuottaa paljon hyvää”

  7. 7

    Menikö grilliin jauhelihapihvi? Huippukokki vinkkaa: Näitä ei ehkä kannata grillata

  8. 8

    Yleinen nukkumisasento voikin aiheuttaa naamaryppyjä – vaihda tähän

  9. 9

    Euroopan liigan karsinta HJK-KF Shkendija 20.7.2017

  10. 10

    Seura: Nina Mikkosen suuri huoli pojistaan – molemmat ovat erityislapsia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  2. 2

    Kaupunginvaltuutettu pahoitti mielensä Ilosaarirockin naku-uinnista: ”Mauttomuuden mauttomuus, tunnin siellä kikkeloivat”

  3. 3

    Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

  4. 4

    Yllätystieto – Arto Bryggare uskoo tietävänsä syyn Usain Boltin lopettamiseen

  5. 5

    Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

  6. 6

    Apu: Jethro Rostedt aikoo jäädä eläkkeelle 5 vuoden sisällä – kerskailee omaisuudellaan: ”Kyllä se miljoonissa lasketaan”

  7. 7

    ”Instagramin vihatuin mies” ensi kertaa yksiavioisena: rakastui 16 vuotta nuorempaan mallikaunottareen – härski kommentti ensitapaamisesta

  8. 8

    Törkeät lahjapyynnöt tulehduttivat välit: ”Olen kummi, en sponsori”

  9. 9

    Brittiläinen megayhtye sai ikuisen porttikiellon Kiinaan: Tämä Instagram-kuva johti karuun linjaukseen – fanit järkyttyivät

  10. 10

    Vesa Keskinen sai harvinaisen luksusauton järjettömään hintaan – ”Käytin verotusta hyväkseni”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

  2. 2

    Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

  3. 3

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  4. 4

    Salkkarit-kaunotar Tiia, 31, poseeraa tavalliselta näyttävässä rantakuvassa – huomaatko kuvaan jääneen ”nolon” mokan?

  5. 5

    Apu: Hanna Sumari kilahti ja raivosi ravintolassa naiselle, jonka pakaraväli vilkkui: ”Alkoi käry nousta”

  6. 6

    Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

  7. 7

    Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

  8. 8

    Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

  9. 9

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  10. 10

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  2. 2

    Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

  3. 3

    Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

  4. 4

    Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

  5. 5

    Markus luuli metallinpaljastimen piipittäneen kuparikolikon vuoksi – kiven alta paljastui uskomattoman harvinainen muinaisesine

  6. Näytä lisää