Mauri

Urheilu

Sami Seliö kaasutteli upeasti voittoon Kiinassa

Julkaistu:

Kilpaveneilijä Sami Seliölle Liujoen maisemat olivat tiistaina armeliaat. Seliö ajoi F1-veneiden MM-sarjassa kauden ensimmäisen voiton Liuzhoussa Kiinassa ja nousi MM-tilanteessa neljänneksi yhdeksän pisteen päähän kärjestä.

- Olipa kilpailu. Ohhoh. Alussa oli vähän epäselvää miten tämä päättyy, mutta loppu kohti tuli fiilis, että hyvinhän tämä päättyy, Seliö kertoi tiedotteessa.

Seliö oli ollut jo aika-ajoissa nopein. Hän lähti kilpailuun paalupaikalta, menetti johdon toviksi, mutta nousi takaisin kärkeen ja voittoon. MM-sarjaa johtava Arabiemiraattien Thani al-Qamzi jäi pisteittä.

Al-Qamzilla on 65 ja Seliöllä 54 pistettä. Sarjasta on ajettu seitsemän kilpailua 16:sta ja seuraava kisa on jo keskiviikkona Liuzhoussa.

Jo ensimmäisessä mutkassa oli säpinää. Rymistelijänä tunnettu MM-sajan kolmonen Jay Price ajoi Seliön kanssa rintarinnan 90 asteen mutkaan, ja veneiden kyljet syleilivät toisiaan kunnolla. Seliö selvisi rajunnäköisestä tilanteesta voittajana.

- Ahmad al-Hameli ehti siinä rytäkässä meistä ohi, ja jäin kakkoseksi. Olin jo tyytyä kakkossijaan, kun en tiennyt tuliko veneeseen vahinkoja. Vene tuntui toimivan, ja sitten aloin nostaa vauhtia uudelleen. Kun al-Hameli keskeytti, tiesin, että nyt ajetaan voitosta, Seliö selosti.

Myöhemmin Price yritti hyökätä uudelleen, mutta kaatoi veneensä ja jäi pisteittä. Price on sarjan suosikkeja.

- Nyt alkaa varsinainen taistelu. Kyllä tämä Liujoki on minulle hyvä paikka. Viime vuonna paalu ja nyt paalu ja voitto, ei muuta kuin uutta matoa koukkuun vaan ja yritetään hyökätä kärkeen keskiviikkonakin, Seliö kertoi.

Liuzhoussa ajetaan toinen GP-kilpailu keskiviikkona. Tänä vuonna kilpailutapahtumat on muutettu kahdelle päivälle niin, että molempina päivinä ajetaan omat aika-ajot ja osakilpailut.

Moottoriveneilytuloksia/MM-F1 6.10. Liuzhou, Kiina

Kilpailu 7/16:

1) Sami Seliö Suomi 28 kierrosta, 2) Francesco Cantando Italia jäljessä 3,41 sekuntia, 3) Pierre Lundin Ruotsi -5,30, 4) Philippe Chiappe Ranska -6,83, 5) Jonas Andersson Ruotsi -10,83, 6) Fabio Comparato Italia -12,24.

MM-pistetilanne:

1) Thani al-Qamzi Arabiaemiraatit 65, 2) Andersson 59, 3) Jay Price Qatar 55, 4) Seliö 54, 5) Ahmad al-Hameli Arabiemiraatit 47, 6) Fabio Comparato Italia 42.

Seuraava kilpailu: 7.10. Liuzhou.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

  2. 2

    Yleisön reaktio NHL-pelissä sai Sauli Niinistön suun leveään hymyyn – presidentti IS:lle: ”Se oli aika yllättävää”

  3. 3

    Näin paljon maksaa polkupyörän pakollinen rekisteröinti ja liikennevakuutus

  4. 4

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  5. 5

    Riita 9 000 euron mökistä kävi ostajalle kalliiksi – vaikka alapohjasta paljastui mätä yllätys

  6. 6

    Uutuuskirja: NHL-pelaajien tapa sai suomalaishuoltajan pään pyörälle – jouluna kirjekuoressa oli jotain odottamatonta

  7. 7

    5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

  8. 8

    Hyvinkään ABC:n katto tuhoutui täysin rajussa tulipalossa

  9. 9

    Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

  10. 10

    Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  2. 2

    Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

  3. 3

    5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

  4. 4

    Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

  5. 5

    Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

  6. 6

    Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

  7. 7

    Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

  8. 8

    Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

  9. 9

    Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

  10. 10

    Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  6. 6

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  7. 7

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  8. 8

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  9. 9

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  10. 10

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

  2. 2

    Yleisön reaktio NHL-pelissä sai Sauli Niinistön suun leveään hymyyn – presidentti IS:lle: ”Se oli aika yllättävää”

  3. 3

    Näin paljon maksaa polkupyörän pakollinen rekisteröinti ja liikennevakuutus

  4. 4

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  5. 5

    Riita 9 000 euron mökistä kävi ostajalle kalliiksi – vaikka alapohjasta paljastui mätä yllätys

  6. Näytä lisää