Iivari, Iivo

Urheilu

Pyöräilijä Museeuw tunnusti dopingin

Julkaistu:

Maailmanmestari ja menestykseäs yksipäiväisten maantiekisojen pyöräilijä Johan Museeuw on tunnustanut käyttäneensä urheilussa kiellettyä lääkeainetta uransa viimeisenä vuotena. Belgialainen Museeuw on kuuden muun pyöräilijän kanssa syytteessä epon käytöstä vuonna 2003.

Museeuw, 41, kertoi, että teki asioita, joita ei olisi pitänyt tehdä. Vuoden 1996 maantieajon maailmanmestari sanoi, ettei noudattanut sääntöjä sataprosenttisesti. Puolustuksekseen Museeuw on koko ajan sanonut, ettei ole koskaan jäänyt kiinni dopingista.

- Halusin lopettaa urani tyylikkäästi, Museeuw selitti.

Museeuw voiti muun muassa Pariisi-Roubaix-ajon kolme kertaa.

IS-STT-AP-RB

  • Pyöräily
Näitä luetaan!
  1. 1

    Therese Johaugin olympiaunelma murskaantui – dopingtuomio piteni 18 kuukauteen!

  2. 2

    Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

  3. 3

    Harvinainen kuva yksin jääneestä uimarista – pilasi kisansa kunnioittaakseen terrori-iskun uhreja

  4. 4

    Turun iskun pääepäilty peitti kasvonsa valkoisella liinalla

  5. 5

    Prinsessa Diana käytti vihki- ja kihlasormuksiaan vielä neljä vuotta eronsa jälkeen – taustalla sydäntäsärkevä syy

  6. 6

    Poliisin tehoisku keskiviikkona – kaikki Suomen peltipoliisit ovat päällä: ”Suurin määrä mitä koskaan on ollut ”

  7. 7

    Turun puukotusiskun epäillyn puolustusasianajaja: ”Mechkah myöntää olevansa henkirikosten ja loukkaantumisten takana”

  8. 8

    Jannika B laukoo suorat sanat ulkonäköpaineista alusvaatekuvan kera – kyllästyi epävarmuuteensa: ”Häpesin tynnyrireisiäni ja dumbokorviani”

  9. 9

    Poliisi tutkii puukotuksen yritystä Vantaalla – uhri kertoo, että häneltä kysyttiin onko hän muslimi

  10. 10

    Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

  2. 2

    Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

  3. 3

    Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

  4. 4

    Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

  5. 5

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  6. 6

    80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

  7. 7

    Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

  8. 8

    Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

  9. 9

    Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

  10. 10

    Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  10. 10

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Therese Johaugin olympiaunelma murskaantui – dopingtuomio piteni 18 kuukauteen!

  2. 2

    Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

  3. 3

    Harvinainen kuva yksin jääneestä uimarista – pilasi kisansa kunnioittaakseen terrori-iskun uhreja

  4. 4

    Turun iskun pääepäilty peitti kasvonsa valkoisella liinalla

  5. 5

    Prinsessa Diana käytti vihki- ja kihlasormuksiaan vielä neljä vuotta eronsa jälkeen – taustalla sydäntäsärkevä syy

  6. Näytä lisää