Usko

Urheilu

Valikko

Anssi Kela tavoittelee SM-mitalia formula 3 -sarjassa

Muusikko Anssi Kela ajaa tänä kesänä jo kolmatta kauttaan formula kolmosten SM-sarjassa. Avauskaudellaan hän oli viides ja viime vuonna neljäs. Alkavalla kaudella hän tavoittelee mitalia.

- Tulee tosi tiukka vuosi. Ihan tosissaan saa rattia kääntää, jos meinaa päästä sinne. F3-touhu alkaa olla tuttua, mutta nöyränä on lähdettävä kilpailuihin, Kela sanoi.

Viime kauden alku sujui Kelalta loistavasti, sillä hän voitti avausviikonlopun molemmat kisat.Yleensä Kela pyrkii sopimaan soittokeikkansa niin, etteivät ne haittaa kilpailemista. Aina se ei kuitenkaan onnistu.

Kelalla on tämän kauden Pärnun osakilpailun kanssa samana viikonloppuna keikka Heikki Kovalaisen kotiseudulla Suomussalmella. Niinpä laulaja joudutaan lennättämään 760 kilometriä kilpailu- ja keikkapaikan välillä. Voi vain arvailla, kuinka paljon sponsorien energiajuomaa tuon viikonlopun aikana kuluu.

Kela halusi pienenä poikana Keke Rosbergin innoittamana ensisijaisesti formulatähdeksi, ja rokkarin ura oli vasta toisella sijalla. Kela on tyytyväinen nykyiseen tilanteeseensa.

- Formulan ajaminen oli lapsuuden unelma. Ja nythän se on toteutunut.

Rata-autoilun SM-sarjan avaustilaisuudessa Kela voitti leikkimielisen simulaattoreilla ajetun "pre-race" -kisan. Taakse jäi muiden muassa tuleva tallikaveri, Kimi Räikkösen veli Rami. Räikkösen lisäksi Kela uskoo Mika Salon johtama tiimin kuljettajien olevan erittäin vaikeita voitettavia.

- Kuskille tiukka kamppailu on optimaalinen tilanne.

Kela ei haikaile suurempiin luokkiin, vaikka menestystä tällä kaudella siunaantuisikin.

- Tämä on kuitenkin pelkkä harrastus. Minulle riittää formula 3:n SM-sarja. Ja täälläkin on vielä paljon opittavaa, Kela sanoi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

  2. 2

    10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

  3. 3

    Ivanka Trumpille virallinen rooli Valkoisessa talossa

  4. 4

    Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

  5. 5

    Lauri Ylösen talosuunnitelmat kyseenalaistanut professori sai yllätyssoiton ja vieraili muusikon kotona: ”Rauhanpiiput paloivat”

  6. 6

    Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

  7. 7

    Melania Trumpilta harvinainen esiintyminen – piti kantaaottavan puheen, ei maininnut miestään sanallakaan

  8. 8

    Suomalaispelaajilla harvinaisen onnekas pelikierros – Viking Loton täysosuma 10-henkiselle porukalle Suomeen

  9. 9

    Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

  10. 10

    Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

  2. 2

    Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

  3. 3

    Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

  4. 4

    Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

  5. 5

    Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

  6. 6

    Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

  7. 7

    Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

  8. 8

    10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

  9. 9

    Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

  10. 10

    25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  3. 3

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  4. 4

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  5. 5

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  6. 6

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  7. 7

    25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

  8. 8

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  9. 9

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  10. 10

    Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

  2. 2

    10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

  3. 3

    Ivanka Trumpille virallinen rooli Valkoisessa talossa

  4. 4

    Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

  5. 5

    Lauri Ylösen talosuunnitelmat kyseenalaistanut professori sai yllätyssoiton ja vieraili muusikon kotona: ”Rauhanpiiput paloivat”

  6. Näytä lisää