Soini, Veini

Urheilu

Roberto Heras lopetti pyöräilyuransa

Julkaistu:

Maantiepyöräilyn Espanjan ympäriajon kolminkertainen voittaja Roberto Heras vahvisti lauantaina lopettavansa ammattilaisuransa. Espanjalaisen Herasin dopingista tullut kahden vuoden kilpailukielto päättyi lokakuussa, mutta mies ei halua enää jatkaa.

- Olen heittänyt pyyhkeen kehään, takaisin ei ole enää tulemista, Heras, 33, selvitti Marca-urheilulehdelle.

Herasin mukaan hän on saanut tarjouksia ammattilaistalleilta, mutta pyöräilyn antidopingsäännöstön mukaisesti hän ei pääse ajamaan ykköstason eli ProTourin tallissa kahteen vuoteen.

- En vieläkään ymmärrä säännöstöä, sitä mikseivät ProTour-tallit voi palkata minunlaistani, rangaistuksensa kärsinyttä ajajaa. Muutkin huippuajajat joutuvat lopettamaan, koska eivät löydä tallia, Heras ihmetteli.

- Pyöräily on vaikeassa tilanteessa. Tallit, kisajärjestäjät ja (kv. liitto) UCI ovat sodassa keskenään. Yhtenäisyyttä ei ole, joten kriisiä on vaikea lopettaa, mies jatkoi.

Heras sai kahden vuoden kilpailukiellon lokakuussa 2005 jäätyään kiinni epo-hormonin käytöstä Espanjan ympäriajon viime hetkillä. Hän oli tuolloin matkalla kohti ennätyksellistä neljättä voittoaan Vueltassa.

Herasin ohella ex-espanjalaistähdistä uransa on hiljattain lopettanut myös Joseba Beloki, joka ylsi kolme kertaa kolmen parhaan joukkoon Ranskan ympäriajossa. Beloki, 34, ei hänkään löytänyt enää työnantajaa dopingsotkujen jälkeen.

  • Pyöräily
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mies heilui puukon kanssa Joensuussa – rekka töytäisi pahasti

  2. 2

    Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

  3. 3

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  4. 4

    Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

  5. 5

    Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

  6. 6

    Poliisi tiedottaa Turun puukotuksista kello 12 – ainakin yhteen kysymykseen saadaan varmuudella vastaus

  7. 7

    Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

  8. 8

    Olympiavoittaja puhui avoimesti Yhdysvaltoja ravistelleesta hyväksikäyttöskandaalista – ”Hirviö”

  9. 9

    Seppälää haetaan konkurssiin

  10. 10

    Rillit huurussa -tähti ottaa kantaa Turun puukotuksiin – pitää Suomea yhtenä onnellisimmista maista: ”Taas yksi tragedia”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  2. 2

    Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

  3. 3

    Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

  4. 4

    Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

  5. 5

    Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

  6. 6

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  7. 7

    KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

  8. 8

    Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

  9. 9

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  10. 10

    Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  6. 6

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  10. 10

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mies heilui puukon kanssa Joensuussa – rekka töytäisi pahasti

  2. 2

    Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

  3. 3

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  4. 4

    Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

  5. 5

    Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

  6. Näytä lisää