Mauno, Maunu

Urheilu

Heli Koivulan edellä on vielä 12 kolmiloikkaajaa

Julkaistu:

Heli Koivula on kolme viikkoa ennen Pariisin MM-kisoja maailman 13:nneksi kovin naiskolmiloikkaaja.

Koivula hyppäsi eilen Lappeenrannan eliittikisoissa uuden Suomen ennätyksen 14,39 ja paransi nimissään ollutta Suomen ennätystä yhdellä sentillä.

Koivulan SE-loikka riitti Lappeenrannassa toiseen sijaan. Ylivoimaiseen voittoon lensi Kamerunin Françoise Mbango, jonka voittotulos 15,03 on kamerunilaisen oma ennätys ja vei hänet kauden maailmantilastossa kolmanneksi.

Kolme naista on tällä kaudella ylittänyt 15 metriä. Heistä pisimmälle on leiskauttanut Kuuban Yamilé Aldama. 30-vuotias Aldama pitää kauden kärkipaikkaa tuloksella 15,29.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

  2. 2

    Poliisi Virolahden suuroperaatiosta: Liittyy vakavaan väkivaltarikokseen, epäillyt karkuteillä

  3. 3

    Madonna, 59, julkaisi suloisen yhteiskuvan kuudesta lapsestaan – harvinainen perhepotretti!

  4. 4

    Mikä tappoi poroja Muoniossa? Ratkaisevista vihjeistä luvattu tuntuva palkkio

  5. 5

    Turvatoimia lisätty Turusta lähtevillä laivoilla – kaikille matkustajille sataprosenttinen turvatarkastus

  6. 6

    Kuvat: Poliisi nosti valmiutta Oulussa – kävelykaduille ilmestyi raskasta kalustoa

  7. 7

    Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    Virolahdella käynnissä suuri poliisioperaatio – kaksi vakavasta väkivaltarikoksesta epäiltyä karkuteillä

  10. 10

    Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  2. 2

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  5. 5

    Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

  6. 6

    Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

  7. 7

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  8. 8

    Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

  9. 9

    Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

  10. 10

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  6. 6

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  7. 7

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  8. 8

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  9. 9

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  10. 10

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

  2. 2

    Poliisi Virolahden suuroperaatiosta: Liittyy vakavaan väkivaltarikokseen, epäillyt karkuteillä

  3. 3

    Madonna, 59, julkaisi suloisen yhteiskuvan kuudesta lapsestaan – harvinainen perhepotretti!

  4. 4

    Mikä tappoi poroja Muoniossa? Ratkaisevista vihjeistä luvattu tuntuva palkkio

  5. 5

    Turvatoimia lisätty Turusta lähtevillä laivoilla – kaikille matkustajille sataprosenttinen turvatarkastus

  6. Näytä lisää