Leevi

Urheilu

Keskisalo teki ennätyksensä

Julkaistu:

Estejuoksija ja tuore Euroopan mestari Jukka Keskisalo saavutti yhden kauden tavoitteistaan eilen Zürichin Kultaisen liigan osakilpailussa. Hän juoksi uudeksi ennätyksekseen 8.16,74 ja sijoittui maailmanvalioiden keskellä neljänneksi. Taakse jäivät mm. estehirmut Reuben Kosgei ja Ezekiel Kemboi.

Qatarin Saif Saeed Shaheen lähti jahtaamaan ME-aikaa. Siihen vauhtiin Keskisalo ei missään vaiheessa ollut lähdössäkään mukaan, vaan hän hävisi lopulta omasta ME:stään kolme sekuntia jääneelle Shaheenille 20,20 sekuntia.

- Vaikka en siihen kelkkaan lähtenyt, koko porukan vauhti oli kolmella ensimmäisellä kierroksella erittäin kovaa. Sain juosta tasan sen, mitä tästä koneesta irtoaa. Kolme kierrosta ennen maalia jälkiporukka vähän ruuhkautui, ja siinä kohtaa olisin voinut juosta vähän lujempaa. Maksimissaan olisin tänään pystynyt varmaan 8.15-alkuiseen loppuaikaan, Keskisalo selitti puhelimitse IS Urheilulle.

Eilinen loppuaika todisti, että Keskisalo olisi taistellut EM-Göteborgissa mitalista myös vauhdikkaammassa juoksussa.

- Sanoin siellä, että pitää pystyä juoksemaan 8.15, jotta voi voittaa mitalin. Sellaisessa kunnossa uskon olevani.

Loppukaudella Keskisaloa odottavat vielä edustustehtävät ainakin Ruotsi-ottelussa ja maailmancupissa. Tapio Kantasen yli 30-vuotias Suomen ennätys on enää 4,14 sekuntia joensuulaista karussa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit makasivat miehen päällä

  2. 2

    Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

  3. 3

    Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

  4. 4

    Seuraa suoraa lähetystä: ISTV kulkee Turun puukkohyökkääjän reitin

  5. 5

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  6. 6

    Turun puukotuksista epäillyn henkilöllisyys vielä mysteeri

  7. 7

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  8. 8

    Poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotussarjasta – kaksi kuollut, kolme tehohoidossa

  9. 9

    Poliisilähteet: Barcelonan pakettiautoiskusta epäilty 17-vuotias kuoli poliisin luoteihin Cambrilsissa

  10. 10

    F1-kuljettajan traaginen kuolema varjosti perhettä – myös vaimo koki karmean kohtalon: ”Matkalla on ollut paljon kyyneliä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Seuraa suoraa lähetystä: ISTV kulkee Turun puukkohyökkääjän reitin

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit makasivat miehen päällä

  5. 5

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  6. 6

    Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

  7. 7

    Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

  8. 8

    Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

  9. 9

    Turun keskustassa puukotettu useita ihmisiä – poliisi ampunut yhtä epäiltyä

  10. 10

    Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Seuraa suoraa lähetystä: ISTV kulkee Turun puukkohyökkääjän reitin

  2. 2

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  3. 3

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  4. 4

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  5. 5

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  6. 6

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  7. 7

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit makasivat miehen päällä

  8. 8

    Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

  9. 9

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  10. 10

    Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit makasivat miehen päällä

  2. 2

    Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

  3. 3

    Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

  4. 4

    Seuraa suoraa lähetystä: ISTV kulkee Turun puukkohyökkääjän reitin

  5. 5

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  6. Näytä lisää