Jaakko, Jimi

Urheilu

Valikko

Espanja ylistää "kultatrioaan"

Julkaistu:

Sunnuntai oli huima päivä Espanjan huippu-urheilulle. Fernando Alonso kukisti Michael Schumacherin formula ykkösissä, tennistähti Rafael Nadal juhli voittoaan Roger Federeristä ja Dani Pedrosa kaasutteli ykköseksi MotoGP:ssä.

Ei ihme, että espanjalaiset nimittävät tähtiään nyt kultatrioksi ja uudeksi voittajasukupolveksi. Mediassa sunnuntaiset voitot olivat ehdoton ykköspuheenaihe. Esimerkiksi Marca -lehti hehkutti niitä peräti 20 sivulla.

Santiago Segurola -lehden mukaan Alonso, Nadal ja Pedrosa uhmaavat jo lajiensa legendoja - Schumia, Federeriä ja Valentino Rossia.

- Kolmikko on valmis päättämään suurten nimien hegemonian, lehti kirjoittaa.

Kultatriolta voi odottaa menestystä myös jatkossa. Renault-kuski Alonso jahtaa jo toista peräkkäistä maailmanmestaruuttaan hyvistä asemista, sillä hän johtaa formula ykkösten MM-sarjaa 15 pisteen erolla Michael Schumacheriin. McLarenin Kimi Räikkönen on jäänyt oviedolaisesta jo 27 pisteen päähän.

Tenniksessä Ranskan avoimet viime vuonna voittanut Nadal on kukistanut lajin valtiaan Roger Federerin jo viidesti.

Ratamoottoripyöräilijä Dani Pedrosa teki sunnuntaina melkoisen tempun ajamalla voittoon uransa neljännessä kuninkuusluokan kisassa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

  2. 2

    Kasperi Kapasen hemaiseva tyttöystävä julkaisi pikkubikinikuvan rakkaansa sylissä – ”Halaisitko minuakin noin tuossa asussa?”

  3. 3

    Kommentti: Lomamatkan jälkeen tullut 700 euron huijauslasku kumosi harhaluuloni luottokorttien turvallisuudesta

  4. 4

    Riipaiseva hätäpuhelu julki – suunniltaan ollut taloudenhoitaja löysi Linkin Parkin Chester Benningtonin ruumiin

  5. 5

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  6. 6

    Suomalaismiehistö kohtasi Venäjän jättimäisen ydinsukellusveneen Itämerellä: ”Päätimme pitää terveen etäisyyden”

  7. 7

    Tee videotesti: Erotatko nyt rehottavan vaarallisen kasvin tutuista lajeista? Voi aiheuttaa vakavia palovammoja

  8. 8

    Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

  9. 9

    ”Lopetin kouluhommat” – Kalle Rovanperä, 16, siirtyi ralliammattilaiseksi

  10. 10

    Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  2. 2

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  3. 3

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  4. 4

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  5. 5

    Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

  6. 6

    Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

  7. 7

    Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

  8. 8

    Bikineissä poseeraavalta Suvi Pitkäseltä raju tilitys lapsiystävällisestä hotellista – perheloma alkoi pettymyksellä: ”Järkytys oli taattu”

  9. 9

    Risto Laitilan vastaanotolla: Nämä oireet voivat olla merkkejä syövästä

  10. 10

    Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  6. 6

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  7. 7

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  8. 8

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  9. 9

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  10. 10

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

  2. 2

    Kasperi Kapasen hemaiseva tyttöystävä julkaisi pikkubikinikuvan rakkaansa sylissä – ”Halaisitko minuakin noin tuossa asussa?”

  3. 3

    Kommentti: Lomamatkan jälkeen tullut 700 euron huijauslasku kumosi harhaluuloni luottokorttien turvallisuudesta

  4. 4

    Riipaiseva hätäpuhelu julki – suunniltaan ollut taloudenhoitaja löysi Linkin Parkin Chester Benningtonin ruumiin

  5. 5

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  6. Näytä lisää