Ilpo, Tuure

Urheilu

Valikko

Forssellin pelikunto paranee

Loukkaantumiskierteen kourissa ollut jalkapallomaajoukkueen kärkipelaaja Mikael Forssell on saanut vyölleen jo viisi Valioliigaottelua tällä kaudella. Forssell alkaa omien sanojensa mukaan olla jo kohtalaisen hyvässä pelivireessä.

- Toiset viisi peliä tekisi hyvää, Forssell arvioi Suomen jalkapallomaajoukkueen tiedotustilaisuudessa Helsingissä.

Maajoukkue kohtaa lauantaina tärkeässä EM-karsintaottelussa Serbian Belgradissa, missä suomalaisille on Mika Väyrysen sanoin luvassa "kiviä, räkää ja buuausta".

- Todella vaikea paikka, luonnehti Forssell puolestaan Belgradia.

Forssell on pelannut meneillään olevassa jalkapalloilun EM-karsinnassa kuudessa ottelussa tekemättä maaliakaan. Ja hän on pelaaja, jolle jalkapalloilu on samaa kuin maalien tekeminen.

- En ole jäljessä millään osa-alueella. Jaksan vetää tunnin täysillä, sitten on tullut vähän seinä vastaan. Olen myös joutunut pelaamaan yksinäisenä hyökkääjänä, se verottaa aika paljon, Forssell selvitti.

Serbia joutuu otteluun ilman vakiotoppareitaan, mikä voi helpottaa Suomen maalintekoa.

- Kyllä se jotenkin helpottaa, mutta kun menen kentälle, se on viimeinen asia mun mielessä.Serbia on Suomea kolme pistettä jäljessä A-karsintalohkossa, mutta se on myös pelannut yhden ottelun vähemmän.

- Päävalmentaja Roy Hodgsonin iso teema on ollut puolustus. Me lähdemme tiukalla puolustuksella ja sen kautta toivottavasti pääsemme vastahyökkäyksiin, Forssell ennakoi ja korosti avausmaalin tärkeyttä.

- On aika hirveetä lähteä takaa-ajoasemasta kirimään.

Serbian jälkeen Suomi kohtaa Olympiastadionilla lohkokärki Puolan ensi viikon keskiviikkona. Sen jälkeen karsintaa on enää kolme peliä jäljellä.

- Näiden pelien jälkeen nähdään mihin suuntaan me menemme näissä karsinnoissa. Viisi peliä on jäljellä tätä karsintaa, nyt alkaa loppusuora.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

  2. 2

    Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

  3. 3

    Turvapaikanhakijat häiriköivät kauppakeskuksessa – kolme vietiin putkaan

  4. 4

    HS: Sauli Niinistö torjui virkanimityksen – oikeusministeriö muutti ehdotustaan uudeksi oikeuskansleriksi

  5. 5

    Trump myöntää avoimesti: ”Voimme päätyä suureen, suureen konfliktiin Pohjois-Korean kanssa”

  6. 6

    Yksi loukkaantunut Tampereen kerrostalopalossa – pelastuslaitos: Talo tuhoutuu kokonaan

  7. 7

    Torijuhlien toinen puoli: Tapparan fanit lähtivät koteihinsa jo hyvissä ajoin ennen keskiyötä – ”Ymmärtäähän sen”

  8. 8

    Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

  9. 9

    Pohjois-Korea tuhoaa kongressirakennus Capitolin uudella propagandavideolla, Valkoinen talokin on tähtäimessä

  10. 10

    Tomi kuvasi videon Tampereen parkkisakkorysästä – mistä tässä on kyse? ”Ainakin 16 auton tuulilasissa oli lappu”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  2. 2

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  3. 3

    Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

  4. 4

    Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

  5. 5

    Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

  6. 6

    Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

  7. 7

    Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

  8. 8

    68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

  9. 9

    Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

  10. 10

    Opiskelijoiden K18-bileet seikkailupuistossa ihmetyttävät Kuopiossa: ”En välttämättä menisi heti aamulla muksun kanssa sinne”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  3. 3

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  4. 4

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  10. 10

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

  2. 2

    Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

  3. 3

    Turvapaikanhakijat häiriköivät kauppakeskuksessa – kolme vietiin putkaan

  4. 4

    HS: Sauli Niinistö torjui virkanimityksen – oikeusministeriö muutti ehdotustaan uudeksi oikeuskansleriksi

  5. 5

    Trump myöntää avoimesti: ”Voimme päätyä suureen, suureen konfliktiin Pohjois-Korean kanssa”

  6. Näytä lisää