Mauri

Urheilu

Olympiahopea jää puolustamatta

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomen curlingmaajoukkueen pelaaminen Vancouverin olympialaisissa jää näkemättä. Suomi hävisi MM-kisoissa Yhdysvalloille 5-6 keskiviikkona Monctonissa Kanadassa ja menetti mahdollisuutensa selviytyä olympialaisiin.

Torstaina tappioputki jatkui Kiinaa ja Sveitsiä vastaan, ja heikosti sujuneet kisat päättyivät Suomen jumbosijaan yhdellä voitolla ja kymmenellä tappiolla.

Suomi johti USA:ta vastaan kahden pään jälkeen 3-0. USA nousi taukoon eli viidenteen päähän mennessä tasoihin 3-3:een. Kummankin joukkueen esitystä leimasi haparointi. Suomen joukkueen viimeistely ontui turhan usein ratkaisun hetkillä.

Yhdeksännessä päässä kapteeni Kalle Kiiskinen epäonnistui viimeisellä heitollaan. USA nappasi kaksi pistettä ja siirtyi johtoon 6-4.

Kymmenennessä päässä Kiiskinen onnistui luomaan tilanteen, jossa onnistuminen olisi vienyt ottelun jatkopäähän. Kiiskisen viimeinen heitto nousi muutaman sentin liikaa, ja Suomi pystyi kaventamaan vain 6-5:een.

Torstain päiväottelussa Suomi taipui Kiinalle 7-9. Ratkaisu saatiin seitsemännessä päässä, jonka Kiina vei 4-0 ja karkasi 8-4-johtoon. Iltaottelussa Sveitsi napsi pisteitä lähes joka päästä, ja kuuden pään jälkeen Suomi tyytyi kättelemään vastustajat tappiolukemissa 3-8.

-Tämä projekti on nyt ohi. Jossain vaiheessa istutaan joukkueen kanssa alas ja katsotaan mitä kukin haluaa ja tulee tekemään. Mihinkään ei olla sitouduttu, eikä tietysti tässä vaiheessa tarvitsekaan, totesi kapteeni Kiiskinen.

-Heittovarmuus ei valitettavasti riittänyt täällä kärkisijoihin. Taso on noussut muutamassa vuodessa paljon ja nykyjoukkueilla on täällä aivan hyvin mahdollisuus voittaa kenet tahansa, paitsi ehkä erittäin kova Kanada. Kiina ja Japani kehittyneet paljon, eikä niiltä enää niitä "helppoja" voittoja voi saada, jatkoi Kiiskinen.

Kanada jatkaa MM-turnauksen kärjessä puhtaalla pelillä kymmenen kierroksen jälkeen.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kaksi vaarallista vankikarkuria kateissa Satakunnassa – jos näet näitä miehiä, soita poliisille

  2. 2

    Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

  3. 3

    Eduskunnan turvallisuus­johtaja: Kaksi miestä puukotti itseään Eduskunta­talon portailla

  4. 4

    Helsingissä kadonnut intialainen löytyi merestä

  5. 5

    Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

  6. 6

    Ammattiopistoa uhattu pommilla Jyväskylässä? Poliisi tutkii koulussa kiertänyttä huhua

  7. 7

    Muistatko vielä pettymyksen parin vuoden takaa? Fazerin ”kohusuklaa” tekee nyt paluun

  8. 8

    Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

  9. 9

    Uniikki esitteli uuden tyttöystävänsä – ensimmäinen yhteiskuva julki

  10. 10

    Hyvinkään ABC:n räjähdysmäisen palon syy selvisi – tuhot niin suuret, että purkaminen voi olla realismia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  2. 2

    5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

  3. 3

    Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

  4. 4

    Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

  5. 5

    Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

  6. 6

    Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

  7. 7

    Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

  8. 8

    Jokerit-huumaa! Amanda Harkimo julkaisi harvinaisen kuvan 90-luvulta äitinsä kanssa – ”Tietää, mistä kauneus on lähtöisin”

  9. 9

    Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

  10. 10

    Lentoemäntä Martina, 28, kohautti äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – aiheutti kaaoksen tv-ruudussa: Juontaja järkyttyi puheista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  6. 6

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  10. 10

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kaksi vaarallista vankikarkuria kateissa Satakunnassa – jos näet näitä miehiä, soita poliisille

  2. 2

    Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

  3. 3

    Eduskunnan turvallisuus­johtaja: Kaksi miestä puukotti itseään Eduskunta­talon portailla

  4. 4

    Helsingissä kadonnut intialainen löytyi merestä

  5. 5

    Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

  6. Näytä lisää