Jarkko, Jere, Jarno

Urheilu

Valikko

Purhehtija Tapio Nirkolle sopivat kaikenlaiset tuulet

Julkaistu:

Finnjolla-luokan olympiaedustaja Tapio Nirkko ei turhaan jännitä, vaikka 23-vuotias helsinkiläinen purjehtija purjehtii vajaan parin kuukauden kuluttua elämänsä tärkeimmässä regatassa Kiinan Qingdaon olympiaradoilla.

- Tapasin juuri vähän aikaa sitten Esko Rechardtin (olympiavoittaja 1980). Hänen ohjeensa olympiareissulle oli, että älä turhaan jännitä. Ja mitä sitä jännittämään. Toivottavasti siellä tuulee ja saadaan hyvä regatta, Nirkko totesi olympiapurjehtijoiden mediapäivillä Espoossa.

Yhden miehen Finnjolla on fyysisesti kaikkein raskain olympialuokka. Veneen ajaminen maksimivauhtia vaatii hyviä jalka-, vatsa-, selkä- ja käsivoimia. Vene on painava, ja sen kokoon nähden myös purjepinta-ala on suuri. Finnjolla on vuodesta 1952 lähtien säilyttänyt paikkansa olympialaisten purjehdusluokkana.

Nirkolla (194 senttiä, 96 kg) on hyvät fyysiset ominaisuudet vaativaan luokkaan.

- Tällaisella isolla kaverilla ei oikeastaan ole olympiapurjehduksessa kuin kaksi mahdollista luokkaa, Finnjolla tai Star. Minusta nyt tuli Finnjolla-purjehtija, kun kevyemmät kaverit pienemmissä jollaluokissa olivat selvästi nopeampia, taustoitti 23-vuotias Nirkko, joka uransa alkuvuosina 2003-05 voitti 22-vuotiaiden MM-regatoissa kultaa, hopeaa ja pronssia.

Nirkko on olympialaisiin selviytyneistä 26 Finnjolla-purjehtijasta nuorin. Yleensä luokassa kansainvälisesti menestyneet purjehtijat ovat noin 30 ikävuoden hujakoilla ja ylikin.

- Tähän luokkaan ajaudutaan kevyemmän Laser-luokan kautta. Tämä on vähän sellainen herrasmiesluokka. Kaikki tuntevat toisensa. Radalla kisataan tietysti tiukasti, mutta rannalla ollaan hyviä kavereita, Nirkko kertoo.

Yksinäistä puurtamista

Tapio Nirkolla ei ole kotimaassa harjoitus- eikä kilpakumppaneita, vaan nopeutta ja kestävyyttä on testattava ulkomailla, lähimpänä Ruotsissa ja sitten kansainvälisissä regatoissa. Paikan olympialaisiin Nirkko lunasti jo viime vuonna Portugalin MM-regatassa, jossa hän sijoittui 12:nneksi. Tammikuussa Melbournen MM-regatassa sijoitus 82 purjehtijan kisassa oli 11:s.

Nirkko on myös päässyt testaamaan Qingdaon olympiaratoja, jolloin hän sijoittui viime vuoden elokuussa järjestetyissä esikisoissa13:nneksi.

- Ei ole mikään ihan helppo paikka. Radat sijaitsevat aivan avomerellä eli edessä ei ole mitään saaria. Siellä on aika pahoja virtauksia ja voi olla myös vanhaa maininkia, jotka voivat sotkea pahastikin kisaa. Me olemme kyllä keränneet paljon dataa niistä oloista. Uskon, että kaikki oleellinen on tiedossa. Mutta niin on muidenkin maiden purjehtijoilla, Nirkko naurahtaa.

Viimeistelyleiri Kiinassa

Vaikka Finnjollalla purjehtiminen onkin hyvin yksinäistä puurtamista, on se olympiapurjehtija Nirkolle kuitenkin sitä oikeaa elämää.

- Olin jo tyrkyllä Ateenan olympialaisiin. Viimeisessä karsintalähdössä oli vielä yksi maapaikka jaossa. No, sitä ei tullut, mutta nyt olympiapaikka varmistui jo ajoissa eli olen pystynyt treenaamaan ilman suuria paineita.

Nirkko lähtee vielä heinäkuussa kahdeksi viikoksi harjoittelemaan Kiinaan.

- Se on sitten siinä. Sen reissun jälkeen alkaa keskittyminen olympialaisiin. Ei jännitä. Tai sanotaan niin, että jännittää sopivasti, Nirkko naurahtaa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  2. 2

    Vuoden Yhdysvalloissa kateissa ollut teini löytyi 31-vuotiaan sieppaajansa luota

  3. 3

    Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

  4. 4

    Gmailiin iso muutos: ”Teemme asiasta päivänselvän”

  5. 5

    Tunnistaisitko Eminemiä uudesta kuvasta? Edusti täysin erinäköisenä kuin aiemmin – fanit haltioituivat

  6. 6

    Murtomiehet yrittivät jallittaa poliisikoira Vitoa jopa juoksemalla joen yli – turhaan: ”Kiinni jäivät”

  7. 7

    Arvaamaton sadealue jyräämässä +30 asteen helleaallon – meteorologilta lohduttavat sanat tämän viikon sateista: ”Hyvä puoli on se”

  8. 8

    F1-legenda haukkui Sebastian Vetteliä hulluksi: ”Lewis osuu häneen jonain päivänä nyrkillä”

  9. 9

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  10. 10

    Teemu löysi kesämökkinsä alta surkean näköisen kissapedon – kuravettä lipittävä laiha ilves ei edes pelännyt ihmistä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP huipentui maalisuoralla – IS seurasi

  2. 2

    Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

  3. 3

    Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

  4. 4

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  5. 5

    Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

  6. 6

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  7. 7

    Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

  8. 8

    Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

  9. 9

    Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

  10. 10

    Auto ajoi jalankulkijoiden päälle Newcastlessa – useita loukkaantunut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  5. 5

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  6. 6

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  7. 7

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  8. 8

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  9. 9

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  10. 10

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  2. 2

    Vuoden Yhdysvalloissa kateissa ollut teini löytyi 31-vuotiaan sieppaajansa luota

  3. 3

    Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

  4. 4

    Gmailiin iso muutos: ”Teemme asiasta päivänselvän”

  5. 5

    Tunnistaisitko Eminemiä uudesta kuvasta? Edusti täysin erinäköisenä kuin aiemmin – fanit haltioituivat

  6. Näytä lisää