Leo

Urheilu

Valikko

Ferrari aloitti rengassodan

Julkaistu:

Ahdinkoon sysätty Ferrari ja sen rengaskumppani Bridgestone käyttävät kaikki keinot voittaakseen formula ykkösten maailmanmestaruuden. F1-piireissä uskotaan niiden vihjanneen Kansainväliselle autoliitolle FIA:lle, että Michelinin asiakastallit, kuten Williams ja McLaren, käyttävät mahdollisesti sääntöjenvastaisia, kulutuspinnoiltaan liian leveitä eturenkaita.

Michelinin kilpailuosaston johtaja Pierre Dupasquier väläyttelee tuohtuneena jopa kilpailuboikottia. Hänen mukaansa Williams ja McLaren saattavat jäädä pois seuraavasta Monzan osakilpailusta, jos FIA aikoo toteuttaa siellä suunnitelmansa renkaan kulutuspinnan mittaustavan muuttamisesta.

Dupasquier korostaa, että FIA on aiemmin vahvistanut kirjallisesti nykyisten renkaiden olevan sääntöjen mukaiset.

FIA on lähettänyt talleille kirjeen, jossa se kertoo mittaavansa Monzassa eturenkaiden kulutuspinnan leveyden myös kilpailun jälkeen. Tähän asti mittaukset on tehty ennen kilpailua. Sääntöjen mukaan leveys saa olla enintään 270 millimetriä, mutta Michelin-renkaiden uskotaan ylittävän rajan, kun ne alkavat kulua.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

  2. 2

    17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

  3. 3

    Näin voit suojella omaa tietokonettasi haittaohjelmalta – tee nämä heti

  4. 4

    Nahkahanskainen mies ilmestyi oven taakse – tyttö kertoi oikeudessa kauhunhetkistään

  5. 5

    ”Pakene, piiloudu, hälytä” – poliisi julkaisi ohjevideon äkilliseen vaaraan

  6. 6

    Kuva paljastaa hurjan eron: ”Helsingin hinnat karkaavat”

  7. 7

    Sylvester Stallone julkaisi suloisen yhteiskuvan – tyrmäävän kaunis mallitytär täyttää tänään 18-vuotta

  8. 8

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  9. 9

    Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

  10. 10

    Uutuuskirjan karmivat paljastukset: prinsessa Diana soitteli Camillalle öisin – ”Olen lähettänyt jonkun tappamaan sinut”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  2. 2

    Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

  3. 3

    ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

  4. 4

    Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

  5. 5

    Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

  6. 6

    Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

  7. 7

    Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

  8. 8

    Kim Kardashian joutui rajun tylytyksen kohteeksi salaa otettujen peppukuvien vuoksi – syyttää nyt paparazzeja kuvamanipuloinnista

  9. 9

    Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

  10. 10

    PS-ryhmän jättäneeltä Veera Ruoholta suorat sanat Juvosen paluusta perussuomalaisiin: ”Niin kova houkutus ihmisille, että he eivät välitä edes puolueen huonosta maineesta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  5. 5

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  6. 6

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  7. 7

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  8. 8

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  9. 9

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  10. 10

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

  2. 2

    17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

  3. 3

    Näin voit suojella omaa tietokonettasi haittaohjelmalta – tee nämä heti

  4. 4

    Nahkahanskainen mies ilmestyi oven taakse – tyttö kertoi oikeudessa kauhunhetkistään

  5. 5

    ”Pakene, piiloudu, hälytä” – poliisi julkaisi ohjevideon äkilliseen vaaraan

  6. Näytä lisää