Heidi

Urheilu

Viides kulta maistui Mikko Korhoselle

Julkaistu:

Jymyn kapteeni Mikko Korhoselle voitettu kulta oli viides.

- Voi sanoa, että tämä oli kahden hopean jälkeen maukas mestaruus. Olisiko peräti arvokkain, kakkoskoppari Korhonen huokasi poika sylissään.

Mikko Korhonen kantoi kapteenin vastuuta viimeisessä finaalissa ja ratkaisi toisen jakson voiton kotijoukkueelle ykkösrajanäpyllään.

- Meinasin ensin lyödä bravuurini eli etumiehen yli, mutta onneksi maltoin mieleni, Se Lacklinin tai mikä Häcklini se oli räpelsi näpyn, Korhonen totesi.

Mikko Korhonen piti finaalien ratkaisuna Jymyn tiukkaa ulkopeliä.

- Kouvola antoi pari juoksua räpylästä, me ei yhtään.

Jymyn peruspaletista ainoa ensimmäisen mestaruuden mies oli Puijon Pesiksestä Jymyyn siirtynyt lukkari Mikko Lahtinen.

- Aivan uskomaton tunne, Lahtinen tunnusti.

Mikko Lahtinen sai neljännessä finaalissa 1-2 -välillä Roope Korhosen kovan laakalyönnin päähänsä.

- Roope lupasi antaa jatkossakin tööttejä, kun kerta noin hyvin peli sujui osuman jälkeen, Lahtinen virnisti.

Kuudennen mestaruuden mies, neljännen finaalin parhaana palkittu Roope Korhonen voitti pudotuspelien lyöjäkuninkuuden ennen Kouvolan Sami Joukaista.

- Kesäkuussa ei lyönti sattunut, mutta taisin silloin sanoa, että loppukaudellahan niitä juoksuja pitää lyödä, Korhonen totesi.

Kouvolan vaisu sisäpeli oli Roope Korhoselle yllätys. Kolmoskoppari sanoi odottaneensa kovempaa hyökkäystä Kouvolan tykeiltä.

Jymyn Jani Komulainen ja Jarmo Heikkinen nousivat seitsemän mestaruuden miehiksi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

  2. 2

    Niinistö ja Putin pitävät yhteisen tiedotustilaisuuden – katso tästä suorana lähetyksenä!

  3. 3

    Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

  4. 4

    Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

  5. 5

    IS seuraa hetki hetkeltä – Niinistön ja Putinin lehdistötilaisuus käynnissä Punkaharjulla

  6. 6

    Mike Tyson väitti McGregorin kuolevan kehään kohuottelussa – näin vapaaottelutähti kuittasi legendalle

  7. 7

    Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

  8. 8

    Ensimmäinen kättelyvuoro: Nämä suomalaiset ottivat Putinin vastaan lentokentällä

  9. 9

    Prinssi Harry avautuu kuninkaallisten lasten pukeutumisesta – tämän takia heillä on “tyhmät asut”

  10. 10

    Missikaunotar Rosa-Maria Ryyti meloo pikkuruisissa bikineissä – mieletön rusketus korostaa timmejä vatsalihaksia: ”Kiitos Suomen kesä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

  2. 2

    Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

  3. 3

    Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

  4. 4

    Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

  5. 5

    Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

  6. 6

    Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

  7. 7

    Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

  8. 8

    Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

  9. 9

    Ryhmäseksikohusta muistettava Salkkarit-kaunotar sievänä bikineissä – upeat maisemat taustalla

  10. 10

    IS seuraa hetki hetkeltä – Niinistön ja Putinin lehdistötilaisuus käynnissä Punkaharjulla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  6. 6

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  7. 7

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  8. 8

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  9. 9

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  10. 10

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

  2. 2

    Niinistö ja Putin pitävät yhteisen tiedotustilaisuuden – katso tästä suorana lähetyksenä!

  3. 3

    Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

  4. 4

    Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

  5. 5

    IS seuraa hetki hetkeltä – Niinistön ja Putinin lehdistötilaisuus käynnissä Punkaharjulla

  6. Näytä lisää