Vappu

Urheilu

Valikko

Keskisalo ja Pitkämäki huippuseuraan Zürichissä

Yleisurheilun EM-kisojen suomalaissankarit Jukka Keskisalo ja Tero Pitkämäki ottavat mittaa lajiensa kansainvälisistä huippunimistä Zürichin Kultaisen liigan osakilpailussa perjantaina. Keskisalo tavoittelee ennätystään 3 000 metrin esteissä ja Pitkämäki hakee voittoa kovatasoisessa keihäskilpailussa.

Keskisalolla ja Pitkämäellä on riittänyt kaikenlaista kiirettä Göteborgin EM-kisojen jälkeen. Kumpikin on kuitenkin ehtinyt harjoittelemaan ja virittelemään tuloskuntoaan Zürichiin ja muihin syksyn kilpailuihin.

- Elämä alkaa vähitellen rauhoittua. Kaikenlaista pyöritystä on ollut, mutta toivottavasti se vaikuttaa juoksuun positiivisesti. Olen päässyt käymään lenkillä ihan hyvin, mutta silti itsekin on kiva nähdä, kuinka juoksu perjantaina kulkee, torstaina Zürichiin matkustanut Keskisalo totesi.

Keskisalo juoksee Zürichissä huippuseurassa. Miesten 3 000 metrin esteiden kärkinimi on matkan maailmanennätyksen haltija ja MM-voittaja Qatarin Saif Saeed Shaheen. Hänen nimissään on myös kuluvan kauden kärkitulos 7.56,32. Kovaan kyytiin lähdetään myös perjantain juoksussa.- Alle kahdeksan minuuttia vauhtia lähdetään varmasti juoksemaan, mutta letka venyy varmasti, Keskisalo sanoo.

Joensuulainen ei lähde kärjen vauhtiin, vaan pyrkii juoksemaan tasaista vauhtia, jolla vuonna 2003 juostun ennätyksen 8.17,72 rikkominen olisi mahdollista. Keskisalon kauden kotimainen kärkiaika on ennen EM-kisoja Helsingin gp-kilpailussa juostu 8.22,89.

Zürichin kisan ohella Keskisalo juoksee ensi viikon lopulla Helsingissä Suomi-Ruotsi maaottelussa. Keskisalon toiveissa on löytää myös 1 500 metrin kilpailu, jossa voisi yrittää kovaa aikaa.- Sellaista etsitään. Tässä ei ole aikaa kovin paljon, jos meinaa ennätystä kokeilla, Keskisalo sanoo ja tarkoittaa, ettei huippukunto kestä kauan.

Pitkämäki puolustaa voittoa

Pitkämäellä on Zürichissä tutut vastukset. Hän kohtaa kilpailussa kaikki EM-kisojen kovimmat haastajat, mestaruuden voittaneen Norjan Andreas Thorkildsenin, EM-pronssimitalin ja ME-miehen, Tshekin Jan Zeleznyn sekä Latvian Vadims Vasilevskisin.- Sain jo Göteborgissa ollessa tehtyä kaksi harjoitusta ja olen sen jälkeen harjoittelut joka päivä keskiviikkoon asti. Kunto on hyvä ja sitä on pidettävä yllä, koska tässä on vielä kovia kisoja jäljellä. Voitin Zürichissä viime kesänä ja nyt lähdetään puolustamaan sitä, Pitkämäki sanoo.

Zürichin keihäskisan suosikkien Pitkämäen ja Thorkildsenin kohtaamiset ovat tältä kaudelta norjalaisen hyväksi 3-2.- Koetetaan tasoittaa tilanne. Pidän Zürichin heittopaikasta ja siellä on yleisökin aina hyvin mukana, Pitkämäki sanoo.(STT)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä: bajamajat paloivat, vastaantulijoita pahoinpideltiin

  2. 2

    Haaveiletko vappulounaasta suosikkiravintolassa – ”Emme ole vuosiin pystyneet ottamaan uusia varauksia”

  3. 3

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  4. 4

    IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

  5. 5

    Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

  6. 6

    Kiristyvätkö Bottaksen ja Lewis Hamiltonin välit suomalaisen voiton myötä? F1-legendalta koominen vastaus

  7. 7

    Pohjois-Korean vankileirin ex-vartija Daily Mailille: Näin vankeja kohdellaan – teloituksia, kidutusta ja raiskauksia

  8. 8

    Mercedeksen tallipomo voiton ottaneen Bottaksen asemasta tallissa: ”Ihan hullua”

  9. 9

    Nicole Scherzinger sai yllättävän pyynnön kesken bikinivahauksen – ”Se oli hirvittävää”

  10. 10

    Trump kommentoi Pohjois-Korean Kim Jong-unia: ”Selkeästi melko fiksu tyyppi”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  2. 2

    Bottas taisteli kovan voiton Sotshista! – IS seurasi kierros kierrokselta

  3. 3

    Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

  4. 4

    Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

  5. 5

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  6. 6

    Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

  7. 7

    Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

  8. 8

    Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

  9. 9

    Valtteri Bottas ajoi upeaan voittoon Venäjän GP:ssä – myös Räikkönen palkintopallille!

  10. 10

    Charlesin ja Dianan viralliset yhteiskuvat avioliiton ajalta hämmentävät – miksi hovi halusi huijata?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  2. 2

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  3. 3

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  4. 4

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  5. 5

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  6. 6

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  9. 9

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  10. 10

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä: bajamajat paloivat, vastaantulijoita pahoinpideltiin

  2. 2

    Haaveiletko vappulounaasta suosikkiravintolassa – ”Emme ole vuosiin pystyneet ottamaan uusia varauksia”

  3. 3

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  4. 4

    IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

  5. 5

    Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

  6. Näytä lisää