Leevi

Urheilu

Mika Poutala kasvatti johtoaan maailmancupissa

Julkaistu:

Pikaluistelija Mika Poutala sijoittui kolmanneksi maailmancupin 500 metrillä sunnuntaina Erfurtissa ja kasvatti johtoaan maailmancupissa.

Piste-ero toisena olevaan yhdysvaltalaiseen Tucker Fredricksiin on 43 pistettä. Kaudesta on enää jäljellä finaali Heerenveenissä.

Hollantilainen Jan Smeekens voitti tasaisen kilpailun ajalla 35,20. Japanilainen Yuya Oikawa oli toinen ajalla 35,21. Poutala jakoi kolmannen sijan tuhannesosasekunnin tarkkuudessa parinsa Dmitri Lobkovin kanssa ajalla 35,22, eli neljän kärjen erotti vain 0,02 sekuntia.

Fredricks oli viides. Markus Puolakka (36,16) ehti B-ryhmässä kakkoseksi ja Tuomas Nieminen (36,24) neljänneksi.

Poutala joutui luistelemaan 1 000 metrin kisansa yksin, ja kohtuullinen suoritus toi sijan 12 ajalla 1.10,88. Kaikki matkan maailmancup-kisat voittanut olympiavoittaja Shani Davis oli ykkönen myös Erfurtissa ajalla 1.09,25. Poutala on tonnin maailmancupissa yhdeksäntenä.

- Hyvä päivä meidän kaikilta kolmelta luistelijalta. B-ryhmän miehemme luistelivat oman 500 metrin kisansa aamulla hyvin. Mikalta oli myös hyvä 500 metriä erittäin tasaisessa kisassa, päävalmentaja Janne Hänninen tuumi.

Heerenveenin finaaliviikonloppuna luistellaan 500 metriä kahdesti. Finaalissa viisi parasta saa pisteet puolitoistakertaisena.

- Siirrymme tästä jo maanantaina Hollannin Heerenveeniin valmistautumaan finaaliviikonloppuun. Siitä on tulossa hyvin mielenkiintoinen, Hänninen uskoi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

  2. 2

    IS SEURAA: Kolmas pidätys tehty, poliisi pysäytti uuden iskun yöllä – katso suoraa lähetystä

  3. 3

    Poliisi: Espanjan taloräjähdys liittyy terrori-iskuun – talossa valmisteltiin isoa kaasupommia

  4. 4

    Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

  5. 5

    Markel, 20, luuli ilotulituksen alkaneen Cambrilsissa – Taistelun jyly tallentui videolle

  6. 6

    Poliisi IS:lle: Uutta moottoripyöräjengiä epäillään törkeistä rikoksista – neljä tutkintavankeudessa

  7. 7

    Trump kommentoi Barcelonan iskua tarinalla sian vereen kastetuista luodeista – pidetään yleisesti keksittynä

  8. 8

    Koulubussi ja henkilöauto kolaroivat Konnevedellä – neljä loukkaantui, kaksi vakavasti

  9. 9

    Jari Sillanpää kauhistui nähdessään itsestään tuoreita kuvia – limsa lihotti: ”Olin sokissa”

  10. 10

    Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS SEURAA: Kolmas pidätys tehty, poliisi pysäytti uuden iskun yöllä – katso suoraa lähetystä

  2. 2

    Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

  3. 3

    Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

  4. 4

    Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

  5. 5

    Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

  6. 6

    Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

  7. 7

    Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

  8. 8

    Madonna jakoi tavalliselta vaikuttavan kuvan syntymäpäiviltään – kiusallinen yksityiskohta hämmentää: ”Luulin sitä jalaksi”

  9. 9

    Porvoolainen Antti näki pakettiauton ajavan väkijoukkoon La Ramblalla – poliisi vie sivullisia museosta suojapaikkaan

  10. 10

    Pettämiskohuaan kulttuurierolla selittänyt Usain Bolt juhli villisti mielitiettynsä kanssa – rakas on näyttävä jamaikalaiskaunotar

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  2. 2

    IS SEURAA: Kolmas pidätys tehty, poliisi pysäytti uuden iskun yöllä – katso suoraa lähetystä

  3. 3

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  4. 4

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  5. 5

    Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

  6. 6

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  7. 7

    Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

  8. 8

    ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

  9. 9

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  10. 10

    Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

  2. 2

    IS SEURAA: Kolmas pidätys tehty, poliisi pysäytti uuden iskun yöllä – katso suoraa lähetystä

  3. 3

    Poliisi: Espanjan taloräjähdys liittyy terrori-iskuun – talossa valmisteltiin isoa kaasupommia

  4. 4

    Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

  5. 5

    Markel, 20, luuli ilotulituksen alkaneen Cambrilsissa – Taistelun jyly tallentui videolle

  6. Näytä lisää