Merja

Urheilu

Valikko

Suomalaishyökkääjä hinkuaa takaisin pelikentille

Mikael Forssell kuulostaa hengästyneeltä. Ehkä kyse on juuri päättyneestä kuntoutussessiosta tai siitä, että Forssellin puhe pulppuaa puhelimesta tavallistakin rivakampaa tahtia.

Pallon perässä Forssell ei ole hengästymiseen asti ravannut sitten elokuun.Tuolloin Forssell pelasi Saksan Bundesliigakauden toista otteluaan Hannoverin riveissä ja loukkasi vasemman jalkapöytänsä.

Vaivan laatu ei heti selvinnyt, ja Forssell leikattiin vasta syyskuun puolivälissä.

Jalkapöydän vamma ei alkujaan tuntunut Forssellista yhtä vakavalta kuin hänen aiemmat polvivammansa.

- Sinänsä tämä on pettymys ja kestää pidempään toipua kuin olisin koskaan voinut uskoa. Alussa kukaan ei ajatellut, että tämä olisi niin vakava. Viisi viikkoa meni ns. turhaan ennen kuin spesialisti sanoi, että loukkaantuminen on vakava ja jalka piti leikata heti, Forssell muistelee.

Nyt Forssell on osapuilleen kuntoutumisensa puolivälissä.

- Aiemmista kokemuksista opin sen, että pitkissä, viiden tai kuuden kuukauden kuntoutumisissa mieli täytyy pitää hyvänä. Sitä herkästi lähtee purkamaan tuskaansa jossain punttiksella, mutta kun tuntuu raskaalta, pitää rytmittää ja ottaa päivä tai pari rennommin. Se on yksi tärkeimpiä asioita. Ellei tärkein.

Hyypiää vastaan huhtikuussa

Ammattijalkapalloilijalle pallo on ylivoimainen houkutin ja hinku potkimiseen kova kipeälläkin jalalla.

- Salaa olen oikealla jalalla vähän pomputellut kotona. On se tunne hirveä. Sitä oikein yrittää tukahduttaa ne ajatukset ja tunteet siitä pallosta. Parempi vaan yrittää unohtaa koko pallo, Forssell tuskailee.

Pallon unohtamista tuskin avittaa Hannoverin otteiden seuraaminen.

- Tietenkin katson kaikki pelit ja jengiläisten kanssa asiasta puhun. Uskon, että meille olisi hirveän tärkeää selvitä joulutauolle niin, ettemme joutuisi toiselle puoliskolle kovin suuresta takaa-ajajan asemasta, Forssell järkeilee.

Joulukuun alussa Forssell joutuu seuraamaan sivusta Hannoverin kotipelin Leverkusenia ja sen puolustuksen johtohahmoa Sami Hyypiää vastaan. Forssell kohdannee Hyypiän 24. huhtikuuta Leverkusenin kotiottelussa.

- Vuosien mittaan olen monta kertaa pelannut Samia vastaan. Sinänsä koomista, että se on aina ennen tapahtunut Englannissa ja nyt Saksassa. Seurat vaihtuu ja urat jatkuu. Hieno nähdä miten hyvin Sami on jatkanut upeaa uraansa täällä.

MM-karsinta "koski"

Forssellilta jäi syksyllä pelaamatta myös MM-karsinnan viime pelit. Niissä Suomi mm. tuhri tasapelin Liechtenstenissa ja ylsi toistamiseen tasapeliin Saksaa vastaan.

- Maajoukkue on mennyt eteenpäin ja pelasi viihdyttävämpää jalkapalloa kuin pitkän aikaan. Sääli, ettei lopussa pystytty kuitenkaan tavoittelemaan sitä kisapaikkaa vielä hanakammin. Mutta kyllä se koski, etten voinut olla mukana.

Forssellin poissa ollessa päävalmentaja Stuart Baxter ilmaisi huolensa suomalaisten hyökkääjien tilanteesta.

- Vuosien mittaan ihan puhtaita hyökkääjiä ei ole löytynyt kuuden pelaajan rinkiä, joista valita. Mutta sitä en allekirjoita, ettei meiltä löytyisi tarpeeksi hyviä hyökkääjiä.

"Raskas päivä"

Mikael Forssell osallistui runsas viikko sitten joukkuekaverinsa Robert Enken hautajaisiin jalkapalloseura Hannoverin kotistadionilla.

- Oli tosi raskas päivä kaikille, mutta kauniit hautajaiset ja muistotilaisuus. Sitä se oli, Forssell kuvailee.

Hannoverin ja Saksan maajoukkueen maalivahti Enke teki itsemurhan 10. marraskuuta.

  • mm-karsinta
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

  2. 2

    68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

  3. 3

    Suosikkijuontaja Niina Backman, 33, rantalomalla huikeissa maisemissa – poseeraa viehkeänä bikineissä

  4. 4

    Turvapaikanhakijat häiriköivät kauppakeskuksessa – kolme vietiin putkaan

  5. 5

    Edelsikö Tapparan mestaruusmaalia tuomarivirhe? Katso video

  6. 6

    Tomi kuvasi videon Tampereen parkkisakkorysästä – mistä tässä on kyse? ”Ainakin 16 auton tuulilasissa oli lappu”

  7. 7

    Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

  8. 8

    Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

  9. 9

    Pekka Saravo lopettaa uransa

  10. 10

    KalPan pukukoppikäytävällä kuolemanhiljaista – ”Tämä joukkue vedettiin tappiin”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  2. 2

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  3. 3

    Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

  4. 4

    Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

  5. 5

    Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

  6. 6

    Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

  7. 7

    Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

  8. 8

    Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

  9. 9

    Opiskelijoiden K18-bileet seikkailupuistossa ihmetyttävät Kuopiossa: ”En välttämättä menisi heti aamulla muksun kanssa sinne”

  10. 10

    68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  3. 3

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  4. 4

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  5. 5

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  6. 6

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  7. 7

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  8. 8

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  9. 9

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  10. 10

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

  2. 2

    68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

  3. 3

    Suosikkijuontaja Niina Backman, 33, rantalomalla huikeissa maisemissa – poseeraa viehkeänä bikineissä

  4. 4

    Turvapaikanhakijat häiriköivät kauppakeskuksessa – kolme vietiin putkaan

  5. 5

    Edelsikö Tapparan mestaruusmaalia tuomarivirhe? Katso video

  6. Näytä lisää