Lyydia, Lyyli

Urheilu

Valikko

Hirvosen ote MM-taistelusta kirposi

Julkaistu:

Mikko Hirvonen ei peitellyt pettymystään Argentiinan rallin jälkeen. Vesipumpun rikkoutuminen toi keskeytyksen, joka pudotti hänet MM-sarjassa kolmanneksi kahdenkymmenen pisteen päähän MM-sarjaa johtavasta Sebastien Loebistä.

- MM-taistelun voi unohtaa tältä kaudelta, vaikka kisojen voitoista taistellaan kauden loppuun asti, Hirvonen totesi.

Loeb voitti Argentiinan rallin jo viidettä kertaa peräkkäin. Ranskalainen Citroen-kuljettaja on voittanut kuluvan kauden kaikki MM-rallit ja johtaa MM-sarjaa 19 pisteellä ennen tallitoveriaan Dani Sordoa.

Hirvosen lauantainen keskeytys johtui loppujen lopuksi rikkoutuneesta vesipumpusta. Mikä vika siihen tuli, on edelleen epäselvää, mutta talli aikoo tutkia sen myöhemmin päämajassaan Englannissa.

- Kun mekaanikot purkivat pumpun huollossa myöhään lauantaina illalla, siitä ei löytynyt mitään vikaa. Kun he panivat sen sitten uudelleen kasaan ja autoon kiinni, se alkoi toimia, Hirvonen harmitteli.

- Ei ollut Malcolm Wilson (tallipäällikkö) kovin iloinen.

Hirvonen oli rallissa toisena ja taisteli kisan voitosta Loebin kanssa ennen kuin lähti Argentiinan rallin lauantaisen iltapäivälenkin ensimmäiselle ek:lle, jolla vesipumppu lakkasi toimimasta, ja auton moottorin lämmöt karkasivat korkeiksi. Tekniikka petti myös Latvalan Wilsonin tunnelmia tummensi myös Jari-Matti Latvalan putoaminen sunnuntaina kolmannelta sijalta kuudenneksi polttoainejärjestelmän sähkövian takia.

- Kahden hypyn jälkeen varoitusvalo syttyi ja kone sammui. Etsittiin vikaa vähän aikaa, kunnes käynnistin uudelleen koko auton tietosysteemin ja kone lähti käyntiin, Latvala harmitteli ongelmaa, joka maksoi hänelle kahdeksan minuuttia.

Latvalan vauhti kilpailussa oli alusta loppuun maltillista, tallin toiveiden mukaan.

- Yritin hakea toisenlaista ajotyyliä ja mielestäni onnistuin.

Kolmanneksi Argentiinassa sijoittui Henning Solberg, kun velipoika Petterin varmalta näyttänyt kolmas sija kaatui sunnuntaina polttoainepumpun rikkoutumiseen. Jokkiskilpailusta lohtua Hirvosen ja Latvalan urakka jatkuu kuukauden kuluttua Sardiniassa Italian MM-osakilpailulla.

Sitä ennen Hirvonen nollaa pettymyksen osallistumalla tulevassa viikonvaihteessa Vetelin Urheiluautoilijoiden järjestämään jokamiesluokan Asvalttikunkkukisaan.

- Ajoin yhden jokkiskisan viime vuonna, mutta sitä edellisestä kisasta oli aikaa varmaan kymmenen vuotta. Innostuin taas viime vuonna, kun kävin verestämässä muistoja, Hirvonen sanoo.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  2. 2

    Isis väittää tehneensä Manchesterin iskun

  3. 3

    Työttömyydestä kärsineen Toni Niemisen yllätys – löysi yhtäkkiä kolme työprojektia: ”Nyt vaan rauta kuumaksi”

  4. 4

    IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

  5. 5

    Telian neuvottelut kariutumassa: Useat tv-kanavat vaarassa pimentyä

  6. 6

    Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

  7. 7

    Auto jyräsi omakotitalon läpi jopa 140km/h Joensuussa – asukkaat selvisivät kuin ihmeen kaupalla

  8. 8

    23-vuotias pidätetty Manchesterin iskuun liittyen

  9. 9

    Kommentti: Manchesterin uhrit muuttavat Eurooppaa

  10. 10

    Britannian kuninkaallinen hovi kommentoi viimein Manchesterin iskua

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

  2. 2

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  3. 3

    Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

  4. 4

    Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

  5. 5

    Äiti lähti kauppaan ja ”unohti” kolme lastaan tunniksi kampaajalle – kampaaja tyrmää: ”Emme ole lapsiparkki”

  6. 6

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  7. 7

    Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

  8. 8

    Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

  9. 9

    Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

  10. 10

    Linnanmäen kupeeseen on kohonnut telttaleiri – ”Puissa roikkui vaatteita ja siellä oli kauheasti jätesäkkejä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

  2. 2

    Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

  3. 3

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  4. 4

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  5. 5

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  6. 6

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  7. 7

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  8. 8

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  9. 9

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  10. 10

    Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  2. 2

    Isis väittää tehneensä Manchesterin iskun

  3. 3

    Työttömyydestä kärsineen Toni Niemisen yllätys – löysi yhtäkkiä kolme työprojektia: ”Nyt vaan rauta kuumaksi”

  4. 4

    IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

  5. 5

    Telian neuvottelut kariutumassa: Useat tv-kanavat vaarassa pimentyä

  6. Näytä lisää