Jarkko, Jere, Jarno

Urheilu

Valikko

Keskisalo on sympaattinen älykkö

Julkaistu:

Tiistai-iltana se vihdoin nähtiin: leveästi hymyilevä suomalaisurheilija näissä MM-kisoissa.

Jukka Keskisalolla, 22, riitti leveää hymyä vielä seuraavanakin päivänä, kun IS Urheilu vei elämänsä kilpailun 3000 esteiden finaalissa juosseen Keskisalon tutustumaan Pariisin Riemukaareen.

- Minulla käy usein niin, että en saa nukuttua kisojen jälkeisenä yönä, Keskisalo sanoi.

MM-kisojen suurin suomalaisonnistuja juoksi tiistaina kertaheitolla maailmankartalle tultuaan esteiden finaalissa yhdeksänneksi. Sijoitusta huikeampi oli hänen aikansa: 8.17,79. Se on Suomen kaikkien aikojen toiseksi paras. Keskisalon taakse jäi muun muassa kaksi marokkolaista ja qatarilainen.

Keskisalo oli etukäteen ajatellut, että jos finaali on kovavauhtinen, hän yrittää juosta ennätyksensä. Mahdollisessa taktiikkajuoksussa hän uskoi olevansa noin kymmenen joukossa.

- Nyt tuli kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

  2. 2

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  3. 3

    Nyt rysähti! USA:n kuulajätti pukkasi hirmutuloksen – paras työntö maailmassa 14 vuoteen

  4. 4

    Palaneen pizzerian omistaja HS:lle: Ravintolaan heitettiin polttopullo

  5. 5

    Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

  6. 6

    Soini haukkuu arvostelijoitaan tylyin sanoin ”kenokauloiksi” – Halla-aho kuittaa: ”Terapoi itseään”

  7. 7

    Juhannuksen vietto vaatinut ainakin seitsemän kuolonuhria – veneily humalassa päättyi murheellisesti

  8. 8

    Norwegian perui lennot: Suomalaisporukka yhä jumissa Kroatiassa – ”Lensimme hotellista pihalle kuin rukkaset”

  9. 9

    Tässä on loton oikea rivi – ensi viikon pääpotti kasvaa 2,4 miljoonaan euroon

  10. 10

    Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  2. 2

    Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP huipentui maalisuoralla – IS seurasi

  3. 3

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  4. 4

    Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

  5. 5

    Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

  8. 8

    Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

  9. 9

    Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

  10. 10

    Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  5. 5

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  6. 6

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  7. 7

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  8. 8

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  9. 9

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  10. 10

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

  2. 2

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  3. 3

    Nyt rysähti! USA:n kuulajätti pukkasi hirmutuloksen – paras työntö maailmassa 14 vuoteen

  4. 4

    Palaneen pizzerian omistaja HS:lle: Ravintolaan heitettiin polttopullo

  5. 5

    Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

  6. Näytä lisää