Leo

Urheilu

Valikko

Fittipaldi uskoo Hamiltonin mestaruuteen

Julkaistu:

Formula ykkösten kaksinkertainen maailmanmestari Emerson Fittipaldi uskoo, että McLarenin tulokaskuski Lewis Hamilton, 22, juhlii kuluvan kauden päätteeksi mestaruutta historian nuorimpana kuljettajana.

Brasilialainen Fittipaldi kaasutteli Lotuksella maailmanmestariksi vuonna 1972 ollessaan 25-vuotias. Kaikkien aikojen nuorin maailmanmestari on Hamiltonin tallikaveri Fernando Alonso, joka voitti F1-sarjan 24-vuotiaana kaudella 2005.

- Tällä hetkellä luotan Lewisiin mestaruustaistossa. Jos johdat yllättäen MM-sarjaa, kun olet vielä nuori, harteille kasaantuu suunnattomat paineet. Hamilton on kuitenkin ottanut paineet positiivisesti vastaan, Fittipaldi perusteli Reutersille.

Kahdessa viime osakilpailussa voiton napannut Hamilton johtaa MM-sarjaa kymmenen pisteen turvin ennen hallitsevaa mestaria Alonsoa.

Hamilton on jo nyt kirjoittanut nimensä historian kirjoihin, sillä hän on nuorin MM-sarjaa johtava kuljettaja, nuorin voiton ottanut britti ja hän on ensimmäinen tummaihoinen GP-voittaja.

- Lewis Hamilton rikkoo moottoriurheilun rajoja tavalla, jota emme ole aikaisemmin nähneet, Fittipaldi kertoi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    ”Legioonalainen Peters” on poissa: Kyösti Pietiläisen uskomaton elämä – merimiehestä palkkasoturiksi

  2. 2

    Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

  3. 3

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  4. 4

    ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

  5. 5

    Sää lämpenee - perjantaiksi luvatut sateet jäävät Suomen eteläpuolelle

  6. 6

    Helsingin Linnanmäen kupeeseen ilmestyi taas telttaleiri – poliisille töitä lieveilmiöistä

  7. 7

    Suomalaisten kuluja maksettiin miljoonilla euroilla ulkomaille – tällä kortilla sinäkin voit hyötyä

  8. 8

    Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

  9. 9

    Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

  10. 10

    Millennium-trilogiasta tunnettu ruotsalaisnäyttelijä Michael Nyqvist on kuollut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  2. 2

    Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

  3. 3

    Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

  4. 4

    ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

  5. 5

    Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

  6. 6

    Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

  7. 7

    Hankintapaperit paljastavat: Peltipoliisien tekniikkaa muutetaan – satsaus miljoonia euroja

  8. 8

    Mika Salolla selvä mielipide Räikkösen ja Bottaksen kolarista – ”Oli vähän väärässä paikassa”

  9. 9

    Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

  10. 10

    Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  5. 5

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  6. 6

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  7. 7

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  8. 8

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  9. 9

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  10. 10

    Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    ”Legioonalainen Peters” on poissa: Kyösti Pietiläisen uskomaton elämä – merimiehestä palkkasoturiksi

  2. 2

    Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

  3. 3

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  4. 4

    ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

  5. 5

    Sää lämpenee - perjantaiksi luvatut sateet jäävät Suomen eteläpuolelle

  6. Näytä lisää