Alvar, Auno

Urheilu

Tero Järvenpää kolmantena Pekingiin

Julkaistu:

Tero Pitkämäki, Teemu Wirkkala ja Tero Järvenpää. Siinä ovat Pekingiin matkaavat suomalaiset keihästoivot, eikä Kalevan kisoissa sittenkään ole jaossa kuin varamiehen paikka.

Pitkin kesää vakuuttavasti keihästelleen Järvenpään tasaisen kova heittokunto on käytännössä jo katsottu olympiapaikan arvoiseksi, eikä parjatun valintajärjestelmän nurjin puoli pääse näyttäytymään enää Tampereella Kalevan kisoissa.

- Kyllä Järvenpään näytöt nyt ovat sellaisia, että tuo on se kisoihin lähtevä kolmikko, jos terveenä pysyvät, Suomen Urheiluliiton valmennusjohtaja Jarmo Mäkelä paljastaa.

Keihäsmiehet ilmoitetaan Pekingiin 21. heinäkuuta, jolloin kisaryhmää täydennetään.Valintojen selviäminen huojensi sunnuntai-iltana Roomasta palannutta Järvenpäätä.

- Nyt tuntuu kyllä enemmän kuin hyvältä, IS Urheilulta kisapaikastaan kuullut Järvenpää riemuitsi.

- On tässä pinnalla kelluttu, että riittäisiköhän tuo, entäs tämä. Hiljaisesti olen odottanut, että missähän vaiheessa alkaa kuulua, puhelias tamperelainen tuumaili näytöistään.

Mäkelän mukaan kisakolmikko voisi muuttua vain loukkaantumisella tai jättiyllätyksellä .

- Jos realistisia ollaan, sellaiseen voisi yltää vain nilkkavaivoista kärsinyt Antti Ruuskanen. Kun hänen ongelmansa ovat tiedossa, en jaksa uskoa, että sellaista tapahtuu. Hän on ykköskärkkyjä varamiehen paikalle.

Pitkämäki sai kisalippunsa jo aikoja sitten ja Wirkkalakin on jo Pihtiputaan kakkossijan jälkeen voinut nukkua yönsä rauhassa, vaikka heittojen mitat ovat sittemmin olleet lähinnä painajaismaisia. Järvenpäällä on alla vahva kesä ja itseluottamus on sen mukaisella tasolla.

- Sattui sitten monsuunisateet tai mitä tahansa, Pekingissä heitän vain sijoituksesta. Vielä viime vuonna Pitkämäki ja Thorkildsen (Andreas) vaikuttivat haastamattomilta, mutta olen kauden aikana voittanut kaikki heittäjät jossain kisassa. Nyt ei puntti tutise, Tampereen Kalevassa asuva Järvenpää sanoi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

  2. 2

    Pohjois-Korea: Rakettien ampuminen USA:n mantereelle on väistämätöntä – ”Trump on itsemurhatehtävällä”

  3. 3

    Sara Sieppi yltä päältä vihreässä limassa MTV:n suorassa lähetyksessä: tyrmistynyt ilme kertoo kaiken – katso kuvat!

  4. 4

    Yonhap: Pohjois-Koreassa massiivinen USA:n vastainen mielenilmaus – ”Odotamme viimeisen ratkaisevan taistelun hetkeä”

  5. 5

    Prinssi Harry esiintyi ensimmäisen kerran julkisesti rakkaansa Meghan Marklen kanssa – istuivat kuitenkin erillään

  6. 6

    Tilanne kärjistynyt Alahärmän yläkoululla tappelujen jälkeen – jatkuva vartiointi päällä

  7. 7

    Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

  8. 8

    Kuolleen tyttöystävänsä muistoksi jo 12 000 km pyöräilleen miehen matka oli katketa Suomeen – iloinen yllätys pelasti

  9. 9

    Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

  10. 10

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

  2. 2

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  3. 3

    Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

  4. 4

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  5. 5

    Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

  6. 6

    Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

  7. 7

    Suomen elämänlanka voisi katketa kriisitilanteessa – tämä on huonosti tunnettu uhka

  8. 8

    Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

  9. 9

    Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

  10. 10

    6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  6. 6

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  7. 7

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  8. 8

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  9. 9

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  10. 10

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

  2. 2

    Pohjois-Korea: Rakettien ampuminen USA:n mantereelle on väistämätöntä – ”Trump on itsemurhatehtävällä”

  3. 3

    Sara Sieppi yltä päältä vihreässä limassa MTV:n suorassa lähetyksessä: tyrmistynyt ilme kertoo kaiken – katso kuvat!

  4. 4

    Yonhap: Pohjois-Koreassa massiivinen USA:n vastainen mielenilmaus – ”Odotamme viimeisen ratkaisevan taistelun hetkeä”

  5. 5

    Prinssi Harry esiintyi ensimmäisen kerran julkisesti rakkaansa Meghan Marklen kanssa – istuivat kuitenkin erillään

  6. Näytä lisää