Olga, Oili

Urheilu

Valikko

SHL:n Piirainen: En törmännyt dopingiin 1980- ja 1990-luvuilla

Julkaistu:

Suomen hiihtoliiton toimitusjohtaja Jari Piirainen sanoo, ettei hän törmännyt dopinginkäyttöön Suomen maajoukkueessa ennen Lahden 2001 tapahtumia. Kesäkuusta 2001 Hiihtoliiton toimitusjohtajana ollut Piirainen toimi vuodet 1985-89 maastohiihdon nuorten maajoukkuevalmentajana ja vuodet 1989-1997 maastohiihdon lajipäällikkönä.´

- Sanon sen, minkä olen monta kertaa aikaisemminkin sanonut, että 1990-luvulla käytettiin suonensisäistä nesteytystä. Menetelmä ja ne aineet, kuten ravintoliuokset, eivät olleet kiellettyjä. Tämän päivän keskustelun (epo-hormoni) aineisiin en ole törmännyt, Piirainen sanoo.

SHL:n toimitusjohtaja sanoo seuranneensa hämmentyneenä kansanedustaja Marjo Matikainen-Kallströmin ympärillä käynyttä epo-uutisointia. Nelosen IS-urheilu-uutiset kertoi tiistaina, että hiihtäjä Marjo Matikaisen pöydällä oli epo-hormonipullo hiihtomaajoukkueen leirillä marraskuussa 1988.

Nelosen mukaan heillä on asiasta kahden maajoukkuejäsenen valaehtoinen lausunto. Toinen jäsenistä kertoi nähneensä pullon ja toinen olleensa henkilö, jolle silminnäkijä kertoi leirin jälkeen, mitä oli Matikaisen pöydällä nähnyt. Matikainen-Kallström sanoi, ettei ole koskaan käyttänyt kiellettyjä aineita.

- Olen hyvin hämmentynyt, sillä puhutaan mahdollisesta tapahtumasta vuonna 1988. Ei ole muuta kuin väitteitä. Jos tässä on jotain perää, olisi tämän voinut tuoda julki vähän aikaisemmin, Piirainen sanoo.

- Ihmetyttää, että miksi vasta nyt? En jaksa uskoa koko tarinaa, mutta se on ehkä minun omaa rajoittuneisuuttani. En halua edes ryhtyä pohtimaan omaa teoriaa. Parempi katsoa tuleeko asiassa jotain selkoa, Piirainen lisää.

Matikainen-Kallström kertoi tiistaina kuulleensa epo-hormonista vasta 1990-luvulla. Myös Piirainen kertoo kuulleensa aineesta vasta 1990-luvulla toimiessaan lajipäällikkönä.

- Ehkä se johtuu omasta rajoittuneisuudestani, että kiinnitin asiaan huomiota vasta 1991 tai 1992, Piirainen sanoo ja kertoo epo-puheiden nousseen pintaan puhuttaessa muiden maiden hirmutuloksista tai ylivoimasta.

STT ei tavoittanut keskiviikkona 1980-luvun lopussa toiminutta päävalmentaja Pekka Vähäsöyrinkiä, lajipäällikkö Antti Leppävuorta ja valmennus- ja huoltotoimissa, sittemmin Lahdessa 2001 toiminutta lääkäriä Juha-Pekka Turpeista kommentointia varten.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

  3. 3

    Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

  4. 4

    Sara Forsbergin meikkikuva huvittaa – ”Äitini sanoi, että näytän halvalta prostituoidulta”

  5. 5

    Prinssi William uskoo, että Diana olisi ollut ”painajaismainen” isoäiti – taustalla suloinen syy

  6. 6

    Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

  7. 7

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  8. 8

    Nimilista julki – tällä joukkueella Suomi lähtee MM-Lontooseen

  9. 9

    Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

  10. 10

    Liian seksikkääksi väitetty golfkaunotar kritisoi uutta ”rintavakosääntöä” – aikoo jatkossakin näyttää naiselliset muotonsa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

  2. 2

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  3. 3

    Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

  4. 4

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  5. 5

    Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

  6. 6

    ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

  7. 7

    Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

  8. 8

    Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

  9. 9

    200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

  10. 10

    Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  2. 2

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  3. 3

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  4. 4

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  5. 5

    Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

  6. 6

    Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

  7. 7

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  8. 8

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  9. 9

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  10. 10

    8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

  3. 3

    Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

  4. 4

    Sara Forsbergin meikkikuva huvittaa – ”Äitini sanoi, että näytän halvalta prostituoidulta”

  5. 5

    Prinssi William uskoo, että Diana olisi ollut ”painajaismainen” isoäiti – taustalla suloinen syy

  6. Näytä lisää