Kullervo

Urheilu

Emma Laine huippukykyjen tiimiin

Julkaistu:

Tennispelaaja Emma Laine, 17, on valittu Kansainvälisen tennisliiton junioritiimiin.

Suomen naisten ykköspelaajaksi noussut lahtelainen kiertää kahden kuukauden ajan kansainvälisen joukkueen kanssa kilpailukalenterin tärkeimmät junioriturnaukset.

- Valinta ei vaikuta kesän ohjelmaan, olisin muutenkin kiertänyt samat kisat, Emma Laine sanoo.

Kansainvälisen tennisliiton Grand Slam -kehitysrahasto vastaa junioritiimin kaikista kustannuksista, mikä merkitsee Laineen perheelle yli 15000 euron säästöä.

Nuorten joukkueeseen valittiin kahdeksan poikaa ja neljä tyttöä. Jarkko Nieminen oli 1999 Laineen tavoin tiimin jäsen.

Samana vuonna Nieminen voitti poikien kaksinpelin US Openissa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

  2. 2

    Ex-avovaimo katkaisi jopa sähköt, mutta mies ei muuttanut talosta pois – lopulta lähtö valkeni

  3. 3

    Finnairin lento Hongkongiin palasi Helsinkiin – kone laskeutui ”tavanomaista suuremmalla nopeudella”

  4. 4

    Urheilutoimittaja Laura Arffman julkaisi herkän hääkuvan – hiihtäjäpuolison käsi eksyi takamukselle: ”Romantiikkaa ilmassa”

  5. 5

    Patrik, 25, soluttautui äärioikeiston sisäpiiriin – ”Tämä tulee päättymään sotaan”

  6. 6

    Merivartiosto pelasti perheen myrskystä – perheen tytär lohkaisi pelastajille äitiä nolostuttaneet sanat

  7. 7

    Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Storbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

  8. 8

    Kuski sai sairauskohtauksen, turisti pysäytti bussin jyrkänteen reunalle Itävallassa: ”Olimme katastrofin partaalla”

  9. 9

    Krista Kosonen pääosassa uudessa jättituotannossa – rikossarjassa mukana myös Game of Thrones -tähti!

  10. 10

    Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

  4. 4

    Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

  5. 5

    Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

  6. 6

    Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Storbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

  7. 7

    Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

  8. 8

    Kulkukoiralauma yllätti turistin Kreikassa: Soitti hädissään perheelleen – löytyi seuraavana aamuna raadeltuna

  9. 9

    15-vuotiaana yksin laivalla New Yorkiin lähtenyt Irja, 83, ei aio palata enää koskaan Suomeen: ”Siitä on tullut liian moderni”

  10. 10

    Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  4. 4

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  5. 5

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  6. 6

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  7. 7

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  8. 8

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  9. 9

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  10. 10

    Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

  2. 2

    Ex-avovaimo katkaisi jopa sähköt, mutta mies ei muuttanut talosta pois – lopulta lähtö valkeni

  3. 3

    Finnairin lento Hongkongiin palasi Helsinkiin – kone laskeutui ”tavanomaista suuremmalla nopeudella”

  4. 4

    Urheilutoimittaja Laura Arffman julkaisi herkän hääkuvan – hiihtäjäpuolison käsi eksyi takamukselle: ”Romantiikkaa ilmassa”

  5. 5

    Patrik, 25, soluttautui äärioikeiston sisäpiiriin – ”Tämä tulee päättymään sotaan”

  6. Näytä lisää