Tuukka, Touko

Urheilu

Valikko

Mukavat mogulit

Julkaistu:

Täytyy myöntää, olin ensimmäistä kertaa katsomassa kumparelaskua eli moguleja. Oli kuulkaas ihan mukavaa.

Ymmärrän, miksi Mikko Ronkainen oli sijoituksestaan huolimatta iloinen kisan tunnelmasta. Mökämusa soi kuin pesäpallomatsissa konsanaan, faneja on paljon ja he tuntuivat olevan varsin hyväntuulista porukkaa. Urheilijatkin ovat rentoja ja rätväköitä. Aina on sanottu, että tässä lajissa hauskanpito on yhtä tärkeää kuin kilpailu ja se tuntuu pitävän paikkansa.

Toinen asia joka ensikertalaiselle avautui, oli lajin vaikeus. Paikan päällä aistii rinteen jyrkkyyden, laskijoiden vauhdin ja hyppyjen korkeudet ihan toisella tapaa kuin televisiosta. Ju melkein kuulee, kun ukkojen polvet lonksuu.

Ja sekin selvisi, että termi mogulit tulee saksan kielen sanasta mugl, joka tarkoittaa pientä kukkulaa.

  • Vancouver2010
Näitä luetaan!
  1. 1

    Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

  2. 2

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  3. 3

    NHL:ssä kohistaan supertähti Sidney Crosbyn kohtelusta – hiillostettiin härskeillä keinoilla

  4. 4

    Sädesieni muutti Arjan unelmatyön helvetiksi – ratkaisuidea oli karu: käytä kaasunaamaria

  5. 5

    Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

  6. 6

    Jukka Jalonen lataa kovaa tekstiä SM-liigaseurojen niskaan: ”Ovatko nämä aikuisten ihmisten päätöksiä?”

  7. 7

    Jonnen unelmatreffit muuttuvat painajaiseksi – Erika kilahtaa täysin: ”Oot koko yön jankuttanut samaa pas**a!

  8. 8

    Surffarit lipuivat tietämättään vedenalaisen jätin vieressä – valtava merenelävä tallentui videolle

  9. 9

    Nämä kuvat Kimi Räikkösestä eivät unohdu – teki täysin poikkeuksellisen ratkaisun

  10. 10

    Poliisi: Cannonball-jengi yritti kiristää jäseneltä rahaa väkivallalla esitutkintakertomuksen vuoksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  2. 2

    Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

  3. 3

    Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

  4. 4

    Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

  5. 5

    Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

  6. 6

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  7. 7

    Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

  8. 8

    Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

  9. 9

    KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

  10. 10

    Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  8. 8

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  9. 9

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  10. 10

    Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

  2. 2

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  3. 3

    NHL:ssä kohistaan supertähti Sidney Crosbyn kohtelusta – hiillostettiin härskeillä keinoilla

  4. 4

    Sädesieni muutti Arjan unelmatyön helvetiksi – ratkaisuidea oli karu: käytä kaasunaamaria

  5. 5

    Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

  6. Näytä lisää