Varpu, Vaula

Ulkomaat

Liettuan infosotajohtaja: Venäjä naamioi hyökkäyksensä

Julkaistu:

Sotaharjoitus
Kun kyberhyökkäystä jäljittää, se näyttää tulevan aina jostain muualta kuin Venäjältä, Liettuan infosodasta vastaava upseeri kertoo Ilta-Sanomille.
Liettuaan on kohdistunut viime vuosina useita kyberhyökkäyksiä, joissa alas on ajettu milloin tiedotusvälineiden, pankin tai jopa autorekisterikeskuksen sivustoja. Yhteistä näille hyökkäyksille on ollut, että ne näyttävät tulevan aina muualta kuin Venäjältä.

Asiasta kertoo Liettuan asevoimien informaatio-operaatioista vastaava everstiluutnantti Linas Idzelis.

– Kun jäljitämme niitä, niin ne näyttävät tulevan vaikkapa Venezuelasta tai Intiasta tai Pohjois-Amerikasta, mutta mikään ei koskaan viittaa Venäjään. Mutta ehkäpä juuri se onkin paras todiste siitä, että kaiken täytyy tulla Venäjältä, Idzelis naurahti.

Viime vuosina Venäjä on Idzelisin mukaan myös testannut esimerkiksi sitä, kuinka nopeasti Liettuan poliisi, palokunta ja muut viranomaiset pystyvät reagoimaan erilaisiin, vaikkapa tarkoituksella tehtyihin virhehälytyksiin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Säännönmukaisuutta on havaittu myös siinä, että kun Liettua säätää vaikkapa maanpuolustukseen liittyvän tärkeän lain, Venäjältä kohdistuu maahan jonkinlainen valeuutiskampanja.

Viime helmikuussa Liettuassa yritettiin puolestaan nostattaa raivoa tekaistulla raiskausuutisella, jossa saksalaisen sotilaan väitettiin raiskanneen teinitytön ja liettualaisten viranomaisten väitettiin jättäneen tapauksen tutkimatta.

– Valeuutinen raiskauksesta noudatti samaa kaavaan kuin oli taannoin Saksassa Liza-tytön tapaus. Me onnistuimme pysäyttämään sen parissa päivässä, joten Venäjän kannalta tämä operaatio ei ollut menestys.

Paremmin Venäjä onnistui sen sijaan hyödyntämään vuonna 2015 tv-kanavan kyselyn siitä, ovatko liettualaiset havainneet Venäjän propagandan lisääntyneen. Peräti 82 prosenttia äänestäneistä vastasikin yllättäen, että ”Venäjä kertoo totuuden”.

Myöhemmin kävi ilmi, että 67 % kaikista äänistä eli yhteensä 7 438 ääntä olikin tullut kahden minuutin kuluessa yhdestä ainoasta ip-osoitteesta. Ja kaiken lisäksi Venäjä sai manipuloidun kyselyn ansiosta omiin välineisiinsä useita uutisia, joiden mukaan liettualaiset uskovat Venäjän kertovan totuuden.

Näitä kaikkia iskuja torjumaan Liettua on nyt luonut laaja-alaisen viranomaisryhmän, joka on aina hälytysvalmiudessa.

– Pystymme saamaan ryhmän koolle tarvittaessa vaikka tunnissa, Idzelis sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Idols-tähti Jani Wickholm laihtui 30 kiloa paleodieetin avulla – ”Voin sanoa olevani ihan eri mies”

    2. 2

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    3. 3

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    4. 4

      Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

    5. 5

      Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

    6. 6

      Leo Komarov joutui uuden NHL-säännön uhriksi: ”En tunne oloani turvalliseksi”

    7. 7

      Uutuuskirja: Johannes Virolaisen lapsuuden sairaus esti lasten saamisen ja katkeroitti ensimmäisen avioliiton

    8. 8

      Ruotsalaiseen autoon yritettiin saada kaikille suomalaisille tuttu sana – SVT: Ei mennyt läpi ja ihan syystä

    9. 9

      Kaisa Mäkäräisen kilpakumppani lopetti vain 25-vuotiaana – kertoo nyt, mihin katosi viisi vuotta sitten

    10. 10

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    2. 2

      15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

    3. 3

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    4. 4

      Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

    5. 5

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    6. 6

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    7. 7

      HS: Tuomittu lastenraiskaaja iski jälleen – uhri 12-vuotias tyttö

    8. 8

      Lionel Messi myi autonsa Petteri Koposelle – futistähden viesti auton kunnosta huvitti suomalaista

    9. 9

      Säteilevä morsian! Juontaja Ellen Jokikunnas meni naimisiin – häät järjestettiin pikavauhtia

    10. 10

      Näitkö tämän pizzataksin? Soita hätänumeroon!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    8. 8

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    9. 9

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    10. 10

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Idols-tähti Jani Wickholm laihtui 30 kiloa paleodieetin avulla – ”Voin sanoa olevani ihan eri mies”

    2. 2

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    3. 3

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    4. 4

      Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

    5. 5

      Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

    6. Näytä lisää